Haasteita


Ulkona sataa lunta joten laitetaanpas hieman kukkaloistoa väriä tuomaan. Unohdetaan hetkeksi lumentulo ja haaveillaan kesästä.. Ainakin minä haaveilen jo, tai en ihan vielä kesästä mutta keväästä kyllä.  

Olen saanut nyt haasteita mm. Susannalta, Sonskulta ja nyt kun mäiskähti haaste Onko Nälkä- blogistakin on ilmeisesti aika jo vastata haasteisiin?  :) 
Kamalan vaikeaa keksiä itsestä asioita, joita vielä joku jaksaisi lukea? :D 


Vastaa 11 kysymykseen jotka haasteen laatija on antanut.
Kerro itsestäsi 11 asiaa.
Laita haaste 11 blogille ja laadi 11 uutta kysymystä.

11 kysymystä:

1. Mikä olisi ns. "Viimeinen ruokasi"?
- Jotain oikein hyvää lihaa, lisukkeena kasviksia. Saa olla mausteista. Ja vuohenjuustoa, ehdottomasti!

2. Minkä maan keittiö näkyy eniten omassa ruuanlaitossasi?
- Meinasin vastata ihan suomi --> perusarkiruoka, mutta kun aloin miettimään tarkemmin niin olisiko se italia sittenkin?

3. Paras muistosi ruokaan liittyen?
- Luulen että mieleenpainuvin oli Espanjanssa jossa sain maistella itselle uusia ruokia, mausteita ja taivaallisen herkullisen pihvin!

4. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- Niin moni asia! Jos pysytään ruoka-aiheessa niin onnelliseksi tulen kun olen kehitellyt jonkin uuden sapuskan ja se saa perheessämme suurta suosiota. Se jos mikä on hieno tunne :)

5. Jos saisit tehdä yhden päivän mitä vain, mitä tekisit?
- Kerroskakun! Sitä suunniteltaisiin ensin huolella useampi viikko pohjasta koristeiden viimeistelyyn saakka ja kerroksia saisi olla kolme. Se on haaveeni kakkurintamalla :)

6. Käytetyin raaka-aine keittiössäsi?
- Oliiviöljy ja tomaatti. Vastasin omalla luvalla kaksi ;)

7. Kerro blogi jota seuraat eniten ja miksi?
- Muttakun niitä blogeja on useampi! Osaa olen lukenut useamman vuoden, osa taas on uudempia tuttavuuksia. Joissakin blogeissa et ikinä tiedä mitä on vastassa kun sinne menet, jossakin on hirmu hyvää juttua, persoonallinen tyyli, ihana ihminen, herkkuja, hyvää ruokaa, hämmästyttävän upeita kakkuja ja koristeita, aihealueita on useita!

8. Paras mässäilyruokasi?
- Ekana tuli mieleen tortilla-pizzalinja, mutta joskus kun on aikaa ja innostusta on mukavaa laittaa vaikka täytetyt tomaatit uuniin, paistaa hyvät kanapihvit, leivitetyt vuohenjuustot, hyviä salaatteja ja marinoituja oliiveja sekä fetaa. Tuo aika on tällä hetkellä yksi haaveeni myös.. 

9. Jos saisit päättää vuoden 2013 ruokatrendin, mikä se olisi?
- Kahvikakut! Niiden vanhanaikainen ja tylsä maine on muutettava :D

10. Milloin kiinnostuit ruoasta ja sen laittamisesta ja miksi?
- Lähdin opiskelemaan alaa peruskoulujen jälkeen, mutta ravintola-ala ei ollut minua varten. Myöhemmin kun   asuttiin omillaan ja perhettäkin perustettiin ruokaa oli vain laitettava. Sianlihan lopettamisen myötä oikeastaan avautui täysin uusi maailma ruuanlaitossa ja löysin kasvikset mukaan kokkailuun ja siitähän se sitten lähti! 
Joka vuosi kiinnostun vain enemmän ruuasta, ja sen vaikutuksista omaan hyvinvointiin. Kuulostaa kliseeltä mutta näin se vain on! ;)

11. Mistä unelmoit?
- Makumatkasta maailmalle. Kiertelyä eri maissa maistelemassa ja tutustumassa erilaisiin ruokakulttuureihin. 
Tavoite eläkepäiville? ;)


11 asiaa minusta

1. Olen 30v, asun lähellä Helsinkiä mutta kuitenkin maaseudulla.
2. Minulla on kaksi ihanaa poikaa.
3. Olen aika puhelias mutta toisaalta myös erittäin ujo. Joissakin tilanteissa.
4. Viihdyn kotona ja minulla on aina erilaisia projekteja meneillään. 
5. Rakastan kevättä! Koko talven odottanut että lumet ja maa sulaa ja pääsee vihdoin pihatöihin. Ensimmäiset kukkapenkistä nousevat rehut saavat joka vuosi yhtä iloiseksi. :)
6. Nuotiolla tai kodassa aika unohtuu, voisin istuskella tulen ääressä vaikka kuinka pitkään ja vain olla. Mun juttu <3. 
7. Kärsivällisyyteni ei riittäisi käsitöihin. Voin näpertää kakunkoristetta useamman tunnin, monena päivänä.. Mutta käsityöt, ei mun juttu. 
8. Minulle on kauhean luontevaa kehua toista. Kehujen vastaanottaminen taas saa vaivaantumaan. Se ei olekaan yhtä helppoa se :)
9. Rakastan pitkiä juoksulenkkejä hyvän musiikin kera. Se on mun henkireikä tässä arjenpyörityksessä. 
10. Rakastan leipomista. Kun on juhlat lähestymässä on ihanaa päästä suunnittelemaan tarjottavia ja päästä kokeilemaan jotain uutta. Kumpa ehtisi leipomaan niin usein kuin tahtoisi..
11. Minulla on ihania ystäviä joista olen erittäin onnellinen! 

11 kysymystä 11 uudelle blogille

1. Koska perustit blogisi ja miksi?
2. Mikä on sinulle tärkeää bloginpidossa?
3. Mitä ruokaa et suostuisi ikinä syömään?
4. Mitä ruokaa kokkaat vieraillesi?
5. 3 tärkeintä välinettä keittiössäsi?
6. Suosikkileivonnaisesi?
7. Jos saisit valita syntymäpäiväkakkusi, minkälainen se olisi?
8. Hauskin kömmähdys keittiössä?
9. Minkä leivonnaisen muistat lapsuudestasi?
10. Seuraatko ruokaohjelmia televisiosta?
11. Mitä ruokaa huomaat tekeväsi usein?

11 blogia jotka haasteen saavat ja halutessaan siihen vastaavat:



Moni onkin jo saanut tämän haasteen, heille en tätä siis ojentanut. Kaikki ei tahdo näitä, mutta jos joku tahtoo niin otahan tästä mukaasi! Jätä kommenttia niin tulen lukaisemaan omat 11 vastaustasi :)






Kommentit

  1. Kohta 8,eli mässäilyruoka,nam. Hitto mitkä setit. Tuli aivan jäätävä nälkä ja vielä 1 aikaan yöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nälkäisenä, ja/tai myöhään illalla blogeissa kiertelyssä on omat riskinsä :D
      Olet ollut myöhään liikkeellä. Miksihän muuten mun kellonajat täällä blogissa on ihan sekasin?

      Poista
  2. En tiedä,saiskohan noi ajat kohilleen jostain asetuksista? Ollu itelläki iha sekasin,mut niin oon minäkin :D

    VastaaPoista
  3. Ooh, kiitos Johanna ku määki olin listassa, tämä näyttää hauskalle haasteelle ja oli mielenkiintosta lukkee sun vastauksia, sieltä löyty monta vastausta jokka mää allekirjotan omallaki kohallani :D Mää paan tän korvan taakse ja päivittelen joku päivä bloggiini.

    Ps. Asetukset -> Kieli ja muotoilu -> Aikavyöhyke, ni joha kelloaika o oikiasa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen sitten lukemaan mitä olet tekstaillut! Musta on kanssa kiva lukea kanssabloggaajista, aina on jokin kohta joka yllättää koska olet jonkinnäköisen mielikuvan jo tehnyt ihmisestä :)

      Ja ISO kiitos aikavinkistä! Mä en uskalla noita lähteä kokeilemaan ominpäin tai muuten on blogi taatusti asennettu japaniksi ja on ihan sekaisin ;D

      Poista
  4. Voi kiitos,minäkin ilahduin, kun näin blogini listassa. Ilman muuta vastailen haasteeseen heti kun ehdin ja saan aikaiseksi.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu Hanna! Tulen sitten heti lukaisemaan mitä olet kirjoittanut sinäkin :)

      Poista
  5. Kiitti haasteesta, vastailin siihen tänään, mutta eteenpäin en jaa, kun en keksi ketään joka ei olisi tätä vielä tehnyt..:D Käypä lukemassa vastaukseni blogissani.:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit