Rhubarb curd ja uusi bannerikuva

Moniko on nähnyt jo uuden bannerikuvani? Mitä pidätte? Se on hieman erilainen kuin on totuttu, mutta aivan minun näköiseni. Tästä kiitos Sallalle, joka ystävällisesti tarjoutui sen minulle tekemään. Olen kuvaan erittäin tyytyväinen! 
Aloimme suunnittelemaan sitä tyhjästä, minulla ei ollut mitään käsitystä millaista tahdon. Kävimme hänen sivuillaan www.sallaikonen.com, jotta näkisin hänen töitään ja käsialaansa. Ihastuin yhteen kuvaan täysin ja sanoin että tuossa! Siltä pohjalta aloimme suunnittelemaan, sanoin joitain toiveitani mutta muuten annoin tekijälle vapaat kädet. Myönnän että jännitti mutta kuitenkin luotin että tulen saamaan hyvän kuvan. Toivoin tarjottimelle, joka oli Sallan idea, jotain tunnistettavuutta ja tuttuja asioita blogistani, mutta en sanonut tätä ääneen. Meinasin eräs ilta laittaa tekstiviestiä asiasta mutta jätin lähettämättä, en halunnut sotkea tulevaa työtä vaan odotin mitä Salla tekisi. Kun näin kuvan olin aivan otettu! Siinä oli upeasti käytetty värejä, joita lisäilimme vielä hieman lisääkin, ja tarjottimessakin näkyi tuttuja juttuja. Huomaatteko te niitä?? ;)  
Aikojen alusta mukana ollut ruusu-juttu on nyt jäänyt pois blogista, mutta pääsi se tähänkin kuvaan osittain. Mikäs sen parempi paikka kuvalle kuin kahvikuppi, joka on kädessäni puolivuorokautta..

Mutta nyt siihen reseptiin.. Sain naapurilta ison kasan raparperia ja niistä on tehty mm. paistoksia ja tätä ihanaa Raparpericurdia, jonka ohjeen löysin Maistuis varmaan sullekin!-blogista. Kiitos! 
Raparpericurd on makeaa ja pehmoista, se sopii kakun väliin tai vaikka keksin päällä nautittavaksi. Digestiven kanssa maistui ainakin superhyvältä! :)




Raparperitahna

1 dl raparperikuutioita
1/4 dl vettä
1½ dl hillosokeria
1 muna
25 g voita

- Mittaa raparperikuutiot paksupohjaiseen kattilaan ja lisää joukkoon vesi. Kiehauta ja keitä kunnes raparperit pehmenee ja soseutuu. Ota kattila liedeltä ja anna hieman jäähtyä. 
Sekoita jäähtyneeseen seokseen hillosokeri ja kananmuna. Kiehauta koko ajan sekoittaen ja keitä, kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja lisää voi nokare kerrallaan. 
Purkita tahna puhtaaseen lasitölkkiin ja säilytä viileässä. 

*

Tänään vielä tulossa kakkua jossa tätä on täytteenä, eli palailemisiin! :)

6 kommenttia:

  1. Todella hieno banneri, mukavaa vaihtelua kyllä kun joskus vaihtaa hieman blogin ulkonäköä :)

    VastaaPoista
  2. Minusta uusi bannerisi on aivan blogisi näköinen ja vastaa hyvin sen sisältöä!:)

    VastaaPoista
  3. Upean tyylikäs ja niin sinun näköinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...