Piianpeili piparkakkutyö

Kun olin lapsi minulla oli suuri valkoinen piianpeili, jossa oli yksi laatikko tärkeille aarteille. Säilytin laatikossa tärkeimpiä kiiltokuviani, pompuloita, koruja, valokuvia, runoja ja mitähän vielä. Siihen ripusteltiin helminauhakoruja roikkumaan, liimailtiin tarroja muistoksi ja tehtiin ensimmäiset meikkauskokeilut. En omista tuota peiliä enään. Minulla on kaksi poikaa ja säilytystilat alkavat olla täynnä joten lahjoitin peilin eräälle tyttöselle jolla on luultavasti sille parempaa käyttöä kuin meillä.


Facebookissa pyörii parhaillaan piparkakkukilpailu eli Pipari Battle 2013, jonka Dr.Oetker ja Hotelli- ja ravintolamuseo ovat yhteistyössä järjestäneet. Piparkakkukilpailuun voivat osallistua aivan jokainen, ja sarjan saa päättää itse. Sarjoja on neljä erilaista, on 2D: eli yksitasoiset piparkakut, 3D: kolmiulotteiset rakennelmat, Yritin parhaani: kauneus löytyy katsojan silmistä sekä Pro: kondiittorit, leivontabloggaajat sekä kaikki itsensä ammattilaiseksi tuntevat. Miettiessäni minkä piparkakkutyön minä tekisin niin jostain mieleeni tupsahti tuo lapsuuden aikainen peili..



Tässä piparisessa piianpeilissä reunoja kehystää (pikeeri)ristipistot sydänkuvioin. Peilissä ei ole avautuvaa korulaatikkoa, vaan korurasia on erikseen. Korurasian sisällä on pieniä makeisia. Rasian vieressä on sormus ja piparkakkukorvakoruja. Yksi korvakoru puuttuu, onkohan se hävinnyt joulutohinoissa jonnekin? No, onneksi on varapari! Peilin reunalla on arvokas perintökaulakoru, siitä huolehditaan kuin kalleimmasta aarteesta eikä sitä sovi hukata sitten illan pikkujouluissa. 



Korujen pinnat on "patinoitu" hieromalla tomusokeria pintaan. 





 Taikina kannattaa ehdottomasti kaulita leivinpaperin päällä ja siirtää se sitten pellille ja leikellä osat. Näin ei reunat liikahtele ja muotoudu ihan kiemuroiksi.



Kaulakorun valmistusta, ketju on marsipaania jonka päälle pursottelin pikeeriä ja painelin valkoista koristeraetta pintaan.



Piianpeiliin on käytetty pikeeriä, sokerimassaa (peili), piparminttumakeisia (korurasian jalat sekä laatikoston nuppi), marsipaania (kaulakoru), sekä Dr.Oetkerin sokerikuorrutetta ja Love-koristerakeita.





Osallistumisaika on 1.11.-12-12.2013 jonka jälkeen raati valitsee finalistit. Finaali suoritetaan sitten yleisöäänestyksellä, 16.-20.12.2013 välisenä aikana.  Voittajat selviävät 23.12.2013. 
Palkintoina on Kitchen Aid-monitoimikoneita. 

Kaikki te jotka ette ole vielä osallistuneet: kipinkapin piparinpaistoon ja osallistumaan PipariBattle 2013-kisaan!! :)






Yhteistyössä: Dr.Oetker




40 kommenttia:

  1. No Johanna!!!!! Siis iha älyttömän HIENO, monen näköstä leipomustuotosta oon nähäny, mutten ikkää tämmöstä, mistä ihimeestä nää hoksasit tämmösen tehäkki ja kauanko sulla meni aikaa????!? Moon iha sanaton (ja sitä aika harvon sattuu, voin tunnustaa)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, ihan tässä liikuttuu näin kauniista kommentista!
      Pyörittelin tuota Dr.Oetkerin koristeraepurkkia käsissäni, ne punaiset ja valkoiset sekä ne sydämet toivat mieleeni korurasian. Niitä on kuitenkin niin paljon jo olemassa ja jostain muistin sen oman valkoisen piianpeilini. Siitä se vähän niinkuin lähti..
      Ja älä kysy aikaa, en kehtaa kertoa :D Ristipistokoristelua tein pari tuntia, seuraavana päivänä kun aloin liimailemaan sitä taustaan kiinni se katkesi.. Sitä korjailin tovin mutta aika hyvin meni takaisin paikoilleen. :)
      Ihana olet, Anne! :D

      Poista
  2. Apua, miten sä osaat! Huhuh miten hieno. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Epäilin kyllä koko projektin ajan osaanko, lähinnä se kokoaminen stressasi mutta olin varautunut suunnitelma B:n jos tämä olis romahtanut tai muuta.. ;)

      Poista
  3. Vau, tosi hieno! Onnea kisaan!:) Olisi tuolla minullekin sopiva sarja: "kauneus löytyy katsojan silmästä", mutta taidan jättää kisaamiset väliin. Piparien paisto ja varsinkaan koristelu ei ole ollenkaan alaani.;) Pitää vain ihailla muiden aikaan saannoksia ja ihmetellä, miten jotkut kykenee tuollaisia tekemään.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Jos tämä olisi romahtanut olisin luultavasi osallistunut sitten siihen "yritin parhaani"-sarjaan :D Tykkään kerran vuodessa antaa tälläiselle kaikkeni, mutta onneksi vuodessa on ne loput 360 päivää jonka aikana ehdin unohtaa miksi aina päätän että ei enään koskaan.. ;)

      Poista
  4. Voi taivas miten upea! Oot sinä kyllä uskomattoman taitava!

    VastaaPoista
  5. Ohoh :D Ja minä olin ihan tyytyväinen niihin muotilla painettuihin sydämiin... Olet kyllä taitava - ja kärsivällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna-kaimani. :) Ne sinun tekemät sydämet olivat kauniita, ole vain tyytyväinen! :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, Pionilaakso! En usko että voittaja-ainesta kuitenkaan, kisassa on aivan mahtavia töitä ja ihania oivalluksia ovat ihmiset keksineet. Olen käynyt moneen kertaan niitä töitä ihastelemassa ja tiirailemassa yksityiskohtia. :D

      Poista
  7. siis vau :O ihan sairaan upea! Tämmöistä en olekkaan ennemmin nähnyt vaikka monenlaisia taiteiluja piparkakusta oonkin. Mahtavaa!! :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä sinä voiton ansaitsisit! En ole nähnyt mitään vastaavaa ikinä, tämä on suorastaan käsittämättömän upea! Olet todella taitava käsistäsi.:) Onnea kilpailuun!

    VastaaPoista
  9. Tämä on kyllä ihan huikean upea! Vau. Ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  10. Wautsi wau... kerrassaan UPEA!!!!! Ehdottomasti voitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei päässyt piianpeili finaaliin mutta kyllä oli upeita ja taidokkaita ne rakennelmat mitkä pääsi! Jos ei ole käynyt katsomassa suosittelen käymään. :)

      Poista
  11. Ihanan erilainen idea ja toteutus on loistava. =)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana. Kalevalakorun talonsydän sormuskin..T. Jaana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Niinpäs onkin, tai vähän sinnepäin ainakin. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...