Blogikuvaukset ystävän kanssa & kilpailu!




Kaikki bloggaajat tietävät kuinka kivaa on kun tätä harrastusta ei tarvitse eikä voikkaan tehdä yksin. Nimittäin toiset bloggaajat sekä lukijat tekevät tästä ainutlaatuisen harrastuksen kun heidän kanssaan voi jakaa mielipiteitä ja ajatuksia. Mutta kuulkaas, koittakaahan sitä että otatte joku kerta tähän hommaan mukaan ystävän. Esimerkiksi kuvauksiin. Tuplasti hauskempaa!

Ulkopuolisen apu olisi silloin tällöin paikallaan mm. rekvisiitan siirtelyyn tai taustakankaan ojenteluun ja sen sellaiseen. Ulkopuolisen läsnäolo on siitäkin kiva että sieltä tulee erilaisia näkökulmia ja ideoita mitä itse ei välttämättä ole tullut ajatelleeksikaan. Näissä kuvauksissa ystäväni ripotteli mukanaan tuomia kuvausrekvisiittoja pöydälle ja minä kävin keittämässä sillä välin kahvit, pakkasin kameran, kakun ja joitain astioita, talouspaperia ja veitsen jolla kakkupala saatiin leikatuksi, mukaan ulos. Meillä oli mukava kuvaustuokio ulkona, samalla kahvia siemaillen ja rupatellen niitä näitä. Välillä kamera vaihtoi kuvaajaa ja sillä välin taas toinen piteli kahta kuvauksia seurannutta kakunnälkäistä lasta kauempana. Kaksituntinen kuvaustuokio oli hetkessä ohi! Yhtään en osaa sanoa kenen kuvaama on mikäkin kuva, mutta tässä meidän yhteistyöllä napattuja otoksia. :)





Appelsiinikakkua suklaisella pohjalla.




Tänään starttaa Reilun kaupan viikko jota vietetään 20.-26.10.2014. Teemana on kahvi, ja minusta olikin mukava saada olla tässä Blogiringin kampanjassa mukana koska olen suuri kahvin ystävä ja sitä tulee juotua päivän aikana paljon. Tämän kampanjan myötä minulle aukesi paljon uutta tietoa kahvista sekä Reilusta kaupasta. En tiennyt mm. sitä että nämä Meiran Reilun kaupan kahvit paahdetaan Vallillassa. Sen tiesin että Reilulla kaupalla tarkoitetaan sitä että pienviljelijät sekä suurtilallisten työntekijät saavat työstään oikean korvauksen eikä lapsityövoima ole missään muodossa sallittu. Siitä pitävät huolen tarkat säännöt sekä tiloilla käydyt tarkastukset. Reilu kauppa on maailman luotetuin ja suosituin eettisen sertifioinnin järjestelmä.

Reilun kaupan viikolla haastetaan suomalaiset myös viettämään Reiluja kahvitaukoja. Silloin keitetään Reilun kaupan kahvia, arvioidaan montako kupillista sitä juodaan ja se ilmoitetaan sähköisellä lomakkeella. Lopuksi Reilu kauppa ry laskee juotujen kupillisten määrän ja ilmoittaa kuinka monta pienviljelijää sillä määrällä on työllistetty. Lisää Reilun kaupan kahvitauosta- ja viikosta löydät klikkaamalla tästä

Jos Sinä saisit päättää millä tavoin viettäisit oman Reilun kahvitaukosi, miten sen viettäisit? Olisiko se kahden keskinen kahvihetki oman rakkaan kanssa, yllättäisitkö naapurisi tuoreella pullalla ja kahvilla vai miten?
Jätä vastauksesi kommentteihin, vastanneiden kesken arvon Reilun kaupan kahvia. 
Aikaa vastata on koko tämän viikko, eli 20.-26.10.

Yhteistyössä:








Kuvaustuokio oli oikein mukavaa vaihtelua itsellekin, oli aika hauska saada jakaa oma rakas harrastus hetkeksi ystävän kanssa. Vaikka kuumaa kahvia tulikin kuvausten aikana siemailtua, oli lopulta pakko pakata kakut sekä kuvausrekvisiitat ja painua sisälle lämmittelemään. Sisällä herkkukakkua saivat niin kahden hengen kuvausryhmä kuin ne kakunnälkäiset lapsetkin.

Appelsiinikakun ohje on tulossa blogiin myöhemmin tällä viikolla, pysykäähän kuulolla!

20 kommenttia:

  1. Appelsiinikakun ohjetta odottaen - näyttää niin herkulliselta! Kahvitauon pitäisin kaikista mieluiten jonkun tuollaisen kakkupalan äärellä, ja seurana oma pikkusiskoni, joka asuu aivan liian kaukana jotta voisimme kahvitella tarpeeksi usein.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, värejä ja kakun kuohkeutta!
    Itse valitsisin Reiluksi kahvihetkeksi nokipannukahvit tulilla keitettynä, kuksasta nautittuna ja hyvässä retkiseurassa :). Kahvin tuoksu raikkaassa ulkoilmassa <3.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan näköinen tuo appelsiinikakku! Minä arvostan eniten aamun ensimmäistä kahvikupillistani. Hiljaisuus, pimeys ja kuuma kahvi. Parhainta!

    VastaaPoista
  4. Kahvin tuoksu on ihana ja se täyttää vieraiden ollessa kylässä koko kodin. Itse en ole kuitenkaan vielä tähän ikään mennessä oppinut kahvia juomaan, mutta varmasti paras aika olisi kiireetön ja hiljainen aamu, minä ja kuppi lämmintä.

    Hauska idea ottaa ystävä mukaan kuvauksiin, sitä voisikin kokeilla :) Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
  5. Olen kahvi ihminen, eikä päiväni voi alkaa ilman kuppia kuumaa kahvia. Nousen ylös jopa turhan aikaista, että saisin nauttia sitä kaikessa rauhassa ja yksin. Sen jälkeen jaksan mitä vaan!

    VastaaPoista
  6. Minäkin tykkään kovin kahvista, mutta en kuitenkaan ole mikään kahvi-addikti. Kahvi on parasta, kun sen saa juoda kaikessa rauhassa, kunnon kupista, höyrävän kuumana ja mielellään kahvin kaveriksi vielä jotain herkullista, suolaista tai makeaa. Tai miksei vaikka molempia! :)
    Oma juttunsa on tietenkin nokipannukahvit/trangialla keitetyt kahvit luonnonhelmassa. Sitä ei ehkä voita mikään. Ihana lämmitellä hieman kohmeisia sormia retkikahvikupin ympärillä! :)

    VastaaPoista
  7. Viettäisin sen oman mieheni kanssa aamuvarhain croissantteja nautiskellen =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kiva idea järjestää ystävän kanssa blogikuvaukset ja kahvitella päälle.:) Kuvausapulainen olisikin aina välillä tarpeeseen. Joskus ei meinaa kädet (eikä jalat) riittää kuvatessa. Luonnon ääressä nautitut nokipannukahvit on kyllä ihan parhaimpia, mutta pidän myös arkiaamujen yksin kahvittelusta, kun saan juoda kahvini tietokoneen tai tv:n ääressä.:)

    VastaaPoista
  9. Reilukahvi hetkeni olisi omatekoisen kakun ja työkavereiden seurassa:)T:Kerttu

    VastaaPoista
  10. Kahvi hetkeni viettäisin ihanan äitini kanssa rauhallisessa paikassa! :) matilda.saarisalo@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Kallion/Vallilan tuoksu Meiran kahvinpaahtopäivinä ♥ Ihanaa, kun kahvin tuoksu tulvii ikkunoista ennen kuin on edes ehtinyt aamukahvia keittää :)

    VastaaPoista
  12. Kunnon kahvihetki leivonnaisten kera ja hyvien ystävien kanssa. Siinä olisi mahtava ajatus.

    VastaaPoista
  13. Parhain kahvihetki on kun pääsen mummulle ja ukilleni kahville. Ei se tarjottavien määrä, ei edes kahvi, mutta se hetki on heille niin tärkeä. Kun pitkästä aikaa tulee vieraita ja arjen kahvihetkestä tulee juhlahetki!

    VastaaPoista
  14. Kahvihetki luonnon helmassa hyvien eväsleipien kanssa :)
    minnal@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Onpas ihania kuvia. :) Nautin viikonlopun rauhaisista kahvihetkistä, se on luksusta verraten arkiaamujen koneen ääressä kahvikuppiin. Aamulenkin jälkeen rauhassa nautittu aamupala, ja pari kupillista kahvia ovat minun parhaita kahvihetkiä. Tietysti kiva välillä nautiskella myös seurassa kaffet, ja pvittää kuulumisia ystien kanssa. =) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Minun onkin jo pitkään pitänyt kehua sinua, olet kehittynyt huimasti kuvaamisessa! Persoonallisia, kauniita kuvia ja sommitteluun aina nähty vaivaa.:) Kakku on upea, kuten kuvatkin.

    Minulle tärkein hetki on aamukahvi itsekseni hiljaisuudesta nauttien, hetki itselle.;) Parhaimmillaan tämä nautinto on mökillä kesäaamuna ulkoterassilla istuen ja rentoutuen.

    VastaaPoista
  17. ehdottomasti sunnuntai aamukahvit rakkaan kanssa sängyssä aamupalan kera.

    VastaaPoista
  18. Mieheni kanssa kahvittelisin kera kivan lautapelin

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahvihetki äidin ja tuoreen pullan kera :)
    millanen2@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukavinta olisi rattoisa kahvihetki jo aikuisten lapsien kanssa!
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...