Halloween Rocky Road


Vietetäänkö teillä halloweenbileitä? Meillä ei, mutta silti näitä tarjottavia on hauska suunnitella ja tehdä. Näin Pinterestissä niin suloisen halloweensuklaalevyn että idea oli pakko napata talteen. 
Kukapa näitä silmäpareja voisikaan vastustaa?

Suklaa on superhelppo tehdä, aloita esivalmistelut siten että otat esiin noin 20x20 kokoisen vuoan tai astian jossa on korkeammat reunat. Aseta pohjalle leivinpaperi. Se asettuu paremmin kun paperin rytistää pehmeäksi. Sitten vain sula suklaa pohjalle, päälle karkit ja koko komeus jääkaappiin odottelemaan siksi aikaa että suklaa on jähmettynyt. Helppoa kuin mikä! :)









Halloween-piparkakut

Meillä paisteltiin viime viikolla tämän vuoden ensimmäiset piparkakut. Nyt ei ollut kyse kuitenkaan jouluhössötyksestä vaan lähinnä taikinan fiilaamisesta täydelliseksi. Nimittäin loppuvuodesta on tulossa yksi tosi kiva juttu piparkakkuihin liittyen josta kerron lisää myöhemmin, ja treenin vuoksi hommat on aloitettava jo nyt.. 

Piparkakkutaikinasta lapset saivat tehdä omat satsinsa, saatiin tästä yhdelle syyslomapäivälle kivaa puuhasteltavaa. :) Tein halloweeniä ajatellen muutamia eri malleja, tässä ensimmäisenä Noita-akan taikapadat!



Patoihin voit käyttää minkämuotoista muottia tahansa, pyöreää, sydäntä, mitä vain. Pursota ensin pikeerillä ääriviivat, jonka jälkeen täytät padan. Kun musta pikeeri on kuivahtanut, pursota vihreä pikeeri reunalle ja vedä esimerkiksi hammastikulla valuvaa taikalientä padan kylkiä pitkin. 
Koristele välittömästä nonpareilleilla ja värikkäillä strösseleillä.




Pikeerin teko-ohjeet löytyy blogin sivupalkista ----> 
Värjäämiseen käytin mustaa, vihreää (ja hieman keltaista) elintarvikevärejä. 


Pikatryffelit

Meillä alkoi syysloma ja ajattelin sen kunniaksi hemmotella perhettä herkuin. Kovin aikaavievää en ehtinyt kuitenkaan tekemään joten nämä pitkään tekemislistalla olleet pikatryffelit pääsivät kokeiluun. Resepti on  todellakin ihanan helppo, digestivet muruksi, joukkoon kondensoitu maito ja kaakaojauhe ja sitten vain herkut palleroiksi. Lopuksi kieritys kookoshiutaleissa ja pikatryffelit ovat valmiita! 

Saimme vihdoin suomeenkin kondensoitua kaakaota, joten sitä voisi käyttää aivan hyvin näissä ja jättää tuon kaakaojauheen silloin pois. Ja jos et ole kookoksen ystävä voit korvata sen mantelirouheella esimerkiksi. Nyt tuli korkattua se kesällä ostamani kilon kondensoitu maitotölkki.
 Sitä olisi vielä 7½ dl jäljellä, ideoita mihin sen hukkaisin..?



Pikatryffelit
(n. 36 kpl)

300g Digestiveä murskattuna
2 rkl kaakaojauhetta
2½ dl kondensoitua maitoa (keittämätöntä)
2½ dl kookoshiutaleita

- Murskaa digestivet esimerkiksi pakastepussissa päältä kauliten. Kaada kulhoon ja sekoita kaakaojauhe ja kondensoitu maito joukkoon. Pyörittele palloiksi teelusikan avulla ja kieritä lopuksi kookoshiutaleissa. 

Anna jähmettyä hetki jääkaapissa -jos maltat..



Minä en malttanut odotella.. ;)





Aura-punajuurikiekot

Aurinko paistaa aivan siniseltä taivaalta, keittiön radiossa soi RadioRock. Takassa ritisee tuli sillä meidän talo on päässyt jäähtymään näiden ylläripakkasien vuoksi. Tosi yllätyshän se on että tälleen lokakuussa sitä pakkasta voi tulla, hah. 

Aloin purkamaan kamerasta kuvia koneelle ja sieltä löytyi nämä viime viikolla tekemäni herkut. Meille oli tulossa kahvivieraita ja jotain ajattelin pöytään kyhätä. Pakastimesta löytyi paketillinen voitaikinaa, jääkaapista juuri saatu nyssykkä valtavia punajuuria sekä yhdellä hyllyllä nökötti avattu aurajuusto. Vartti, ja näistä aineksista tuli pari pellillistä uuniin mentäväksi.
Superhyviä juurikin yllärivieraille tai vaikka tälläisiin kirpeisiin syysiltoihin teemukillisen seuraksi. 



Paketillisesta voitaikinaa tulee se pari pellillistä kiekkoja. Jos aurajuusto ei saa vettä herahtamaan kielellesi voit käyttää sen tilalla vaikka fetajuustoa.


Aura-punajuurikiekot
(n. 24kpl )

1 pkt voitaikinaa
2 dl hienoksi raastettua punajuurta (raakaa)
aurajuustoa
1 kananmuna voiteluun
mustapippuria

- Levitä voitaikinalevyt sulamaan. 
Raasta punajuuri hienoksi raasteeksi. Kauli voitaikinalevy pidemmäksi ja ripottele päälle punajuuriraaste sekä aurajuustoa muruina. Ripsauta halutessasi mustapippuria myllystä.
Rullaa, leikkaa kiekoiksi ja aseta uuninpellille. Voitele kananmunalla ja paista uunin keskitasolla
n. 200 asteessa 15-20 minuuttia TAI kunnes pinta on saanut nättiä väriä. 







Helppo rommi-suklaahippukakku



Saan leivontaan inspiksen milloin mistäkin: kauden raaka-aineista, väreistä, tuoksuista, kaappien vajaista purnukoista ja tänä viikonloppuna se inspiraatio syntyi tarjouksista.
Sain nimittäin Blogiringiltä kivan kampanjan, jossa pääsin tutustumaan Shopbaloo-palveluun. Kyseessä on kännykkään ladattava applikaatio, josta pystyt tarkastamaan kauppasi tarjoukset ja tekemään sen mukaan ostoslistan. Palvelun lataa puhelimeen nopeasti ja on helppokäyttöinen. Sen lisäksi että saat tarkastettua tarjoukset vain niistä kaupoista joissa Sinä käyt, hyvät uutiset ei lopu tähän.

Jokainen tietää ne kertyneet mainospinkat joita posti kantaa luettavaksesi ja sinun hävitettäväksesi.
 "Ei mainoksia"-lappuakaan ei tahtoisi laittaa sillä silloin loppuu paikallislehden jakaminenkin. Meidän taloudessa tuota mainoslehtistä ja lehteä tulee muutama täysi kassillinen kuukaudessa, miettikää mikä määrä se on vuodessa. Järjetön määrä. Entäpä silloin, kun lasketaan yhteen mun, sun, niiden, noiden.. postit? En uskalla edes ajatella! Vihreät arvot ovatkin tässä projektissa ja palvelussa erittäin tärkeitä. Kauppojen paperimainonta on todella massiivista, niinpä tällä palvelulla tahdotaan vähentää kauppiaiden taakkaa sekä tätä paperimassojen määrää tuntuvasti. 
Ja tämä kaikki käy meille shoppailijoille ihanan helposti: lataat palvelun puhelimeesi, klikkaat sinne itsellesi tärkeät kaupat joissa sinä käyt ja saat listan tarjouksista jotka yhdellä hipaisulla siirtyy ostoslistallesi. Jos päätätkin muuttaa mielesi niin ostoksia saa poistettua listalta ihan yhtä helposti.
Sanoinko jo että tämä palvelu on täysin ilmaista?





Kun olet ladannut tämän arkeasi helpottavan applikaation puhelimeesi, käy antamassa äänesi kisassa jossa Shopbaloo kilpailee Suomen parhaan mobiilisovelluksen tittelistä. Äänestysaikaa on 23.10 saakka. 

Tälläinen tarjoushaukka taskussa on hyvä lähteä kaupoille ja laatia vaikka viikonlopun juhliin tarjottavat sen mukaan mitä tarjouksessa on. Sen lisäksi että et huku mainoksiin säästät rahaakin. Meillä kahviteltiin viikonlopun vieraiden kanssa tämän kakun kera, jonka valmistin tarjoustuotteiden innoittamana:




Rommi-suklaahippukakku
( 23-24cm )

Pohja:
225g voita
2,25dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
1,5 dl kuohukermaa
3/4 dl tummaa suklaata hippuina tai paloina
2 rkl rommilikööriä/rommia

Täyte:
1 dl jogurttirahkaa
1 dl kermavaahtoa
makeutukseen tomusokeria
½ tl vaniljasokeria
1 dl tummia viinirypäleitä + koristeluun
n.6 palaa tummaa suklaata raidoitukseen

Voitele kaksi 23-24cm kakkuvuokaa.
- Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. 
Lisää kananmunat yksitelleen samalla vatkaten. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa taikinaan, yhdessä kerman ja rommin kanssa. 
Pilko suklaa rouheeksi ja lisää taikinaan varovasti käännellen. 
Jaa taikina vuokiin.

Paista uunin alatasolla 200- asteessa n. 30 minuuttia (tarkasta tikulla kypsyys!)
tai kiertoilmalla kahdella tasolla 175-asteessa n. 30-35 minuuttia. 
Tee tikkutesti. 


Täytä kakku. Sekoita kermavaahto ja jogurttirahka keskenään, lisää sokerit ja tarkasta makeus. Pilko noin desi viinirypäleitä ja sekoita joukkoon. Levitä täyte toiselle pohjalle ja aseta toinen kakkupohja päälle. 
Ripota pinnalle tomusokeria kakkupaperin läpi, koristele viinirypäleillä ja sulalla suklaalla tehdyillä raidoilla. 









Yhteistyössä Shopbaloo ja:









Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...