Sitruunajuustokakku suklaabrowniepohjalla

Aurinko ja alkanut kevät piristävät, niinpä leivonnaisiinkin tulee kuin huomaamattaan käytettyä raikkaita yhdistelmiä ja makuja. Rakastan sitruunaa, niitä meiltä löytyy lähestulkoon aina. Sitruunaiset juustokakut ovat aivan ihania, jos kahvilan vitriinistä pitäisi jotain valita se olisi jokin ihana sitruunajuttu. Siis jos suklaista versiota ei ole tarjolla. Tällä kertaa ei tarvinnut valita näiden kahden välillä vaan ne pääsivät samaan herkkupalaan molemmat. Sitruunainen ilmava mousse allaan suussa sulava suklainen browniepohja. Hipoo jo täydellisyyttä, sanon mä!





Sitruunajuustokakku suklaabrowniepohjalla
( 24cm vuoka )

200g tummaa suklaata
200g voita
2 dl sokeria
1 tl vanijasokeria
3 kananmunaa
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

- Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. 
- Lisää joukkoon sokerit ja kananmunat yksitellen samalla sekoittaen. 
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan samalla varovasti nuolijalla käännellen. 
Kaada voideltuun vuokaan ja paista

175 asteessa noin 35minuuttia. 
Anna jäähtyä. 



Sitruunajuustotäyte

200g maustamaton tuorejuusto
1 sitruuna
+ sitruunan kuoriraaste
1 dl turkkilaista jogurttia
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 valkuaista
2 dl kermaa
6 liivatelehteä
tilkka vettä

Koristeluun: Napakkaa kermavaahtoa (värjää halutessasi pastaväreillä)

- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota valkuaiset kovahkoksi vaahdoksi.
- Pese sitruuna huolellisesti ja raasta keltainen kuoriosa. Purista sitruunanmehu pikkukattilaan.
Vaahdota kerma löydähköksi vaahdoksi. 
- Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, sokerit, sitruunankuoriraaste. Kuumenna sitruunanmehu ja tilkka vettä kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi ja laita ne mukiin. Kaada päälle kiehuva sitruunanmehu. Kaada sula liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen samalla vispaten. 
Lisää kermavaahto. Lisää lopuksi valkuaisvaahto nuolijalla käännellen. 

Kaada sitruunajuustotäyte suklaabrowniepohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään 5 tunniksi, mielellään yön yli. 
Irroita kakku vuoasta ja koristele kermavaahtoruusuilla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...