Naudan nyhtöposki

Tiedättekö sen tunteen, kun eteenne laitetaan raaka-aine jota ette ole koskaan valmistanut ja nyt sitä on valmistettava? Minä tiedän, viimeksi koin sen tunteen joitakin viikkoja sitten kun mieheni oli ostanut kokeilun vuoksi Takaladon liha ja kala-kaupasta naudan poskia. Ja se tunne ei ollut siis mitenkään ilahtunut tai riemullinen. Ennemmin epätoivoinen. Ihan siksi, että kaikenlaiset uudet liharuoat jotenkin pelottavat uusiin kokeiluihin, ovathan ne jo aika hintaviakin harjoituskappaleita ja olisi kamala jos ruoka epäonnistuisi. (tosin nämä posket eivät olleet edes hintavia)

Takaladolla posket olivat uusi juttu, ja ne olivat menneet kaupaksi välittömästi. Eikä ihme.. 
Minä siis googlailin kaikenlaisia ohjeita mutta ei niitä järin montaa ollut. Paistoajat ja sen sellaiset selvisi mutta mites ne muut raaka-aineet? Sitten löytyi Ripaus tryffeliä-blogi josta ohje löytyi ja raaka-aineetkin löytyivät joten ei muuta kuin kokkailemaan. 


Reseptissä käskettiin käyttämään punaviiniä mutta meidän punkkupullopas ei suostunutkaan aukeamaan! Ei vaikka tein mitä ja mieskin oli töissä. Lähetin epätoivoisen viestin ystävällenikin että miten saadaan punkkupullo auki häh?? Sekään ei auttanut. (ihme juttu)
 Piti ottaa suunnitelma B ja lorauttaa punkun sijaan Two tree porter-olutta. Ja hyvä tuli! Tästä tuli kertaheitolla meidän neljävuotiaammekin lempiruokaa. :) 
Me söimme tätä perunoiden kanssa mutta suunniteltiin jo että ensi kerralla sujautetaan pitaleivän väliin, sillä posket jos mitkä ovat nyhtöruokaa parhaimmillaan!


Nyhtöposkea naudasta

n. 700g naudan poskea
voita
oliviiöljyä
suolaa 
mustapippuria
1 - 2 sipulia halkaistuna
4 valkosipulin kynttä
1 sellerin varsi pilkkottuna
1-2 porkkanaa paloina
pari laakerinlehteä
rosmariinia, timjamia
lihalientä 
(korvaa osa punaviinillä tai tummalla oluella)

- Poista poskista kalvot fileerausveitsellä. 
Hiero poskiin suolaa ja pippuria, 
- Kuumenna pannu tai käyttämäsi pata, ja paista poskista pinta kiinni voi-öljyseoksessa. 
- Lisää loput raaka-aineet sekä lihaliemi. Kiehauta punaviinistä tai oluesta alkoholi pois ja lisää pataan. Nestettä täytyy olla niin että se peittää lihat ja kasvikset. 

Laita uuniin aluksi 120-asteeseen noin tunniksi, sen jälkeen anna muhia 100-asteessa 5-7 tuntia 
kunnes liha on niin mureaa ja pehmeää että se irtoaa haarukalla vedettäessä. 

Nauti perunoiden tai villiriisin kera, tai kokoa pitaleipäillallinen höysteiden kera!






Kommentit

  1. Tiedän tunteen, ja juurikin jotkin ennestään itselle tuntemattomat lihat ja lihanosat aiheuttavat pientä paniikin tunnetta.;) Poskia haluaisin itsekin kokeilla, jos vain niitä onnistuisi jostain löytämään. Sanoohan se Hannibal Lecterkin, että poskissa on paras liha.;) Nyhtöposki kuulostaa tosi maukkaalta noilla raaka-aineilla.:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit