Kakku muscovadosokerilla

Ensiksi hieman joulumarkkinahumua. Viikonloppu oli aivan ihana: hyvää fiilistä, mukavia myyjiä ja aivan mahtavia asiakkaita. Kertakaikkisen mahtavia! Isot isot kiitokseni kaikille teille, sekä ennen kaikkea teille jotka varta vasten piipahditte moikkaamaan! Markkinoita oli suunniteltu koko pitkän syksyn, piparkakun tuoksuisia työtunteja en tahdo edes ajatellakaan mutta siis.. se kaikki tiivistettynä. Tämä oli itselle todella tärkeä projekti, sainhan yhden unelmani tässä toteuttaa. Kun sen sain jakaa teidän kanssanne, tunnetta ei voi edes sanoin kuvailla! Suuret kiitokseni kaikille. 

Sitten tähän kakkuun. Joulukuun eka on oma syntymäpäiväni, ja pienesti niitä tulee aina kahviteltua. En tahtonut tehdä tavallista kermakakkua vaan päädyin tälläiseen melkein naked cake-tyyppiseen herkkuun. Paistoin yhden kakkupohjan pienessä kakkuvuoassa. Väliin tuli vain yksi täytekerros mutta sitäkin maistuva, kesän herkullisia marjoja joulun makuisen mascarponen kanssa. Muscovadosokerista hullaantuneena leivoin pohjankin siitä ja maustoin kardemummalla. Näytti että maistui jouluiselta. 
Tutustuin tuohon muscovadosokeriin kunnolla yhteistyökamppiksessani, (resepti Kardemumma whoopiehin täällä) ja sen jälkeen olenkin kyseistä sokeria käyttänyt monessa leivonnaisessa. Tahdoin kokeilla sitä nyt kakkupohjankin tekoon, ja hyvinhän tuo toimii siinäkin. Ihana ihana muscovado! (tämä ei ole yhteistyöpostaus)



Huom. Suosittelen leipomaan kakkupohjan edellispäivänä valmiiksi.



Jouluinen kakku

3 kananmunaa
1.25 dl Tummaa muscovadosokeria
1 dl perunajauhoja
0.5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

1 dl mascarponea
1-2 dl kermavaahtoa
1-2 tl kanelia
3/4 dl tomusokeria

2-3 dl marjoja (vadelma, punaherukka, mustaherukka)


- Voitele kakkuvuoka. 
- Vaahdota huoneenlämpöiset munat sekä sokeri hyväksi kuohkeaksi vaahdoksi. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita varoen nuolijalla käännellen sekaisin. 

Paista uunin alatasolla 175- asteessa n. 30 minuuttia
kiertoilmalla n. 160- asteessa 25-35 minuuttia (uunikohtaisesti)

Ota kakku uunista ja varmista tikulla kypsyys.

Leikkaa kakkupohja kahtia ja kostuta alempi pohja hieman spritellä tai miedolla maito-vesiseoksella. 
Sekoita täytteen ainekset keskenään, lusikoi pursotuspussiin ja pursota kakkuun täytettä ensin reunoille, jonka jälkeen lisää marjat tasaisesti. 
Pursota loput täytteestä marjojen päälle. Lisää toinen kakkupohja päälle, kostuta ja laita kakku jääkaappiin maustumaan. Anna maustua mielellään seuraavaan päivään.









Herkullista!





2 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen, nams!
    Hyvää joulua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Kakku maistui hyvältä, kesäisiä marjoja jouluisten marjojen kera. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...