Yo-koristeen teko-ohjeet

Huomasin että blogissani ei ole yo-koristeiden teko-ohjeita joten tässääpä niitä muutaman kuvan kera. :) 

Koristeet on jollain tapaa helpompia tehdä sarjatyönä, tuntuu että yksittäisissä koristeissa menee enemmän aikaakin. Massoina näihin olen jälleen käyttänyt sokerimassan ja kaulintamassan sekoitusta, puolet kumpaakin. Yo-lakin mustat osat ovat marsipaania, hirmu kiva että sitäkin on nykään mustana valmiina kaupassa. Nimittäin valkoisen massan värjääminen mustaksi on aika kovan työn takana, niinkuin vahvoissa väreissä yleensäkin.

Koristeiden punaiset ruusut olen värjännyt geeliväreillä, käyttäen punaista, mustaa ja ruskeaa. Pelkkää punaista käyttäen väriä saisi laittaa kamalan paljon, mutta musta ja ruskea tuo joukkoon sävyä ja syvyyttä ja helpottaa värjäämistäkin. 



1. Valmista ensin laatat haluamaasi muotoiseksi. Jos kotoasi ei löydy muotteja, erilaisten rasioiden kannet tai mukit käyvät ihan yhtä hyvin tähän tarkoitukseen. Esimerkiksi ovaalin mallisista tuorejuuston kansista saa tosi kivan muotoisen ja kokoisen palan. :)



2. Ota pyöreällä muotilla, tai tyllalla kuten minä, mustasta marsipaanista pyöreä pala, ja samasta kohtaa vielä puolikuun muotoinen pala lippaa varten.


- Paina lipan sisempää reunaa litteämmäksi että se asettuu mustan palan alle hyvin.



3. Ota samalla muotilla hatun valkoiseen osaan palat, ne voivat olla hieman paksummat kuin musta palanen.


- Muotoile hattua hieman, etureuna saa olla korkeampi kuin takareuna.


 4. Pursota pieni pikeeripisara ja liimaa siihen kultainen sokerihelmi. 




5. Valmista ruusu valmiiksi. Liimaa pikeerillä hattu laattaan, ja asettele muutama vihreä lehti sen viereen. Voit käyttää liimaamiseen myös vettä, siveltimellä varovasti sipaisten
-- > älä kastele liikaa!



- Seuraava vaihe ei ole välttämätön, mutta koska ainakin minulla ruusuun jää leikatessa kanta, niin se jää näkyviin myös koristeeseen. Kun laattaan liimataan erikseen muutamia terälehtiä, niillä saa peitettyä sitten ruusun kannan kauniisti ja jatkettua ruusun kokoa kauniisti. 

- Ota pyöreä pala ruusun väristä massaa, painele se ohueksi ja ohenna vielä ulompaa reunaa. Leikkaa alareuna suoraksi, ja liimaa se laatalle. (esim vedellä)



Aseta ruusu paikoilleen, muotoile vielä terälehtiä muotoonsa. Minä tykkään käyttää sivellintä tähän tarkoitukseen kun se on pehmeä eikä riko ohuita terälehden reunoja.

--> Jos käytät ruusuihin tomukimalteita, voit sen lisätä jo tässä muotoiluvaiheessa siveltimen avulla. 


Valmis! :)





7 kommenttia:

  1. Aivan kuin jotain kaupan valmiita koristeita. Upeita! Ja hyvät, yksityiskohtaiset ohjeet. Vielä, kun oppisi tekemään yhtä hienoja ruusuja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Kyllä taatusti opit, treenailemaan vain. Ja ainahan aluksi voi tehdä vähemmillä terälehdillä kunnes saa tuntuman näiden tekemiseen. :)

      Poista
  2. Todella kauniita koristeita! Kiitos hyvästä kuvallisesta ohjeesta! Se tulee tarpeeseen.

    VastaaPoista
  3. Rakastan ruusujasi :) Jonain päivänä vielä minä sen ruusun teen :D T. Leikkelleiden harrastaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Peggy! Olethan sinä jo tehnyt niitä ruusuja, kauniita sellaisia. Ja ne mitään leikkeleitä ollut, olisit nähnyt ne minun ensimmäiset versiot jotka hädin tuskin pysyivät kasassa :D

      Poista
  4. Hei
    Mahtava ja selkeä ohje, onnistuin hyvin. Kiitos.
    T:marika

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...