Talkkunakääretorttu

No onhan täällä keittiössä muutakin puuhasteltu kuin pikkuleipiä, nou hätä! Tein ystävänpäivän kahvipöytään tälläisen kääretorttukokeilun talkkunajauhoilla leivottuna. Rakastan talkkunajauhoa, nautiskelen sitä viilin tai jogurtin kanssa. Kesäisin se on ihanaa tuoreiden marjojen ja jäätelön kanssa. 

Ajattelin että korvaan vehnäjauhot kokonaan talkkunalla ja taikinaa sitomaan lisäisin sitten perunajauhoja. No kaapistapa ei löytynytkään perunajauhoja (miten nekin on aina silloin loppu kun tarvitsisit niitä?) joten se osa oli käytettävä vehnäjauhoa. En ollut ollenkaan varma miten kääretorttu voisi näillä raaka-aineilla onnistua mutta aina se kannattaa kokeilla. :)



Väliin tuli raikas rahkatäyte ja marjoja. Kyllä sitä niin jo odottaa kesää ja tuoreita marjoja, etenkin makeita villivadelmia. <3


Talkkunakääretorttu 

4 munaa
1,5 dl sokeria

1 dl talkkunajauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
250g maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
½-3/4 dl sokeria (maun mukaan!) 
4-5 dl mustikkaa ja vadelmaa

- Vaahdota munat ja sokeria vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää munasokerivaahtoon. Kaada taikina uuninpellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi. 
Paista uunin keskitasolla 
225-asteessa 6-8 minuuttia

- Laita pöydälle leivinpaperia ja ripottele siihen hieman sokeria. Kumoa kääretorttulevy päälle ja irroita leivinpaperi pohjasta varovast irti. 
Laita puhdas keittiöpyyhe päälle ja anna jäähtyä. 

- Vaahdota kerma. 
- Sekoita rahkaan sokeri, marjat ja lopuksi kermavaahto varovasti käännellen. Levitä täyte kääretorttupohjalle, rullaa se ja kääri vielä koko rulla leivinpaperiin ja laita jääkaappiin 2-4 tunniksi. 
( tai yön yli ) 
Irroita leivinpaperi ja viipaloi paloiksi. 





Kommentit

  1. Enpä olekaan kokeillut talkkunajauhoja leivonnasta, täytynee testata. Marjat ja rahka on kyllä niin hyvä ja raikas yhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan, talkkuna tuo hyvän maun. Tämä talkkunajauho oli virosta ostettua, on hieman rouheisempaa vielä kuin mitä suomalainen on.
      Marjat ja rahka on hyvää, vielä pitää hetki odottaa että saadaan tuoreita marjoja taas :)

      Poista
  2. Itse tykkään talkkunasta, mutta mies ei, joten kääretortunkin joutuisin varmaan itse syömään. Pienestä pitäen olen talkkunaa syönyt. Meillä osa sekoitteli talkkunajauhoja maitoon, osa piimään, ja sitten vielä sokeria sekaan. Minä tykkäsin maitoon tehdystä. Kesäisinkin oli aina uimareissun päätteeksi saatava kipollinen talkkunaa, ja nykyäänkin kesällä uinnin päätteeksi iskee sama himo.:) Marjarahkoistakin tulee hyviä, kun laittaa joukkoon talkkunajauhoja.:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit