Helppo omenapiirakka

Kun olin alle kaksikymppinen, eteeni tuli haastava tilanne jossa huomasin yhtäkkiä jääneeni asumaan yksin. Ei työpaikkaa eikä rahaa, ja tilanne tuntui ylitsepääsemättömältä josta ei kertakaikkiaan voi selvitä. Pääsin kuitenkin muutaman mutkan jälkeen työkkärin kautta erääseen työpaikkaan jossa olinkin lopulta parisen vuotta. 

Ensimmäisenä syksynä työpaikalla oli eräs iltatilaisuus johon työkaverini leipoi omenapiirakkaa. Piirakka oli ihan mielettömän hyvää, ja koska olen ollut sellainen reseptien pyytelijä niin kauan kuin muistan, en tälläkään kertaa tehnyt poikkeusta vaan pyysin reseptin. Ohje on helppo kun ainekset vain sekoitetaan yhteen, ja omenalohkot ladotaan pinnalle. 

Joka syksy kun tulee ensimmäisten omenoiden aika, leivon tätä omenapiirakkaa ja väistämättä mieleeni tulee nuo vuodet kun olin ensimmäisessä työpaikassani "pelottavien aikuisten" keskuudessa tulevaisuus vielä täydellisenä kysymysmerkkinä. Loppujen lopuksi näistä vuosista jäi mieleen hyvät muistot jotka säilyvät lopun ikää, ihan niinkuin tämä hyvä piirakkareseptikin. 



Ohje on kirjoitettu kahvikuppi (kp) mitoin, ja sillä tavoin leivon tämän piirakan aina. Mittasin kupin kuitenkin ennen tänne blogiin laittoa ja se on noin reilun desin.

 Lisäksi korvasin kaksi kupillista vehnäjauhoja Vuohelan kampanjasta jääneillä gluteenittomilla piirakkapohjajauhoseoksella ja pohjasta tulikin pehmoinen ja kuohkea. Mutta aivan yhtä hyvää tulee pelkillä vehnäjauhoillakin. :)


Riitan omenapiirakka
( 1 pellillinen )

4 kp vehnäjauhoja
1 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta

Nypi joukkoon --> 150g voisulaa

2 kp maitoa
2 kananmunaa

Pinnalle:
3-4 isoa omenaa + kanelia + sokeria

- Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon voisula. 
- Sekoita kulhossa keskenään maito ja kananmunat ja lisää jauho-voiseokseen. 

Kaada uuninpellille. Lado päälle omenanlohkot ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.

Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla
-220 asteessa noin 20-25 minuuttia
 TAI kiertoilmalla 200 asteessa n. 20 minuuttia


Vinkki! Voit korvata omenan päärynöillä tai marjoilla.

2 kommenttia:

  1. Tällaiset helpot ohjeet on aina tervetulleita! Kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että on mieluinen. :) Helpot ja vähillä raaka-aineilla valmistuvat reseptit on parhaita, ja monesti myös parhaimman makuisiakin. Vähemmän on enemmän jne... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...