Mokkakahvikakku

Olin monena päivänä aikeissa leipoa kahvikakkua mutta mikään jo kokeiltu ohje ei innostanut vaan tahdoin kokeilla jotain uutta. En sen kummemmin ohjetta kuitenkaan etsinyt, ja hyvä niin sillä eräs päivä se ohje ilmestyi eteeni itsestään kun Mukana maku-blogi laittoi niin herkullisen kuuloisen Espresso-kahvikakun ohjeen, että sitä oli päästävä kokeilemaan! 

Tein ohjeeseen pieniä muutoksia, korvasin mm. osan jauhoista perunajauhoilla. Ja koska en omista espressokeitintä keitin supervahvan kahvin, eli kahvia puolet enemmän kuin yleensä. Joukkoon lorautin maidon sijaan kuohukermaa ja olisin voinut juoda sen jo sellaisenaan!
Suurena kahvifanina en voinut ymmärtää etten ole keksinyt tätä yhdistelmää koskaan käyttää kahvikakkuihin, sehän oli ihan su-per-hy-vää. Kakku oli aivan ihanaa ja sain jo pyynnön leipoa pian tätä uudelleen, eli kiitokset hyvästä kahvikakkureseptistä! :)



Mokkakahvikakku

2 dl sokeria
2 munaa
0,75 dl ekstravahvaa kahvia
0,25 dl kuohukermaa
100g sulaa voita
2 dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
Tomusokeria, tummaa kaakaojauhetta, vaniljasokeria, vahvaa kahvia

- Voitele ja jauhota kahvikakkuvuoka. 
- Keitä vahva kahvi. Lisää kahviin kerma, niin että nesteen kokonaismäärä on 1 dl.
- Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voisula. 
- Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. 
- Lisää lopuksi kermakahvi-seos, ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi.

Kaada taikina kakkuvuokaan, paista uunin alatasolla 
175 -asteessa 45-55 minuuttia

Kuorruta kun kakku on täysin jäähtynyt.  



6 kommenttia:

  1. Hyvännäköistä :) Kahvi sopii mahtavasti leivonnaisiin ja tykkään käyttää sitä paljon, vaikken kahvista juotuna välitäkään. Ehkä reilu sokerin määrä auttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvi muuttaa hieman makuaan kun se on leivonnaisessa, ja varmasti moni ei-kahvin ystäväkin tykkää siitä silloin. Tämä oli kyllä hyvä resepti, aion leipasta pian tätä uudelleen. :)

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa upealta! Hyvä että taikinaa jäi myös kakkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltoin jättää sitä myös vähän kakkuunkin, hyvä niin sillä kakku oli oikein hyvä!
      Kiitokset herkullisesta reseptistä. :)

      Poista
  3. Meillä kyllä tykättään kahvisista leivonnaisista ja muistakin herkuista. Kahvikakkufani kun olen, niinpä kokeilen tätä kakkua pian...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulta olenkin löytänyt hyvin monta vakkariksi jäänyttä reseptiä, kahvikakkujakin ties kuinka monta! Uskon että pidät myös tästä. :) Mukana maku-blogissa oli toisenlainen kuorrutusvaihtoehto, sekin houkuttaisi joku kerta testata.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...