Banaanimakeiset - max30min

MasterChef Suomi-voittaja ja ruokabloggaaja Kira Åkerström-Kekkonen on julkaissut vastikään kirjan max30min. Kirjassa reseptit on helppoja ja ne valmistuvat minuuteissa, max30min. Ruoka valmistetaan hyvistä raaka-aineista terveellisesti vaikka kiireen keskellä, Kira kannustaakin kirjassaan että aika ei ole esteenä hyvälle ja terveelliselle ruoalle.

Kirjassa on pieni kooste kuiva-ainetuotteista, reseptit aamiaisesta illalliseen, välipaloja ja pientä makeaa unohtamatta. Ekstrana lopussa on kauppalistoja, joista voi vaikka räpsäistä kännykällä kuvan kauppaan mukaan. Kätevää. 



Meillä on menty viimekuukaudet ihan perus jauhelihakeitto-kanakastikelinjalla. Aikaa eikä kiinnostusta uusille kokeiluille ei ole ollut joten on menty tutuilla ja turvallisilla ruuilla jotka maistuvat koko perheelle ja siitä riittää pariksi päiväksi.. Kirjan reseptejä selatessa ensiajatukseni oli että löytyykö täältä mitään mikä voisi sopia meidän nelihenkiselle perheellemme niin että kaikille maistuu? 

Kyllä löytyi kun muutaman kerran ajatuksen kanssa reseptejä luki. Tekemislistalleni pääsi jo houkutteleva tomaattinen kalakeitto sekä palsternakka-omenakeitto hasselpähkinä-rosmariiniöljyllä. 
Viikon ruokalistaa en osannut vielä kirjan mukaan perheellemme laatia, mutta silloin tällöin kokeiltavaksi kyllä. Mikään kirjan ohjeista ei ollut sellainen mitä en voisi koskaan kuvitella tekeväni, vaan ennemminkin niissä vilahti usein raaka-aineita joita ei meiltä löydy tai tulee harvemmin käytettyä.
 Eniten kirjasta tulee olemaan itselleni iloa, sillä tasapainoilen sairauteni vuoksi joka päivä ja nyt olen kokeillut löytää sen tasapainon ja hyvän olon ruokavalion kautta. Reseptit ovat kirjassa juuri sellaisia joita olen kaivannut mutta en ehkä itse osannut edes ajatella tai suunnitella. Puhdasta ruokaa mutkattomasti näin lyhyesti kiteytettynä. Ruokalautaselta on karsittu kaikki ylimääräinen turha höttö ja lisäaine, ja tilalla on ravitsevaa ja nälän vievää hyvää ruokaa. 

Leivontahulluna tietenkin katseeni kohdistui mielenkiinnolla kirjan jälkkäriosastollekin, ja sieltä löytyi ensimmäinen resepti kokeiluun eli helpot ja aivan superhyvän banaanimakeiset. Nämä herkut voi tehdä pakastimeen odottelemaan yllättävää makeannälkää jonka ne taatusti myös vievät. Ripottelin päälle kookoslastuja joihin olen aivan hulluna, ja banaanin kanssahan ne sopivat kuin nenä päähän. 



Banaanimakeiset

70g tummaa suklaata (70-86% kaakaota)
ripaus suolaa
1 kypsä banaani
1½ rkl murustettuja kookoslastuja tai hiutaleita

Sulata suklaa yhdessä suolan kanssa mikrossa tai vesihauteessa.
Viipaloi sillä välin banaani ½ cm paksuisiksi viipaleiksi. 
Pyöritä viipaleet kahden lusikan avulla suklaassa ja siirrä leivinpaperilla vuoratun lautasen päälle. 
Koristele halutessasi kookoslastuilla- tai hiutaleilla. 

Pakasta vähintään 20 minuuttia. Parhaimmillaan ne ovat tunnin kuluttua pakastamisesta.




Kirja soveltuu mielestäni kaikille, erityisesti terveellisestä ruuasta kiinnostuneille mutta myös niille jotka kaipaavat uusia vinkkejä ja ideoita ruuanlaittoon. Kirjan selkeät reseptit ja kauniit laadukkaat kuvat kannustavat ja innostavat taatusti joka kokin kokeilemaan ja kokkailemaan. :)

Kiitos Kira upeasta ja innostavasta kirjastasi!


Kirja saatu arvostelukappaleena.




Kommentit

Suositut tekstit