Unikko-kahvikakku

Ostin viime kesänä Virosta leivontaan kasan siemeniä, siemenleipäsekoituksia, kuivattuja marjoja ja unikonsiemeniä. Nuo unikonsiemenet on oma suosikkini esimerkiksi leipätaikinoissa ja leivän päälle ripoteltuna. Myös täytteisiin se tuo kivan oman lisänsä. Se siemenpussi on osunut silmiini joka kerta kun avaan jääkaapin oven ja sunnuntaina kun näin kävi jälleen, nappasin pussin pöydälle ja päätin leipasta kakun joka on ollut tekemislistallani yli vuoden. 

Löysin nimittäin Pappilan hätävara kokkaa-blogista ihanan kuuloisen kahvikakun jossa rapisee kivasti unikonsiemenet suussa, joten olihan se kirjoitettava oitis talteen! Aina kun löydän jostain blogista jotain kokeiltavaa, kirjoitan ohjeen viereen myös blogin nimen jotta muistan sen kun näin vuosien päästä sitä vihdoin testailen..




Unikkokakku

3 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
½ dl suklaarouhetta
3/4 dl unikonsiemeniä
2½ dl sulaa voita
2 munaa
3/4 dl maitoa
3/4 dl kiehuvaa vettä

( päälle 100g taloussuklaata, 1 prk smetanaa, suklaarouhetta)

- Mittaa kulhoon kuivat aineet. 
- Lisää sulanut, hieman jäähtynyt voi, kevyesti vatkatut munat, maito ja viimeiseksi kiehuva vesi. 
Kaada voideltuun vuokaan, paista
175 asteessa 1 tunti

Jos käytät kuorrutusta, sulata suklaa vesihauteessa. Anna hieman jäähtyä ja lisää smetana. Levitä kakun päälle ja lisää suklaarouhe.




Tämä kakku maistui aivan ihanalta noiden unikonsiemenien kanssa, ja lisäplussat myös sille että kakku ei ollut kovin rasvainen ja raskas. Tämä kakku poiki tietenkin heti lisää ideoita, niistä tullaan kuulemaan vielä.. 


Muistuttaisin tähän loppuun tuosta Olut ja suklaa-reseptikilpailusta. Jos et ole vielä käynyt, niin käyhän nyt katsomassa mitä leivonta- ja ruokabloggaajat keksivät tehdä oluesta & suklaasta ja äänestä suosikkiasi! :)




10 kommenttia:

  1. Onpas erikoinen kakku, kuulostaa hyvältä reseptiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hieman erilainen kakku kuin yleensä, tekotapa ja sitten nuo unikonsiemenet. Ei ole tullut ennen käytettyä kahvikakkuihin. Tämä kakku ei ole myöskään niin rasvainen, tykkäsin kovin! :)

      Poista
  2. Hiphei, taidanpa haasta sinut! Haaste löytyy blogistani http://cookiesnenni.blogspot.fi/ (viimeisen teksti).
    Terkuin, Enni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin laittamassa sinulle kommenttia. :)

      Poista
  3. Kiva kakkuohje. Unikonsiemenet on mukavia taikinoissa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ohje oli tosi kiva! Unikonsiemenet on ihania! Ajattelin jos ensi kerralla tekisi jonkin appelsiinisemman version ja näitä unikonsiemeniä.. Suunnitellaan.. ;)

      Poista
  4. Minäkin tykkään unikonsiemenistä, mukaan rapsuvia :) harvoin tulee kyllä käytettyä mutta aina intoilen jos ostamani sämpylän päältä löytyy niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä mukavan rapsuvia, innostuin nyt tästä kahvikakusta ja mieleni tekisi kokeilla jo moneen muuhunkin leivonnaiseen näitä siemeniä..
      Leipä jossa on unikonsiemeniä on ihanaa myös, monesti tullut ostettua leipä vain sen vuoksi että siinä on näitä ihanuuksia pinnalla :)

      Poista
  5. Eikö tule sokera lainkaan tähän kakkuun???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule sokeria. Jos kuitenkin tahtoo kakkuun makeutta, voi lisätä suklaakuorrutteen mutta on oikein makoisaa ilmankin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...