Barbi-kakku

Sain pyynnön tehdä barbi-aiheisen kakun, ja oma ehdotukseni oli tehdä tämä tälläinen mekko+barbi-toteutus. Voin sanoa että joka hetken kaduin tätä ehdotustani, tämä kakku oli alusta ihan loppuun niin kamala katastrofi, murheenkryyni ja ensimmäistä kertaa kakun vuoksi menetin jopa yöunet ja kärsin kamalasta päänsärystä! 
Olin kyllä kuullut että prinsessat voivat olla hankalia, mutta että näin hankalia.... ;)







Ensimmäinen moka oli jo jokun hankin tälläisen nuken jolla on pitkä, suora tukka. Ei hyvä.. Siinä sitten perjantaina istuin mukavasti toista tuntia olohuoneen sohvalla kampa toisessa kädessä, toisessa kädessä kuminauha ja koitin saada hiukset edes jotenkin ojennukseen. 
Seuraava moka oli kun tein kakun kääretorttupohjista. Tai ehkä se ei ollut se syy miksi kakusta tuli niin pehmeä, vaan se että lisäsin liian vähän liivatteita. "On se ennenkin hyytynyt.." -ei oikein päde, jos pohjana on kääretorttupohja. Paksumpi kakkupohja kun edes hieman imisi kosteutta, ja olisi muutenkin tukemassa kakkua. 
Siinä sentäs en mokannut, että olisin tehnyt liian matalan kakun ja kakku/mekko olisikin barbia vain polviin saakka. Tämäkin vaara oli olemassa mutta onneksi huomasin mittailla kulhoa ja barbia vierekkäin. 
Tosin, koska liivatteita oli liian vähän, kakku painui alaspäin ja olin varma että koko teos on kasassa aamuun mennessä.. 

Ei siinä vielä kaikki, olin laittanut nuken kakkuun kelmukääreissään, ja aloin laittamaan massoja valmiiksi. Kun otin kakkua jääkaapista se nukke oli kuin olikin kaatunut taaksepäin!! Juuri se kauhukuva mikä ihan ekana tuli mieleeni tämän kakun suunnittelussa. Tämä johtui juurikin tuosta liian pehmeästä kakusta..
Voi itku!!

Sain virheen paikkailtua, leikatuilla kakkupalanreunoilla muotoilin yläosan ja törkkäsin varrastikut ladyn takapuolen alle.. Ei auttanut muukaan! Muotoiluvaiheessakaan mikään ei onnistunut, ja olin juuri ottamassa nukkea pois kakusta ja sanoin miehelle joka oli jo ajat sitten huomannut lähteä kauas pois keittiöstä.. että tästä tulee kuule nyt ihan tavallinen kermakakku!! Olisin alkanut jo itkemään jos olisi ollut aikaa sellaisiin.
Muutama tehosana, ja jotain tapahtui ja mekko laskeutui päälle hyvin. No nyt!! 

Vihdoin kakku oli siinä pisteessä, että pääsin viimeistelemään mekkoa ja nukkumaan. Kello oli nimittäin jo ajat sitten mennyt yli puolen yön. Seuraavana päivänä koristelin kakun loppuun kukkasilla ja sydämillä.









Tässä on se helmiäistomu josta useassa postauksessani olen kirjoittaut. Ihana pieni lisä koristeisiin ja kakkuihin, ja on niin riittoisa purkki että ei meinaa loppua ikinä! ;)

Mekon yksityiskohdat tein tälläisellä muotilla joka on ostettu virolaisesta Suhkrukunst-kakkutarvikeliikkeestä.




Kostutin kakun sulaneiden mansikoiden mehulla.



Oma muistilista seuraavaan kertaan:

- hanki barbi jolla on kampaus/hiukset kiinni
- hanki kakkubarbi, --> jalkojen tilalla on vain tikku
- ei kääretorttupohjia
- jos epäilyttää liivatteiden määrä, laita ihmeessä niitä lisää!!
- ei enään seuraavia kertoja! 






24 kommenttia:

  1. Lopputulos on silti valtavan kaunis! Onneksi noilla miehillä on sen verran tilannetajua, että tietävät koska on viisainta pysytellä kaukana keittiöstä :D Tuttu juttu meilläkin :D

    VastaaPoista
  2. Kaikista "kommelluksista" huolimatta kakusta tuli UPEA.

    Olen itsekin tehnyt kaksi prinsessakakkua, mutta tuolloin en ollut vielä juurikaan käyttänyt sokerimassoja, joten prinsessa sai mekkonsa osaksi marsipaanista ja osaksi kermavaahtopursotuksista. :) Minä tein kakkuosan niin, että tein tavallisen 6 munan pyöreän kakkupohjan sekä 6 munan kakun kuivakakkuvuoalla. Näin kakkuun tuli valmiiksi jo reikä johon barbien sai törkättyä. :) Ostin myös barbien, jonka jalat taittuivat polvista, jolloin se pysyi paremmin pystyssäkin. ;) Nyt sormet syyhyää tekemään vielä kolmas prinsessakakku, jotta voisin kokeilla sokerimassamekon tekoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Minun olisi pitänyt tehdä samoin, pohja olisi ollut tukevampi. Kääretorttupohjat ei nyt oikein toimineet, varsinkin kun liivatteita oli pari liian vähän.

      Kaikesta huolimatta, kovin jo haluttaisi kokeilla toisenkin tekoa. Meillä vain poikia joten joudun ehkä odottelemaan joskos joku toivoisi sellaista.. :D

      Poista
  3. Kakusta tuli kaikesta huolimatta upea, eikä ongelmista tietoakaan lopputuloksessa.:) Joskus, kun kaikki tuntuu menevän mönkään, on mielellään vain ihan yksikseen. Toisen pelkkä läsnäolokin voi saada pinnan vielä kireämmälle.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Totta. Kun on asunut kauan saman katon alla, toinen kyllä aavistaa koska näin on ja osaa pysytellä pois ;)

      Poista
  4. Voi ei, nyt kyllä tunnen semmosta sielujen sympatiaa, ku mää viikko sitte sielä hääpaikan keittiösä olin aamulla kerroskakkua kassaamasa.... pyörin iha shokisa ympäri keittiölattiaa ja hokkiin, että voi halavattu, tämä o katastrooffi, voi halavattu sentää... oikiasti siinä mietin, että onko mikkää leipomo auki, ehtiikö ne tekkeen uuven kakun ja itku ei totisesti ollu kaukana :/ Ni mää jos joku ymmärrän tuon sun tunteen, mutta ei näitä asioita taija ottaa monikaa nii tosissaa ku me kakuntekijät ite :D :D Mutta jos josaki kakusa ois halunnu kovasti onnistua ni oman pojan hääkakusa... noh, kyllä seki syötyä tuli, maku kyllä oli mainio!!

    Ps. Siinä ne kyvyt punnitaanki, että mite ossaa ottaa käyttöö suunnitelman muutokset, ku kaikki ei meekkää iha putkee... ja hienosti oo homman hanskannu, uskon, että kakun saanu pikkuneiti o ollu ikionnelline tuosta kakusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Vain toinen kakuntekijä voi tietää nämä jutut, luulisin :D
      Mä kanssa melkein panikoin että en taatusti luovuta kakkua, en en.. Se on kyllä sellainen pettymys kun kaikki on mennyt pieleen, lopputuloksessakin näet vain ne virheet koska itse Tiedät ne..
      Ongelmanratkaisukykyä näissä jutuissa vaaditaan ilmanmuuta, onneksi hyvin harvoin näin katastrofaalisia juttuja tapahtuu ;)

      Poista
  5. Kuulostaa tutulta menolta, kun mikään ei oikein mene niin kuin pitäis...onhan nuo kakut joskus rasittavan työläitä, kun ne ei tahdo onnistua, mutta muuten ihania tehdä :) Todella kaunis kakku ja ihanan rehellinen postaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä on ihana tehdä, ja virheistähän sitä oppii eikä onnistumisista.. tämän kakun jälkeen olen taas paljon viisaampi :D
      Kyllä blogissani nähdään myös epäonnistumiset turhautumisineen. Ei missään, ei ainakaan minun keittiössäni tapahdu vain täydellisyyksiä ja mielelläni ne jaan muille.
      Jos se vaikka loisi uskoa myös muille joilla käy jotain vastaava... :D

      Poista
  6. Hienohan tuosta tuli!
    Ja kiitos epätoivon kuorruttamasta tarinasta :) <3
    Josko sitä omienkin kakkujen teon aiheuttamista ärräpäistä joskus tohtisi kertoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiios! Tottakai tohtii. Niistä muutkin saa uskoa että ongelmista selvitään ja että niitä tapahtuu muillekin. ;)

      Poista
  7. Kaunis! Hyvää Juhannusta kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin lomailemassa niin nämä vastaamiset hieman viivästyivät.. :)

      Poista
  8. Kaunis kuin unelma!
    Edellinen kakku myös hienoin koristein!

    Aurinkoista yöttömän yön juhlaa!

    nami-hiiri
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nami-hiiri! Mukava kun poikkesit täällä. :)

      Poista
  9. Voi ei... tiiän niin tuon tunteen... Liian monta kertaa koettu ja joka kerta vannottu, etten enää koskaan lupaa kakkua kenellekään! Prinsessat osaa tosiaan olla hankalia...asiakkaanakin...Nyt itselläkin sellainen tunne, että teenköhän loman jälkeen kahden jo luvatun kakun jälkeen enää ainuttakaan!

    Mutta lopputulos tässä on ihan täydellinen ja taatusti kukaan ei arvaakaan miten työläs se on ollut.
    Tsempit kohtalotoverille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Saman vannomisen olen tehnyt minäkin, mutta kun hetken on nuoleskellut haavojaan sitä tulee taas lupautuneeksi.. ;)
      Ja onhan tämä parhaimmillaan itselle tosi palkitsevaa. Epäonnistumisista viisastutaan, onneksi ei ihan joka kerta näin kaaottista ole.. :)

      Sinun kakuistasi ei kyllä ikinä uskoisi että ongelmia olisi ollut, niin upeita luomuksia toinen toisensa perään! <3

      Poista
  10. Ihana kakku! Vau! Loppu hyvvin kaikki hyvin :)

    VastaaPoista
  11. Hauska että joku muukin on taistellut saman asian kanssa! Minäkin tässä joku vuosi sitten tein kaverin pikkuselle prinsessakakkua - kääretorttupohjasta ja pullahiiren "unelmanpehmeästä" mansikkamoussesta. Siksihän mousse onkin unelmanpehmeää, kun siinä on sen verran niukalti liivatetta! Ja kääretorttupohja ei todella ollut se paras vaihtoehto minullekaan. Kakku painui kasaan yöllä, ja siinä sitä sitten koroteltiin vyötärönkorkeudelle ylimääräisillä kakun palasilla, onneksi niitä oli. Mulla tuskaisin vaihe oli sokerikreemin levitys pehmeitten mansikkamoussekerrosten päälle! Ajattelin ettei massakuorrutus ikinä tule pysymään nuken päällä. Mutta onneksi sen sain jotenkuten levitettyä ja sehän kovettui nätisti sitten jääkaapissa. Kakusta tuli nätti ja tilaaja oli tyytyväinen! Virheitä ei huomannut onneksi mekon alta... Ensikerralla aion kuitenkin käyttää jotain muuta kuin massakuorrutusta! Jos siis sitä ens kertaa koskaan tulee... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aivan kuin minun kirjoitukselta :D Jälkikäteen jo naurattaa mutta silloin ei, varsinkin kun oli tilauskakusta kyse. Ensi kertaa minäkin aion ainakin hyvin vakavasti harkita, lähdenkö enään yrittämään.. :D
      Mutta näistä jos mistä sitä oppii!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...