Itsetehdyt hodarit

Tänä keväänä kauppojen hyllyille ilmestyi Suuri suomalainen grillikirja, tekijöinä Sweet Food O`Mine -bloggari Sari Spåra miehensä Patrikin kanssa. Kirja sisältää 110 reseptiä niin grillaukseen kuin savustukseenkin, lisukkeille on koottu oma osionsa unohtamatta jälkiruokia. 



Olen selannut kirjan jo lukuisia kertoja, ihastellut kirjan todella tyylikkäitä ja niin houkuttelevia kuvia. Joka selailukerralla sieltä löytyy jotain uutta kokeiltavien listalleni. Olen jämähtänyt grilliruuissa aikalailla kasvis- ja kanapuolelle, meillä kun ei syödä sikaa, ja toisekseen olen arka käsittelemään lihaa. Tämän kirjan ansiosta mielenkiinto heräsi tuohon lihapuoleen ja aloin uskomaan että jopa minä voisin onnistua. Myös kala-kategoria herätti ruokahaluni. 
Jälkiruokiin menemme varmaankin äitienpäivänä jos on hyvä sää grillailuun, mutta sitä odotellessa pizza- ja burgeri-osiota selatessa päädyin valmistamaan meille hodarit. 





Hyvään hodariin ei tarvita montaa raaka-ainetta, muutama hyvä riittää. Kokosin kirjan resepteistä väliin pikkelöityä punasipulia jota en ollutkaan koskaan aiemmin valmistanut sekä chiliketsuppia. Pikamajoneesiakin oli tarkoitus tehdä vaan ei meillä ollutkaan kaikkia raaka-aineita joten se jäi seuraavaan kertaan. Makkarana käytin nauta-kanttarelli raaka-makkaraa. 

Kirjaan jäi vielä lukuisia muitakin lisukkeita joita on päästävä kokeilemaan, avokado-perunasalaatti ja ananas-relish nyt ekana mainitakseni.

Tykästyin kovin hodarireseptiin. Olen varmasti maailman laiskin leipomaan vaivattavia taikinoita, mutta nyt uteliaisuus voitti ja oli pakko päästä testaamaan. Olin loukannut käteni pihatöissä joten vaivasin ja leivoin hodaritaikinan yhdellä kädellä, kokemus se oli sekin :D
Sämpylöistä tuli pehmoisia ja ihanan makuisia, perheeltä tuli myös peukut ylös ja uusintaa kuulemma odottelevat.




Hot dog -sämpylät
( 10-12 kpl )

2½ dl maitoa
35g hiivaa
1½ tl suolaa
25g huoneenlämpöistä voita
n. 6-7 dl vehnäjauhoja

- Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. 
- Lisää suola ja huoneenlämpöinen voi. 
- Aloita lisäämällä jauhoja vähän kerrallaan ja vaivaa taikinaa kunnolla. Lisää niin paljon jauhoja, kunnes taikina ei enään tartu sormiin. Anna kohota liinan alla peitettynä puolisen tuntia. 

Jauhota työpöytä ja jaa taikina kahdeksi palaksi. Pyöritä kahdeksi pötköksi jotka molemmat jaat 5-6 osaan. Pyöritä osista pitkulaisia noin 15 cm sämpylöitä. 
Laita sämpylät leivinpaperoidulle uuniinpellille kohoamaan noin 1 tunniksi. 

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 
Paista sämpylöitä noin 10 minuuttia uunin keskiosassa. 



Pikkelöidyt punasipulirenkaat
( 2 suurta punasipulia )

Liemi
1½ dl vettä
1 dl sokeria
½ dl etikkaa 12%
Muutama maustepippuri

- Kuori ja siivuta punasipulit melko ohuiksi renkaiksi. 
- Lisää kattilaan vesi, sokeri, etikka ja pippurit. Kuumenna kiehuvaksi. 
Täytä sopivankokoinen desinfioitu lasipurkki sipulirenkailla ja kaada päälle liemi. 
Sulja kansi ja anna hetken jäähtyä ennenkuin nostat jääkaappiin. 
Säilytys jääkaapissa. 


Chili-ketsuppi

1½ dl ketsuppia
½-1 tl chilijauhetta
½ tl sitruunanmehua

Sekoita ainekset huolellisesti yhteen ja kaada tarjoiluastiaan. Laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua.




Suosittelen kirjaa kaikille jotka tahtovat loistaa ensi kesänä grillimestarina ja nauttia hyvästä ruuasta ilman että siihen tarvitsisi käyttää hankalia reseptejä. Tämä kirja sisältää juuri sellaisia hyviä ja helppoja reseptejä, joista sitten vain valikoit suosikkisi ja kokoat herkulliset tarjoilut. Tämä kirja tulee olemaan tämän kesän käytetyin kirja meillä, suosittelen siis lämpimästi sitä muillekin! 



Kirja saatu arvostelukappaleena.




2 kommenttia:

  1. Kiitos Johanna ihanasta postauksesta. Kiva kuulla onnistumisista ja varsinkin, että jaksoit kokeilla tuota hodariohjetta. Ja vielä ihan käsipelillä teit :) Ihanaa grillikesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ihana ja niin monta reseptiä odottelee jo grilliin pääsemistä!
      Paljon onnea upeasta kirjasta ja ihanaa grillikesää myös teille <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...