Frozen- ja Minecrafkakku

Täällä on oltu viime päivinä selkäpotilaana joten päivitysten suhteen on ollut vähän hiljaista. Tänään kuitenkin ihan hyvä joten on hyvä hetki päivittää tämä jo syyslomalla tehty kakku. 

Päätimme hyvän ystäväni kanssa alkusyksystä että kun syysloma tulee, pidämme syntymäpäivänyyttärit. Meillä on yhteensä 5 lasta ja pitkän välimatkan vuoksi syntymäpäivät jäävät yleensä väliin. Joko aikataulusyistä tai sitten joku onnistuu juuri silloin olemaan sairaana tai on työpäivää ynnä muuta. Minä lupauduin syntymäpäivänyyttäreillä kakkuvastaavaksi ja heti olikin selvää että teen kirjakakun. Olen ostanut tuon kirjakakkuvuokani Ullanunelmasta noin kuusi vuotta sitten, pitkän harkinnan jälkeen. Yleensä valitsen tarvikkeet sen mukaan mitä oikeasti tarvitsisin vähän useammin, ja että se olisi mahdollisimman monikäyttöinen. No, sitä tämä kirjakakkuvuokahan on, nytkin se taipui kolmen pojan ja yhden tytön syntymäpäiväkakuksi. 



Oman sairastelun vuoksi kakunkoristeiden teko aina vain jäi ja jäi. Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi että kun tarpeeksi koristeiden tekoa pitkitti niin viimeisenä päivänä valmistui koristeet, kakkupohja ja kakun täyttö. Huh!

Elsa osoittautui oikeaksi murheenkryyniksi, kasvot eivät onnistuneet millään. Ensiksi koitin siveltimellä maalata mutta ei siitä mitään tullut, sivellin vetelee viimeisiään ja karvat harottaa minne sattuu. Ne vähäiset karvat mitä leikkaamisten jäljiltä on paikoillaan. Toisena yrityksenä koitin muovailla silmät, ja se se vasta olikin hupaisan näköinen! :D Onneksi muistin että minulla on uusi hyvä elintarviketussi jossa on kaksi päätä, tussimainen sekä teräväkärkinen. Teräväkärkisellä sain silmien ja suun ääriviivat ja vihdoin pääsin maalailemaan ne. Poskipäihin sipaisin vaaleanpunaista tomuväriä.



Kakun ei tarvinnut olla gluteeniton, mutta leivoin sen perunajauhoihin koska sillä tulee niin ihana suussasulava kakkupohja. Pieni kermatilkka näissä kaakaoisissa kakkupohjissa lisää mehevyyttä, eikä pohjasta tule lainkaan kuivakka.

Tässä kakku oltuaan yön yli hyytymässä. Pinnalle sipaistaan ohut kerros (huom. ohut!) kermavaahtoa, mutta jos epäilet että massa lähtee kurpuilemaan käytä kreemiä. 



Kaksi levyä kaulittuna. Massana käytin Robertsin marsipaania jonka joukkoon sekoitin sokerimassaa saadakseni puhtaamman valkoista sävyä. 


Ylimääräiset reunat voi siistiä leikkaamalla.



"Lumipalloja" kermavaahdosta.



Elsan hiuksen oli valkoista marsipaania, jonka töpsöttelin shampanjan sävyisellä tomukimalteella. Mekko on sivelty helmiäiskimalteella sekä efektitomulla, se ei valitettavasti kuvasta näy mutta taittaa kimallusta hieman eri sävyihin. Ihana ihana tuote! 

Kaakaoinen suklaarouhe-kakkupohja
(6 munan)


6 munaa
munien määrä sokeria

munien määrä perunajauhoja joista
½ dl on tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 dl Brunbergin tummaa suklaata rouhittuna
2-3 rkl kuohukermaa

- Voitele ja jauhota kakkuvuoka. (gluteenittomilla jauhoilla)
- Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi napakaksi vaahdoksi. 
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Lisää suklaarouhe sekä kerma, sekoita varoen. 
Kaada taikina vuokaan,
paista uunin alatasolla uunista riippuen
175-asteessa n.45-50 minuuttia 


Kakun välissä oli: Suklaamousse
Kostutus: Vaniljasokerilla maustettu vesi+maito (50/50)
Pursotukset: Kuohukerma
Koristeet ja päällinen: Sokerimassa + marsipaani


3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitokset. Varmasti osaat, nämä on mielestäni helpompia tehdä kuin muotoiltavat koristeet. :)

      Poista
  2. Hei! Minkä kokoisessa vuuassa tehty ja kuinka monelle riittää? Tarttis n.30hengelle tehdä joku ja ovat monet makean perään kyllä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...