Mustikka-mascarponepiirakka

Tuli tässä eräs päivä kamala "piirakkanälkä", niinkuin kuopus aina meillä sanoo tahtoessaan jotain hyvää syötävää. Päätin leipoa mustikoista jotain kun niitä kerta on pakastin pullollaan ja mustikkapiirakat vain on niin hyviä! Olin jo aiemmin löytänyt Peggyn pieni punainen keittiö-blogista ihanan kuuloisen ohjeen johon tulee mascarponea ja sitä tahdoin nyt kokeilla. 

Vein piirakan kyläänviemisiksi ja se sai siellä kovin kehuja. Olihan se aivan ihanaa, täyte oli mehevää ja sitä oli paljon. Tämä ohje pääsee reseptivihkooni johon merkkaan kaikki erityiset lempparireseptini, kiitos Peggy!



Mustikka-mascarponepiirakka
( 1 piirasvuoka )

4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl ruokosokeria
1 rkl vaniljasokeria
225g voita
1 iso muna

Täyte
250g Mascarponea
400g rahkaa
3 munaa
1,5 ruokosokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 dl mustikoita

- Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon voi ja lisää kananmuna. 
- Laita taikinaan 30 minuutiksi jääkaappiin, tai 10 minuutiksi pakastimeen. 
- Vuoraa piirasvuoka kauttaaltaan taikinalla ja laita se takaisin jääkaappiin. 

- Valmista täyte. Sekoita kaikki ainekset keskenään, lisää lopuksi mustikat. 
Kaada täyte piirasvuokaan, paista uunin alatasolla
175 minuuttia n. 50 minuuttia
tai kiertoilmalla 150 / 50 min


Kommentit

  1. Runasastäytteinen makea piirakka....namskis! Tykkään tällaisista piirakoista siksikin, ettei tartte kastikkeita lisukkeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä piiras ei kyllä kastikkeita kaipaa. Oli kyllä hyvää, ja taas kerran ihmettelen miksi marjapiiraita loppujen lopuksi tulee tehtyä harvemmin kun kerta niin hyvää on. :)

      Poista
  2. Oi, miten kauniin piirakan teit! Tämä piirakka on ehdottomasti yksi lemppareistani. Mascarpone ja mustikat <3 Mukavaa perjantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy, mukavaa perjantaita sinullekin ja kiitos vielä reseptistä! :)

      Poista
  3. Ai ompa harmi että nuo suklaacookiet ei levinny niin paljon! Mutta kiva että tuli hyviä kuitenkin! :)

    Hmmm vaikea sanoa mistä se vois johtua. Onhan muscovado toki aika kosteeta, mutta niin on kyllä fariinisokerikin. Toinen mikä tuli mieleen että olisko jauhoja voinu olla hitunen liikaa? Tai sitten tietysti voi vaikuttaa jos on tehnyt isompia palloja, itselläni tällä ohjeella tuli aika tarkalleen tuo 30 kpl :) Tai sitten jos innostut toisen kerran tekemään, niin kyllä näitä tietysti voi litistää hieman ennen uuniin laittamista :) Muuta en nyt kyllä keksi äkkiseltään mistä vois johtua :)

    WOW tää on kyllä aivan ihanan ja superhyvän näkönen mustikkapiirakka! :) Ja aivan ihana ohje, laitoin kirjanmerkkeihin talteen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit