Sima-juustokakku

Vihdoin pääsin tätä pari kuukautta päässä muhinutta ideaani testaamaan. Halusin tehdä nimittäin vappukakun jossa yhdistyvät vapun perinteisiä makuja: kardemumma, sitruuna sekä sima. 

Kardemumma on keksipohjassa joka tuo mieleen munkit, täyte pehmoista ja raikasta sitruunamoussea ja kaiken kruunaa appelsiinisima



Kakku on tehty 26cm irtopohjavuokaan, pienempikin käy jolloin saadaan kakkuun korkeutta. Vähennä tällöin hieman keksimäärää. 


Simakakku

Pohja
200g Digestiveä
80g voisulaa
1-2 tl kardemummaa

Sitruunatäyte
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ sitruunaa
1 dl kreikkalaista jogurttia
1½-2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 valkuaista 
2 dl kuohukermaa
6 liivatelehteä

Simakiille
 4 dl simaa
4 liivatelehteä
Lisäksi rusinoita koristeluun

Voitele irtopohjavuoka ja leikkaa pohjalle pyöreä pala leivinpaperia. 
- Murskaa keksit esimerkiksi pakastuspussissa kauliten. Lisää voisula ja kardemumma ja painele vuoan pohjalle. 

- Laita liivatelehdet kylmään veteen. 
- Pese sitruunat huolellisesti ja kuori kokonainen sitruuna. Vältä valkoista kuoriosaa, se maistuu kitkerältä. 
- Notkista tuorejuusto kulhossa, lisää sokerit ja sitruunan kuoriraaste sekä jogurtti. 
- Purista sitruunoista mehu ja kuumenna se kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi ja sulata ne kuumaan sitruunanmehuun. Kaada tuorejuustoseokseen. 
Vaahdota kerma vaahdoksi ja lisää varovasti käännellen. 
- Vaahdota valkuaiset vaahdoksi ja lisää viimeisenä, varovasti nuolijalla käännellen. 

Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja hölskytä kakkua hieman niin että täyte on varmasti joka reunalla tasaisesti ja laita jääkaappiin hyytymään n. 2-4 tunniksi. (kunnes pinta tuntuu kiinteältä)

- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna sima kattilassa, ja lisää pehmenneet liivatelehdet. Kun seos on jäähtynyt, lusikoi ruokalusikka kerrallaan seosta kakun päälle. Lisää ensin ohut kerros, ja sitten varoen loput. 

Anna hyytyä jääkaapissa ja koristele rusinoilla. 




Kommentit

  1. Mainio idea - tätä täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suosittelen kokeilemaan, kardemummainen pohja toimi tosi hyvin sitruunan kanssa yhdessä. Lohkeavan moussen päällä vielä simanmakuinen kiille kruunasi kaiken. :)

      Poista
  2. Kiva idea,maistuu varmaan ihanalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael. Tämä kakku, simakiilteineen oli aluksi ystäväni kanssa pelkkä läppä viime vuonna. Simasta muka kiille.. Mutta se nyt alkoi tänä keväänä pyörimään mielessä ja pakkohan se oli kokeilla. Hyvä että kokeilin! :)

      Poista
  3. Tosi kiva ja vappuinen ohje, mainio idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina! Tälläisenhän voisi tehdä kesälläkin, esimerkiksi mansikkasimasta. :)

      Poista
  4. Heippa pitkästä aikaa, vanha tuttu täällä! :) Tuli tässä pidettyä harmillisen kauan taukoa bloggailusta, mutta nyt olen uudella innolla linjoilla jälleen. Vuodatus ja Canelian keittiö jäivät taakse ja aloittelen nyt puhtaalta pöydältä uudessa osoitteessa, tervetuloa sinne!

    Ja siis vau mikä oivallus tämä vappukakku, mainio resepti! Kyllä maistuisi sima tuossakin muodossa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei! Mikä ihana yllätyskommentoija täällä olikaan kirjoitellut! Hienoa että olet linjoilla jälleen, ilahduin suuresti kun viikolla luin kirjaesittelyä ja tuttu blogin nimi oli joukossa.
      Onnea uudelle blogille, tulenkin heti vierailulle. :)

      Vappukakku oli kyllä hyvää, eipä ole ennen tullutkaan syötyä simaa =D

      Poista
  5. No jopas. Loistoidea. Miksei simakakku, tehdäänhän niitä glögikiilteitäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..ja Baileyskiilteitä ja kossuhyytelöitä.. Aina se kannattaa kokeilla ainakin, joskus sitä yllättyy positiivisesti :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit