Mansikka-rahkapiirakka


Vielä pitää kaivella pakastimesta edelliskesän mansikoita mutta kohta tätäkin piirakkaa saa tehdä tuoreista marjoista. Tällä ohjeella on tullut tehtyä usein, saa kivasti pellillisen piirakkaa ja mansikoiden lisäksi tai tilalla voi käyttää myös raparperia tai muita marjoja. 
Ja voihan tätä tehdä ihan rahkapiirakaksikin, ilman mitään marja- tms lisäyksiä. :)

Mansikka-rahkapiirakka
450g voita
4dl sokeria

- Vaahdota. 

--> lisää 3 munaa yksitellen, samalla vatkaten. 

9dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta 
1 tl vanilliinisokeria

- Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan. 
- Kaada taikina pellille, taputtele tasaiseksi kostutetuilla käsillä. 


Rahkatäyte
4 dl rahkaa ( tai kermaviiliä)
3 munaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
mansikoita viipaloituna

- Sekoita ja kaada pellille. 
Paista 200-asteessa 40 minuuttia.





Kiireitä on pitänyt. Viikonloppuna tein yo-koristeita sekä kaikkiin täällä jo nähtyihin ruusuihin lehdet. On käyty syntymäpäivillä, tehty pihatöitä, istuteltu kukkia ja vähän urheiltukin jossain välissä. :D 
Tällä viikolla ei ole yhtään sen hiljaisempaa, ja viikonlopuksi olisi tuloillaan Angry Birds-kakku. 

Mukavaa alkanutta viikkoa! :)




13 kommenttia:

  1. Oi miten ihanaa piirakkaa.:) Aion jatkossakin enemmän käyttää mansikoita piirakkaankin, sopii tosi hyvin, vaikka harvemmin näkee piirakkaohjeita mansikoista tehtynä.:)

    Vitsi että tekisi jo mieli tehdä kunnon mansikkakermakakku! Mansikka-aikaa odotellessa.. Onneksi veljen syntymäpäivät osuvat juuri heinäkuulle.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman päätin minä että tänä kesänä pitää leipoa mansikoista enemmän, ne tulee yleensä jemmattua visusti pakastimen kätköihin! :D
      Mansikkakakkua täälläkin odotellaan.. Täytyy muistaa kasvattaa taas ruisneilikoita niin saa kauniit koristeet :)

      Poista
  2. Ihana piirakka, rahka on niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahka on hyvää monessa, marjojen kanssa tai ilman. Menee aina! :)

      Poista
  3. Just tänään kävin perkaamassa meidän mansikkamaan ja samalla haaveilin mansikkapiirakasta :) Tätä täytyy kokeilla kunhan vaan mansikoita taas saa!

    VastaaPoista
  4. Ihana piirakka.:) Täytyisi äkkiä käyttää marjoja pois pakastimesta. Mansikoitakin vielä olisi pari rasiaa. Miksiköhän marjoja aina tulee talvella säästeltyä?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos se! Ja sitten toukokuussa viimeistään havahtuu ja alkaa kuluttamaan marjoja väkisin joka paikkaan :D
      Tänä kesänä täytyy nauttia tuoreista marjoista kyllästymiseen saakka! Ja loput vasta pakastimeen. :)

      Poista
  5. Onpa kaunis herkku :) Taidanpa tehdä tätä kesän juhliin. Mahtaisikohan maku tai näkö kärsiä jos tekisi päivää ennen juhlia?

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Tulipas nyt sählättyä ja poistettua kommenttikin...Kiitos, vastauksistasi. Juhlapäivän trjottavat on nyt koossa. Vielä olisi kysymys, mutta se ei liity herkulliseen piirakkaan. Näin että sinulla on ihan minun oloinen pöytäliina! Utelen mistä tuollainen ihanuus on kotoisin? Olisi sopinut minun Marimekko-kattaukseen kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
  8. Löysin blogisi googlen ja tän postauksen kautta. Tein piirakan tällä ohjeella ja hyvää tuli :) Selailin blogiasi muutenkin ja paljon löytyi ihania ohjeita, niin jos sopii linkkaan blogisi omaani että löydän vastakin tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari! Kiva että pidit ohjeesta ja mukavaa saada tietää mitä ohjeita täältä on löydetty kokeiltavaksi. Kiitos kommentistasi.
      Linkitys sopii. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...