Valkoisia liljoja hääkakkuihin

Tusina liljoja. Ihania kukkasia joita löytyy minunkin kukkapenkeistäni useita kymmeniä, eri värisinä ja pituisina. Kakunkoristeeksi vain näitä ihanuuksia ei ole koskaan tullut tehtyä. Joskus yritin mutta eihän siitä mitään tullut, terälehdet nuokkuivat ja kärsivällisyyteni ei riitä foliotukien laittamiseen sitten ollenkaan. 

Kunnes.. sain pyynnön tehdä kaverini häihin kakut. Aluksi morsiammella ei ollut minkäänlaisia toivomuksia kakkujen suhteen, mutta kun vähän haastattelin ja heittelin ilmoille erilaisia ehdotuksia alkoi jonkinnäköinen kuva hahmottumaan. Pidettiin kakkupalaveri ja siinä valmistui lopullinen suunnitelma kakkujen suhteen. Valkoiset liljat joissa aavistus shampanjan sävyä, sekä valkoiset lehdet joissa olisi hieman vihreää. 

Oli enään yksi mutta, ( tai niitä on ollut useampikin mutta pysytään nyt tässä postauksessa näissä kukissa!) miten ne liljat toteuttaisin? Googlettelin sivustoja läpi ja lopulta päätin mennä yhteen blogiin josta tiesin takuuvarmasti löytyvän liljojen ohjeen, mikäs muukaan blogi se voisi olla kuin Mansikkamäki?! :) 



Mansikkamäessä oltiin tehty liljoja muotilla jossa on 6 sakaraa. En ehtinyt tähän hätään muottia etsimään joten askartelin sen itse. Ensin ympyrä pahviin ja siitä sakaroita piirtelemään. 3 isoa ja 3 pienempää. Pahvi kaulitun massan päälle ja terävällä työkalulla veistelemään ääriviivoja pitkin..
 Voin  jossain vaiheessa koittaa tehdä vaihekuvat liljan teosta. Lisäksi Ebe oli käyttänyt styroxkuppeja liljojen kuivaamiseen, kun olin kaksikymmentä ( tein muutamia varakukkia ) foliokuppia askarrellut jokaiselle kukalle päätin että hankin itselleni nuo styroxkupit makso mitä makso! :D



Heteet olen ostanut virosta Suhkrukunst-nimisestä kakkutarvikeliikkeestä joka sijaitsee Mustmäe tee 5c. Ihana pikku putiikki josta ei meinaa päästä pois millään kun ihania kakkutarvikkeita tulee ihasteltua, hypisteltyä ja sujautettua kukkakankaalla vuorattuun ostoskoriin. Kuin lapsi karkkikaupassa. <3 



Liljat olen tehnyt sokerimassan ja kaulintamassan sekoituksesta, kuivattanut ja sen jälkeen tomuttanut keskustan kullan ja shampanjan sävyisillä tomuväreillä. Pilkut olen maalannut ruskealla elintarviketussilla. 
Kun kukkaset olivat kuivuneet joitakin päiviä, lisäsin heteet. Liljoissahan ei oikeasti ole tuollaista keskustaa mutta näissä oli oltava kun muuten noita heteitä ei olisi saanut kiinnitettyä. Keskustan tomutin myös shampanjansävyiseksi.

Lehdet ovat Renshawn:n sokerimassaa, ensimmäistä kertaa käytin kyseistä merkkiä ja huomasin että kuivuu  nopeasti. Kolme lehteä kerrallaan muotoilin, tomutin ja sitten hieman "rypytin". Useampaa tehdessä rypytys ei onnistu kun massa on jo kuivahtanut sen verran että pinta halkeilee. Lehdet tomutin kimaltavalla vihreällä tomuvärillä.

Että sellaisia kukkasia. Kauanko meni aikaa? Kukkiin noin 10 tuntia ja lehtiin 3. Paljon aikaa olisi säästynyt varmasti jos olisi ollut muotit kukkiin ja lehtiin, sekä ne styroxkipot.. Niitä aion etsiä käsiini vielä lähiaikoina, jos tiedät niistä niin hihkaise ihmeessä!! :)


4 kommenttia:

  1. Aivan upeita ovat! Laita ihmeessä tarkemmat ohjeet, jos vain suonkin jaksat. Mulle kelpaisi ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ohjeet ovat tuloillaan vielä alkusyksyn aikana. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitokset! Ensi kerralla teen hieman toisella tapaa, mutta ihan tyytyväinen olen ensimmäisiksi liljoikseni. Vielä kun ne muotit löytäisin niin nopeutuisi yksi työvaihe. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...