Kana-couscous ja esiin pilkottavat yllätykset

Ostin viime viikolla couscousta. Jostain syystä en ollut ikinä ennen sitä kokkaillut tai edes syönyt. Nyt ihmettelen jälleen miksi, koska sehän on älyttömän hyvää ja kaikenlisäksi supernopeaa! 
Meille tuli eilen vähän lyhyellä varoitusajalla eräs lapsi hoitoon hetkeksi, ja couscous oli oikein kätevä ruoka valmistaa kun tulee niin nopeasti valmiiksi.

Ensimmäinen kokeiluni oli tälläinen, siihen laitoin vihreitä linssejäkin kun niitä tuli ostettua myös pitkästä aikaa.  



3-4 annosta

450g kananfilesuikaleita
1 sipuli
1 punainen paprika
1 dl vihreitä linssejä
suolaa, ½ kasvisliemikuutio (minä laitoin virosta ostettua kasvisliemikuution tapaista mausteseosta) 
½ valkosipuli
2,5dl couscoussuurimoita
n. 3 dl vettä

- Liota linssit vedessä noin tunti. 
- Keitä vedessä sen jälkeen n. 20 minuuttia. 
- Kuullota sipuli pannulla, lisää kananfilesuikaleet ja kuutioitu paprika ja paista + mausta.
- Kun linssit on kypsiä, lisää couscous ja ota pois liedeltä. Anna turvota n. 5 minuuttia, lisää 1 rkl öljyä ja sekoita. 
- Lisää couscous-linssiseos paistetun kanan joukkoon ja sekoita. 

*


Viime viikolla koin mukavan yllätyksen kun kävin jälleen kerran tutkimassa kukkapenkit. Sieltähän pilkottaa jo kevään ensimmäiset tulokkaat! Varmasti jo muissakin penkeissä tapahtuu jo, mutta niissä on vielä aika paksu jääkerros päällä. Osassa luntakin on vielä puoli metriä.




Tänään kävin samalla kukkapenkillä ja hieman siirtelin lehtiä syrjään ja tälläisiäkin siellä alla jo odottelee. :)
Nenään leijui jo aivan ihana kukkasipulien tuoksu.



Loppukesästä sitten saa ihastella näitä kaunokaisia, jos ovat talvesta selvinneet. :)


2 kommenttia:

  1. Couscousista saa kivoja ruokia nopeasti. Hyvältä kuulostaa tämä!:) Itsekin ostin viikonloppuna pitkästä aikaa couscousia. Joskus aikoinaan couscousia tuli laitettua useastikin, nykyään on jäänyt turhan vähälle. Nyt tein tällä kertaa kivan lisukkeen kanoille Jamien ohjeen mukaan. Ehkä ensi kerralla saan sen jo blogiinkin. Nyt oli niin nälkä, ettei jaksanut kuvata.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä eka kokeilu oli tällänen pikaisesti keksitty kokoonpano, mutta hyvää se oli.
      Aion kyllä pitää huolen että meillä on tästä lähtien couscousia kaapissa, en ole ymmärtänytkään kuinka nopea se on. :)
      Välillä jää kuvaaminen samasta syystä täälläkin, tai sitten kuva tärähtää tai on tosi sumea jonka huomaa vasta jälkeenpäin. Pitää sitten tehdä uudelleen jos sen tahtoo blogiin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...