Luumukakku


Tänä vuonna aloitin joulukakkujen teon hieman varhain. Oli aivan pakko sillä sain mieleeni idean kokeilla taatelikakun ohjeella luumukakkua. Taatelithan keitetään vedessä, joten miksi ei luumuversiokin kävisi? Toinen vaihtoehtoni olisi ollut aprikoosi mutta aloitin nyt kuitenkin tästä luumusta.

Kokeilu onnistui hyvin, ensimmäinen pala kuumana ei maistunut miltään mutta näiden kahvikakkujen kanssa ei pidäkään olla hätähousu. Tuntien päästä toinen maistiainen jo maistuikin ihanasti luumulta. Seuraavana päivänä kakku olisi varmasti ollut vieläkin parempaa mutta pistin loppukakun pakastimeen ettei se katoa, sillä sellaista tässä meidän talossa aina meinaa tapahtua näille leivonnaisille..


Luumukakku

1,5-2 dl vettä
250g kuivattuja luumuja

200g voita
2 munaa
3 dl sokeria
½ dl maitoa
4½ dl vehnäjauhoja
100g tummaa tai vaaleaa suklaata
1tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

- Keitä luumut pehmeäksi. Lisää voi ja keitä hiljalleen kunnes seos alkaa olla tasaista. 
Kaada kulhoon jäähtymään. Vatkaa seos, ja jos tahdot täysin sileää niin soseuta sauvasekoittimella.
Vatkaa jäähtyneeseen seokseen munat yksitellen samalla vatkaten. 
- Lisää sokeri ja maito. 
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. 
Paista 175 asteessa 1 tunti.




4 kommenttia:

  1. Tämä on herkullinen ohje.. tulee meidän joulupöytään :-)

    VastaaPoista
  2. Osaan kyllä lisätä suklaan, mutta sulanako vai paloina itse teit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paloina. Olin kirjoittanut vähän epäselvästi mutta suklaan (palojen) lisäys tapahtuu tuossa kun lisätään muutkin kuivat aineet. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...