Marja-kermakakku

Mistä tietää että koulut on alkaneet? Meillä sen tietää ainakin siitä, että päivä päivältä peittojen lukumäärä lisääntyy olohuoneessa ja sieltä peittojen alta pilkistää niiskuttavia potilaita köhisten ja yskien..

Onneksi ehdimme viettää esikoisen syntymäpäivät kuitenkin viikonloppuna, niitä kun oltiin jouduttu siirtelemään muutenkin myöhemmälle. Enään ei siirrelty ja bileet saatiin pidettyä!
Meillä menee juhlissa kakkua aina paljon, joten nytkin tein niitä kaksi. Toinen niistä oli tämä kermakakku.




Kakkupohjasta tulikin niin korkea että leikkasin sen neljään osaan, olin varautunut vain kahteen täyteväliin joten hätäratkaisuksi piti kehitellä äkkiä kolmas täyte. Sekoitin vain kermavaahtoa ja turkkilaista jogurttia yhteen, joukkoon vähän vanilliinisokeria niin hyvä tuli!





8 munan sokerikakkupohja
kostutus: päärynä-omenamehu
pinta: kuohukermaa


Vadelmamousse

½-1 litra vadelmia
1 prk tuorejuustoa
4-5 dl kermavaahtoa
sokeria, vanilliinisokeria
4 liivatelehteä + tilkka kiehuvaa vettä (tai mehua)

- Pistä liivatteet kylmään veteen. Paina vadelmat siivilän läpi ja lisää tuorejuusto ja sokerit. 
- Sulata liivatteet vesitilkassa ja kaada nauhana marja-tuorejuustoseokseen, samalla vispaten. Vaahdota kermavaahto ja lisää seokseen. 


Appelsiini-mustikkatäyte

½ prk tuorejuustoa
½ prk appelsiinimarmeladia
3-4 dl kermavaahtoa
sokeria, vanilliinisokeria
4-5 dl mustikoita

- Sekoita tuorejuusto, appelsiinimarmeladi ja sokerit keskenään. Lisää kermavaahto ja sekoita varovasti nostellen sekaisin. Kaada täyte kakun päälle, ripottele pintaan mustikoita. 







Ruiskaunokit oli kasvatettu ihan tätä kakkua ajatellen. :)





Kommentit

  1. Voi miten kaunis kakku, aivan hurmaava <3

    VastaaPoista
  2. Nams... kaunis ja herkullinen kakku!!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kakku! Tuli aivan lapsuus mieleeni noista ruiskaunokeista, niin ihana kukka!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruiskaunokki on tosi kaunis kukka, ekan kokeilun jälkeen sitä on pitänyt istuttaa joka vuosi ja yleensä mansikkakakku on se kesän ensimmäinen leivonnainen jonka saa koristeltua näillä. :)

      Poista
  4. Ihana kakku. Itsellekin tulee ruiskaunokeista lapsuus mieleen :)

    VastaaPoista
  5. Tosi raikas väritys kakussa. Kaunis!:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit