Rommisuklaakakku

Paras suklaakakku jota olen ikinä syönyt. Aloitetaan vaikka siitä.
Etsin useampaan kertaan tietynlaista rommikakkua. Viimein löysin Mestari Aleniuksen kakkuklassikot-kirjan reseptin Suklaapeikon keittiössä-blogista. Kiitän!

 Tahdoin pohjan olevan pehmeä ja kevyt rakenteeltaan, jolloin täyte ja kuorrutus saavat olla tuhdimpia. Näin ne saavat myös ansaitun pääosansa kun pohja ei hallitse makuja.
 Olin ensin ajatellut laittavani erään suklaamoussen kakun väliin, mutta kun löysin tämän ohjeen päätin tehdä tätä. Hieman nostelin kulmia ohjeen monimutkaisuudelle, ja aika-monta-kertaa tavasin reseptiä ennenkuin aloin leipomaan, ja tehdessäkin piti käydä ohje alusta loppuun että meneekö nyt varmasti kaikki oikein. 
Yhtään asiaa ei helpottanut nopeasti paperille kirjoittamani resepti joka muistutti enemmän karttaa lyhennettyjen raaka-aineiden ja viivojensa kanssa :D  Mutta kun eteni ohjetta noudattaen niin kyllä se kakku siinä valmistui. Ensi kerta tulee olemaan jo paljon selkeämpi. 




Rommisuklaakakku
( 22-24cm)

6 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta (lisäsin vielä pari rkl kermaa)
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:
½ dl vettä
3/4 dl hunajaa
5 rkl rommia

Voikreemi:
300g vähäsuolaista voita
3/4 dl vettä
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 keltuainen
100g sokeria
1 rkl rommia

Tryffeli:
1 dl kermaa
120g tummaa suklaata
20g voimakassuolaista voita
2 rkl rommia

Tryffelikreemi:
voikreemi (edellä)
tryffeli (edellä)
3 rkl kaakaojauhetta
2 rkl rommia

Lisäksi:
400g aprikoosimarmeladia (jätin pois)

Koristeluun:
Suklaarullia tai suklaarouhetta eri suklaista
suklaahippuja
kultahippuja
sokerimassaruusu + lehdet


Kakun täyttämistä edeltävänä päivänä: Valmista kakkupohja. 
- Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vaahdon sekaan varovasti siivilän läpi. Voitele ja jauhota 22-24cm irtopohjavuoka. 
Paista 180 asteessa uunin alatasossa n.35-45 minuuttia. 




Seuraavana päivänä:
- Valmista kostutusvesi. Kiehauta ohjeen mukainen määrä hunajaa ja vettä, jäähdytä ja sekoita joukkoon rommi.

Valmista tryffeli:
- Kiehauta kerma ja sekoita joukkoon muut ainekset. Jäähdytä, mutta jätä notkeaksi. 

Valmista voikreemi:
- Kiehauta vesi ja jäähdytä se kädenlämpöiseksi. Sekoita veteen vaniljasokeri. Lämmitä voi notkeaksi ja vatkaa se vaaleaksi vaahdoksi.
- Lämmitä vesihauteessa muna, keltuainen ja sokeri sormenlämpöiseksi ja vispaa vaahdoksi. Sekoita munavaahto varovasti voivaahtoon ja lisää lopuksi vaniljalla maustettu vesi sekä rommi. 
- Sekoita voikreemiin muut ainekset ( eli tryffeli, 3 rkl kaakaojauhetta ja 2 rkl rommia ). 

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Jaa tryffelikreemi kolmeen kulhoon.
 Vuoraa kakkuvuoka jossa paistoit pohjan muovikelmulla ja laita päälle tuleva pala pohjalle leikkuupinta ylöspäin. Kostuta ja lisää 1 osa tryffelikreemiä. Lisää toinen kakkupala, kostuta ja lisää täyte. 
Laita viimeinen kakkupala, kostuta ja laita kelmu päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunnin. 
Kumoa kakku tarjoilulautaselle tai muulle alustalle ja kuorruta kakku. 
(jos käytät aprikoosimarmeladia sivele kakku sillä ennen kuorruttamista) 

Koristele suklaarouheella tai rullilla, ruusulla ja kultahipuilla. 
Nosta huoneenlämpöön n.20 minuuttia ennen tarjoilua.




Muuten noudatin ohjetta tarkasti mutta voin suhteen tein niin että käytin normaalisuolaista voita. En nähnyt tarvetta ostaa 20g vuoksi voimakassuolaista voita ja sitten toiseen kohtaan vähäsuolaista voita josta loppu jäisi taatusti käyttämättä.

Tämä kakku oli ihanan suussasulavaa, tryffelikreemi ei ollut ollenkaan liian kreemimäistä ( voin makuista ) vaan juuri täydellistä, ilmavaa ja suussasulavan suklaista.  Rommi antoi mahtavan maun mutta ei hallinnut kakkua. Tätä kakkua tulen leipomaan jatkossakin! 


2 kommenttia:

  1. Oi, oi ja nam, nam! Nyt on kakku minun makuuni :) Kauniskin vielä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy! Tämä oli myös minun makuuni, olen onnellinen etten päätynyt moussetäytteeseen vaan kokeilin kreemikammostani huolimatta ja lopputulos oli täydellinen! Aion tehdä ehdottomasti tätä toistekin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...