Sitruunamaljat

Mitä Sinä leipoisit, jos aiheena olisi olut ja suklaa?  Olisiko se jotain perinteistä johon olisi kiva kokeilla oluen tuomaa makua vai päästäisitkö suklaan päärooliin? Tekisitkö jonkin hienon jälkiruuan, vai keksistikö jotain aivan hullua?

Erilaiset alkoholijuomat kuten viinit ja liköörit ovat suosittuja leivonnassa, ja myös olutta voidaan käyttää. En ollut itse koskaan aiemmin leiponut oluesta yhtään mitään ja kun minua 9 muun bloggaajan lisäksi Blogiringiltä pyydettiin Olut&Suklaa-kampanjaan, lähdin mukaan erittäin innostuneena.Olut leivonnassa sai mielikuvituksen lentämään ja ideoita tulvi päähän runsaasti. Mutta voi harmi kun vain yhden reseptin sai suunnitella!



Sen lisäksi että saimme vapaat kädet toteutukseen, saimme myös eri olutvaihtoehtoja. Vaihtoehdot nähdessäni oli heti selvää että tahdon tehdä jälkiruuan vehnäoluesta. Eri asia olikin sitten se, minkä niistä mieleen tulleista leipomis-vaihtoehdoista toteuttaisin. Päädyin lopulta siihen ensimmäiseen jälkiruokaan joka oikeastaan alusta saakka pyöri mielessäni ja tuntui parhaimmalta.

Valmistin Sinebrychoffin Hoegaarden vehnäolutta käyttäen maljataikinan, johon raastoin sitruunankuorta korostamaan ja tuomaan oluen herkkää makua esiin. Kunpa saisin teille välitettyä sen tuoksun mikä meidän uunista leijaili leipomispäivänä!






Täytteeksi tahdoin tehdä kauan mielessä pyörineen idean, moussen jossa olisi smetanaa. Idea sai alkunsa joskus kun tein sitruunamoussea, se ei ollut makeaa eikä liian kirpeää mutta kaipasi jotain ..ryhtiä. Mietin mielessäni kaikki vaihtoehdot mascarponesta tuorejuustoon, mutta se puuttuva juttu pysyi poissa aina vaan kunnes jostain keksin smetanan. 

Kehittelin tähän jälkiruokaan moussea kieli keskellä suuta. Tahdoin sen olla sitruunaista ja pehmeää, joka olisi kuin poutapilvi muutenkin kuin ulkonäkönsä perusteella. Liivatteita ja valkosuklaata ei siis saisi olla liikaa, näitä yhdistellessä ja vatkaillessa onnistuin mielestäni täydellisesti ja sain haluamani lopputuloksen!




Sitruunamaljat


Taikina:

100g voita
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
½ sitruunan raastettu kuori
1 dl Sinebrychoff Hoegaarden Witbier-olutta
2 dl vehnäjauhoja

- Sulata rasva ja sekoita joukkoon sokeri. Vatkaa seosta kunnes se jäähtyy. Lisää mukaan mausteet, olut ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. 
- Levitä taikinasta lusikalla leivinpaperin päälle n. 9 - 12 sentin halkaisijaltaan olevia ympyröitä. Reunat saavat olla hieman epäsymmetriset. 
- Paista 175- asteessa noin 8-10 minuuttia. 
- Nosta levyt lastalla ylösalaisin käännettyjen kuppien päälle ja painele heti maljoiksi. 
 Jos et käytä maljoja heti, säilytä niitä huoneenlämmössä pölyltä suojattuna mutta ei kuitenkaan ilmatiiviissä rasiassa. 


Sitruuna-smetana täyte:

2 dl kuohukermaa
1 prk smetanaa
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 tl vanilliinisokeria
2-4 rkl hienoasokeria
50g Fazerin Sitruuna-valkosuklaata
2-3 rkl Sinebrychoff Hoegaarden Witbier- olutta
1½ liivatetta
Koristeluun: Fazerin Sitruuna-valkosuklaata

- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. 
- Sekoita smetanan joukkoon raastettu sitruunan kuori sekä mehu ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita joukkoon sulatettu ja hieman jäähtynyt sitruunavalkosuklaa. 
- Purista pehmenneistä liivatteista vesi ja laita ne kuppiin. Kiehauta olut ja lisää ruokalusikallinen kerrallaan liivatteiden päälle. Kaada sula liivateseos smetanaseokseen nauhana, samalla vatkaten. Lisää kermavaahto muutamassa erässä varovasti käännellen. 
- Laita täyte jääkaappiin 5 minuutiksi, kun se alkaa näyttämään jähmettymisen merkkejä lusikoi pursotuspussiin ja pursota maljoihin. 
- Koristele sitruunavalkosuklaasta tehdyillä koristeilla.



Sinebrychoffin Hoegaarden on belgialainen vehnäolut,  joka on maustettu korianterilla ja curacao-appelsiininkuorella. Olut ei ole kovin vahva maultaan, mutta on raikas ja sopii esimerkiksi salaattien, kanaruokien, rasvaisen kalan, porsaanliharuokien sekä kirpeiden jälkiruokien kanssa. Suklaa-vaihtoehdoista  Fazerin sitruuna-valkosuklaa sopi tämän kanssa täydellisesti. Sitruuna saa tämän oluen parhaat puolet esiin.


Reseptini on mukana Olut ja suklaa-reseptikilpailussa, käy äänestämässä suosikkiasi!






Yhteistyössä Sinebrychoff






14 kommenttia:

  1. Onpas herkät. Äänestetty on!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat ja muutenkin erittäin mielenkiintoinen ohje. Moussen koostumus näyttää ihan täydelliseltä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. :) Tahdoin tehdä reseptin jossa olut tulee oikeasti esiin heti ensi puraisulla, unohtamatta sen kanssa ihanasti sopivaa sitruunaa. En olekaan ennen syönyt mitään oluen makuista. :D

      Poista
  3. Nyt rupes kyllä tekee mieli kokeilla näitä, saita ääneni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kokeilemaan. Vaikka olut pohjissa maistuukin, uskoisin että maistuvat myös niille ketkä oluesta eivät välitä juomana. :)

      Poista
  4. Onpas herttainen leivos! Ja ihan varmasti hyvänmakuinenkin. Pakkohan tuota on käydä äänestämässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Nämä ovat hyvänmakuisia, ja lisäplussia pohjat saavat kestävyydestään. Eivät siis murene osiin ensipuraisulla joten ovat ihan "helppoa" syötävää. :)

      Poista
  5. hienot kuvat ja herkullinen resepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Nämä olivat herkullisia, tässä juuri suunniteltiin tehdäkö Halloweeniksi uudelleen. :)

      Poista
  6. upeat herkut olet kehitellyt...nostan jälleen hattua,ihailen teitä,jotka pystytte luomaan jotain uutta!! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilijaana. Näitä oli todella kiva suunnitella. Olisin keksinyt paljon muitakin vaihtoehtoja mutta tämä tuntui parhaimmalta.
      Ja makukin oli oikein hyvä, oluesta tulen leipomaan uudelleenkin :)

      Poista
  7. Oih! Herkullista! Tämä menee ehdottomasti kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan. Jos pitää tositosi sitruunaisesta mausta, se kannattaa huomioida täytettä tehdessä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...