Leimatut pikkuleivät




Ää! Olen ihan täpinöissäni täällä kuulkaas. Sormet on syyhynnyt päästä pikkuleipähommiin ja vihdoin tällä viikolla aikataulut antoi periksi harrastuksellekin! Käväisin viime viikolla Sinellissä hipelöimässä leimasimia. Olin saanut ajatuksen kokeilla niitä näihin keksihommiin. Ulkomailla tämä on ihan vanha juttu jo, siellä ihmiset on tehneet todella kauniita pikkuleipiä jotka on viimeistelty leimalla. 

Koitin etukäteen googletella soveltuuko nämä leimasimet ensinnäkään elintarvikekäyttöön mutta en löytänyt kyllä yhen yhtäkään dokumenttia asiasta. Ehkä en osannut sitten hakea oikeilla hakusanoilla.. Kyselin myyjiltä mutta he eivät osanneet eikä uskaltaneet sanoa tähän mitään sillä myyvät leimasimia askartelukäyttöön. Omalla vastuulla ja silleen.. Ostin muutamia kokeiluun.

No, olin etukäteen päättänyt verkkokaupan sivuilta mitä leimasimia hankin joten valinta oli sillä tapaa helppo. Puoli tuntia sulkemisaikaan niin ei siinä olisi ehtinyt ilman etukäteissuunnitelmia tekemään mitään päätöksiä! Ainakaan minä.... Ummistin silmäni houkutuksilta ja jätin ne loput IHANAT leimasimet myöhempää ostelua varten kauppaan. 





Leimasimet on siitä käteviä, että niistä on moneen. Eri väreillä ja taustoilla saadaan näyttävä pikkuleipä, vain mielikuvitus on rajana! Näihin tein ensin taustan ruskealla tekstillä. Ei aavistustakaan mitä siinä lukee mutta nätti se on! Kun teksti oli hieman kuivahtanut painoin päälle sudenkorennon.

Tein juuri pikeeripäällysteet uuteen keksisatsiin ja huomenna pääsen siihen mukavimpaan vaiheeseen eli koristeluun! Otan samalla kuvat ja kokoan tänne blogiin teko-ohjeet vaihekuvineen. Vielä pitäisi malttaa odotella huomiseen...... 



8 kommenttia:

  1. Onpa kauniita! Tarraiskohan paremmin muuten sokerimassapintaiseen pikkuleipään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kakkutaikuri! En tiedä paremmin mutta ennenkuin pikeeri oli kuivunut niin testailin leimailla myös massoihin, ja onnistui ihan hyvin. Kokeilin sokerimassaan ja marsipaaniin, ja mielestäni marsipaani (Sallinen) oli kaikkein paras kun on jämäkämpi. Massa oli vaan siitä hankala että kun näitä pitää hieman painaa, jää siitä myös painamisen jäljet eli muotti uppoaa hieman..

      Hyvä kun kysyit tätä, laitan teko-ohjeisiin myös kuvia kuinka käyttäytyy massassa. :)

      Poista
  2. Tosi ihana! Ja niin hyvä idea. Varmasti toimii myös piparkakkutaloissa :)

    VastaaPoista
  3. Aivan käsittämättömän kauniita!♡
    Tuolla Fb:sa näitä jo ihailin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukava kun tulit laittamaan kommentia. :)

      Poista
  4. Ihania, kerrassaan ihastuttavia <3!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...