Italianpata

Italianpata oli pikkutyttönä yksi lempiruuistani. Ja kyllä. Juurikin se valmispussi joka lisätään veden kera jauhelihan päälle. 
Joskus tuli ostettua sitä "pahan päivän varalle", kun pitäisi saada ruoka nopeasti valmiiksi. En osta enään. Joko pussin sisältö on muuttunut, tai oma makuaisti,  mutta se ruoka ei ole hyvää. Tunkkainen maku jossa paljon mausteita ja suolaa!! 

Tässä vuosien aikana olen hionut oman versioni tästä padasta, joka maistuu meille kaikille. On helppotekoista  ja ruoka valmistuu yhdessä kattilassa, eikä varmasti montaa minuuttia enempää aikaakaan mene valmistamiseen, kuin jos tekisi sen pussihirvityksen.




750g naudan paistijauhelihaa
1-2 sipulia
1 punainen ja keltainen paprika
1-2 dl herneitä (Lidlissä on hyviä)
2-4 valkosipulinkynttä
500g paseerattua tomaattia
½ litraa vettä
n. 200g spagettia pätkittynä
mausteet jauhelihaan: suola + pippuri myllystä, mustapippurijauhe, paprikajauhe, ripaus chilijauhetta, 
mausteyrttiseos joka sisälsi: rosmariinia, timjami, kynteli, meirami, basilikaa ja oreganoa + ripaus sokeria

- Ruskista ja mausta jauheliha sekä sipulikuutiot. Lisää pilkotut paprikat ja kaada paseerattu tomaatti päälle. 
Sekoita ja lisää vesi hiljalleen. Lisää hakatut valkosipulinkynnet.
Kun ruoka kiehuu, lisää pätkityt spagetit. Lisää yrttimausteet sekä pakasteherneet viimeisenä. 
Anna muhia kannen alla kunnes spagetit on kypsiä. 

Tarjoa raikkaan salaatin kera. 




8 kommenttia:

  1. Italianpata oli minunkin suosikkejani.:) Jokunen vuosi sitten kokeilin sitä pussijuttua soijarouheen kanssa, eikä ollut hääppöistä. Ja vika ei ollut soijarouheen. En tiedä onko pussin sisältö jotenkin muuttunut, vai vaan oma makuaisti. Mutta onneksi tällaisen padan tekee nopeasti itsekin.:) Lidlissä on tosiaan hyvät pakasteherneet. Täytyisi taas tuoda pakastimeen muutama pussi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on jokin muuttunut, ei voi makuaisti niin paljoa muuttua? Koska tässä tekemässäni ruuassa oli se "jokin" mikä maistui myös tuossa lapsuusajan ruuassa. :)
      Lidlissä on muitakin hyviä pakastevihanneksia ja kivankokoisissa pusseissa! Nämä herneet on ihania myös salaatin kanssa.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Välillä kommentin laitto tökkii täällä bloggerissakin. Joko kommentti ei ollenkaan tule tai sitten tulee tuplana.:(

    VastaaPoista
  4. Olen tehnyt valitettavasti vain muutaman kerran italianpataa itse, vaikka voittaisi varmasti mennen tullen sen pussiversion, joka oli myös minun ja veljeni suurinta herkkua lapsina.;) Täytyy kirjoittaa tämä ohjeesi talteen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ainakin sen nykyisen pussiversion voittaa, itse kun tekee saa maustettua oman maun mukaisesti ja turhat maut jää pois. Tuoreet paprikat tuovat oman makunsa ruokaan myös. :)

      Poista
  5. Tästä tuli herkullista. Maistui lapsille ja aikuisillekin salaatin kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että kokeilit reseptiä ja tykkäsitte! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...