Kosmoskukkia

Sain hieman uusia koristeluvälineitä joista yksi oli kosmoskukkien muotti. Pitihän uutta muottia päästä heti testailemaan joten massat esiin ja töihin!

Muotti on virolaisesta Suhkrukunst -kakkutarvikeliikkeestä, ja heillä on myös verkkokauppa. Käykäähän kurkkaamassa, aivan ihania tuotteita. 
En malta odottaa kun kesän aikana pääsen itse paikan päälle hieman hypistelemään!! ;)




Muutaman tunnin sitä tuli äherreltyä näiden parissa ja kukan kukkaa ei syntynyt. Ei sennäköiseksi kuin kuvissa. Niinpä päätin tehdä omalla tyylilläni, taisi syntyäkin ihan uusi kosmoslaji :D


Tarvitset massaa, esimerkiksi kaulinta- tai sokerimassaa tai marsipaania. Itse käytin kahden ensimmäisen sekoitusta, on mukavan tuntuista työstää ja kuivahtaa nopeahkosti. Myös vitivalkoinen väri on plussaa koska massaa värjätään niin sävyt pysyvät puhtaina. Ei välttämättömyys ja tämä on vain oma mielitymykseni.

Laitan tekovaiheita pelkin kuvin, jos on epäselvyyksiä niin kysykää! :)









Pikkukukkaset tein tällä freesiamuotilla joka oli uusi hankinta sekin.














6 kommenttia:

  1. Suloisia ja ihania. Noilla saa koristeltua jonkun hienon, hempeän kakun.:)

    Ai, ei muotillakaan ole kovin helppoa kukkia tehdä. Onneksi en sitten lupautunut tekemään siskon hääkakkuun ruiskaunokkeja.;) Talviaikaan olisin ehkä voinut yrittääkin, mutta ei näin kesällä millään ehdi eikä jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä vähän hempeitäkin sävyjä :)
      Ei ollut helppoa, ainakaan mulle :D Koitin tehdä mallikuvan mukaan mutta joku kohta ei nyt sytyttänyt, ja varmaan massakin olisi voinut olla kukkamassaa. En ole kokeillut ennen mutta kehuja olen kuullut.
      Olisit ihan hyvin voinut lupautua, kyllä sä osaisit! Mutta totta että kesäaikaan on vähemmän aikaa, ja illallakaan ei enään jaksaisi.

      Poista
  2. Onpa kivan näköinen, en olekkaan ennen nähnyt niihin muottia. Onnistuit hyvin :) Itselläni on kukkapenkissä Kosmoksia, kauniita kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En minäkään ollut ennen nähnyt, mutta tuolla Suhkrukunt-sivuilla kun selailin niin törmäsin ja oitis laitoin listaan. Siellä oli niin paljon kaikkea muutakin "uutta" ihanaa :)

      Googlen kuvahaustakin kävin katsomassa näitä Kosmoksia, ovat tosi kauniita kyllä! :)

      Poista
  3. Heippa! Kauniita kukkasia ja olet kyllä onnistunut todella mallikkaasti. Nyt kyllä on aika itsellekin hankkia muutama uusi kukkamuotti :) Kesällä aika vain menee niin nopeaa, ettei ehdi mukaan ollenkaan...ihanaa tää kesäaika!

    VastaaPoista
  4. WAU! Niistähän tuli tosi upeita! Pitää kyllä käydä kurkkimassa tuolla verkkokaupassa...jospas itsellekin jäis jotain uutta ja kivaa ostoskoriin. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...