Koristeltu kahvikakku


Minua pyydettiin tekemään sitruunainen kahvikakku äitienpäiväksi. Sain koristella jos haluan. Vaikka nyt kaikki ylimääräinen aika menee muissa koristeissa, pihatöissä yms, aina aikaa löytyy koristeluun. Sehän on tässä se paras kohta! Tällä kertaa aika nipistettiin omista yöunista, puolenyön aikaan kun muut hommat oli tehty jatkoin tämän parissa.. Onneksi vuoden kiireisin kuukausi, toukokuu, on vain kerran vuodessa. :D






Kukat ovat kaulintamassaa, ja liimattu pikeerillä.

Kauli massa ohueksi levyksi, ota muotilla erikokoisia kukkasia. Paina kukan keskustaa muotoilusieneen (tavallinen pesusienikin käy)  jolloin kukka hieman kohoaa reunoista. 
Anna kukkien kuivahtaa n.vuorokausi ennen koristelua. Säilytys huoneenlämmössä, kannettomassa rasiassa/pakkauksessa.

Pikeeri
Sekoita munanvalkuaista ja tomusokeria keskenään niin että saat paksuhkon tahnan. Lisää esim vahvaan pakastuspussiin, sulje pussinsulkijalla. Leikkaa kulmaan pieni reikä, ja pursota kakun pintaan pisara ja liimaa kukkanen kiinni.






Tämän kakun kanssa kävi vähän harmillisesti kun kakku oli kuulemma ollut vähän kinttanaa sisältä ja liian sitruunaista. Tein kakun toivomuksesta isompana, (puoltoistakertaisena)  en uskaltanut lapata vuokaa kuitenkaan piripintaan vaan jätin yhden kastikekauhallisen laittamatta. En tiedä sitten mikä meni vikaan, olisikohan tarvinnut olla pidempi paistoaika sitten vaikka kyllä tein tikkutestin ja se osoitti kakun olevan kypsä.

Voisiko tuo kinttanaisuus myös aiheuttaa sitruunan korostuneen maun? Nimittäin paistoin sen kastikekauhallisen myöhemmin pellillä, ja se maistui siltä miltä kuuluikin. 
Osaako joku vastata?? 



8 kommenttia:

  1. Teit ihan mahtavan kakun! Saamasi palautet ovat varmasti maku asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olin tehnyt saman kakun heille muutamia viikkoja takaperin, ja se oli ollut aivan toisenlaista. Kakusta ei valitettu, mutta antoivat vain palautetta että ei ollut läheskään yhtä hyvää kuin viimeksi.
      Asia on hoidettu, itseä vain jäi mietityttämään mitä oikein tapahtui ja mistä liiallinen sitruunan maku oikein tuli. :)

      Ja palautetta on aina hyvä saada, etenkin silloin kun joku on mennyt mönkään. Ensi kerralla tietää missä kohtaa voi moka käydä. :)

      Poista
  2. Suloinen kakku! Tuntuu, että leipominen on aikamoista salatiedettä. Mulla ainakin käy välillä niin, että jo testattu ja hyväksi havaittu ohje ei seuraavalla kerralla olekaan niin hyvää. Enkä yhtään tiedä mistä moinen johtuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä salatieteestä! Jokin usein käytetty ohje joskus voi mennä aivan pieleen, vaikka täysin samanlai tekee eikä mitään ole muutettu.
      Kakkupohjiakin olen ehtinyt elämässäni paistelemaan satoja, ja vieläkään ei ole varma olo kun sen sinne uuniin laittaa. :)

      Poista
  3. Voi miten ihana koristelu, nerokas keksintö :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu! Pienillä jutuilla kahvikakunkin saa juhlavammaksi. :)

      Poista
  4. Kaunis koristelu!:) On tuo leipominen sellaista, ettei koskaan tiedä mitä uunista tulee ulos. Sitä toivoo vain aina parasta. Joskus menee usein käytetyt reseptitkin pieleen, vaikka joka kerta tekisi ihan samalla tavalla. Leipominen on mystistä touhua.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Niinhän se on, mutta olisihan se aika tylsää jos aina leipominen olisi samanlaista. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...