Piparkakkutaikinan ohje

Joko teillä on aloiteltu piparkakkujen paisto? Meillä startattiin se viime viikolla ja niin taas kodin täytti ihana mausteiden tuoksu, luminen maisemakin sai jo hieman joulufiilistä päälle. Olen viime vuosina paistellut piparit kaupan valmistaikinoista, sen verran on tullut tehtyä erilaisia rakennelmia että itse tehty taikina kuulosti kamalan monimutkaiselta ja aikaa vievältä. Sen lisäksi mulla oli muistikuvissa että itsetehdyllä taikinalla ei saa kauniita paloja esimerkiksi talojen seiniin. Väärin!

Löysin Rouva V:n blogista hyväksi kehutun piparkakkutaikinan ohjeen, ja kun katsotte hänen luomuksiaan on uskottava että taikinalla tulee kaunista jälkeä ja kaiken lisäksi ne maistuu aivan ihanalta! Jääkaappikylmä taikina oli superhyvä kaulia eikä ylimääräisiä jauhoja tarvittu juurikaan avuksi.
 Lisäplussia annan taikinalle siitäkin että se ei ole överimausteinen, kaupan valmistaikinat saa aikaan tälläiselle tuoksuherkälle kipeät poskiontelot.  Koostumus näissä on ihanan rapsakka, vaikka osan piparkakuista paistoin aika paksuiksi niin silti muutamankin päivän jälkeen ne oli yhä rapeita.



Piparitaikina
( n. 4 pellillistä piparkakkuja )

300g voita
1,5 dl siirappia
4 dl sokeria
1 rkl kanelia
1 rkl piparkakkumaustetta ( tai 2 tl neilikkaa )
2 tl inkivääriä

3 munaa
2 tl soodaa (eikä yhtään yli!)
n. 800g vehnäjauhoja

- Kuumenna kattilassa voi, siirappi, sokeri ja mausteet. 
- Sekoita munien rakenne rikki ja lisää jäähtyneeseen, ei vielä jämähtäneeseen siirappiseokseen. 
- Lisää sooda jauhoihin, lisää siirappimunaseokseen. 
Suosittelen käyttämään sähkövatkaimen sijaan yleiskonetta.

Anna maustua ja kiintetyä seuraavaan päivään. 

Paista 175-asteessa uunin keskiosassa
Isot osat: n. 12 minuuttia
Pienet osat: n. 8-10 minuuttia
Tosi pienet osat: n. 5 minuuttia



Herkkuhovin Facebook-sivuilla oli viime viikolla kysely millä muotilla piparkakkujen paisto startataan tänä vuonna. Huutoäänestyksen voitti ylivoimaisesti lumihiutalemuotti! :) 




4 kommenttia:

  1. Makoisan tuntuinen ohje ja kiitos tarkoista paistoajoista! Kokeiluun menee ensi tilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli makoisa, juuri sopivasti mausteita. Niitähän voi oman maun mukaan kyllä lisäillä tai vähentää, itse laitoin toiseen taikinaan lisäksi kardemummaa. :)
      Paistoajoista huolimatta suosittelen vahtimaan loppuminuuteilla, uuneissa voi olla eroja ja jo minuutti liikaa voi tummentaa piparkakut.

      Mukavia leivontahetkiä! :)

      Poista
  2. Olisiko tämä hyvä taikina piparkakkutalon?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...