Yrttinen kananpojan pata & Koskenlaskijan pasta


 Ensimmäinen ruokapostaus Herkkuhovin uudessa osoitteessa ja se on tämä meidän lastenkin mieleen ollut Yrttinen kananpojan pata, pastan kera :)  Ei siis vallan makealla linjalla mennä täällä!
Täytyy sanoa että päivä päivältä ihastun tähän Bloggeriin enemmän, koko ajan ilmenee uusia asioita ja mitä enemmän tätä oppii käyttämään sen vakuuttuneempi olen että muuttaminen kannatti! <3


Ja mitä tähän ruokaan tulee, niin minun mielestä kananpojan suikaleet on mureutettava uunissa, pelkkä pannulla paistaminen ei riitä. Liha on muuten suussa sellainen.. nirskun narskun?

Tein ison määrän niinkuin yleensä, puolita tarvittaessa ainesten määrä.

Yrttinen kananpojan pata

2 x 450g kananpojan paistisuikaleita
2 sipulia
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
3 valkosipulinkynttä
2 tl tomaattipyrettä
n. 2-3 dl vettä
oregano, basilika, chilijauhe, mustapippuria myllystä, suolaa

- Paista kananpojan suikaleet kahdessa erässä, lisää uunipataan. Pilko loput ainekset ja paistele myös niitä hetki pannulla. Lisää pataan ne, sekä tomaattipyreet sekä vesi ja mausteet.
Laita uuniin 200-asteeseen, 30-40 minuutiksi (pidin vielä jälkilämmöllä joitain tunteja)



Koskenlaskijan pasta

500g  Mini Penne-pastaa
1-2 dl maitoa
½ pakettia Koskenlaskijaa
½ punttia ruohosipulia
suolaa, chilirouhetta, mustapippuria myllystä

- Keitä pasta. Kun pasta on kypsää, kaada se siivilään valumaan.
Laita pikkukattilaan maito sekä koskenlaskijajuustoa paloina. Kuumenna kunnes juusto on sulaa, ota kattila sivuun ja leikkaa sinne saksilla ruohosipuli ja lisää mausteet.
Kaada pasta takaisin kattilaan, lisää koskenlaskijakastike ja sekoita.
Tarjoa padan sekä raikkaan salaatin kera.


kuvassa pasta ja koskenlaskijakastike




Kun meidän pienin ( 1v9kk ) oli syönyt annoksensa, hän ryysti lautasensa tyhjäksi ja ojensi sen minulle vaatien lisää, "Angga!"



1 kommentti:

  1. Hyvältä vaikuttaa, slurps! Itselläni ovat keittiötouhut nyt lipsahtaneet vallan ruoanlaiton puolelle (käytännön syistä johtuen...), mutta jospa sitä pian taas ennättäisi takaisin makeiden herkkujen pariin. Sormet syyhyävät päästä testaamaan noita kaikkia ihanaisia karkkiohjeita, joita tänne blogiisi on ilmestynyt. :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...