Kylmäsavulohipiiras

Kylmäsavulohipiiras on ehdottomasti yksi suosikkini suolaisista leivonnaisista. Monista kokeiluista näiden vuosien aikana juuri tämä on osoittaunut toimivaksi ja erittäin maukkaaksi reseptiksi. Piiras maistuu hyvältä heti uunista tulleena mutta parhaimmillaan on seuraavana päivänä kun maut ovat tasoittuneet. 

Suolaisissa piirakoissa pidän tärkeänä myös hyvää pohjaa, ja tässä on sekin tosi hyvä. Suht kuohkea ja mehevä, ei liian rasvainen ja maistuuu hyvältä. Perunajauhoilla pohjaan tulee keveyttä mutta ei kuitenkaan jätä sitä liian murenevaksi. 



Kylmäsavulohipiiras
( 26 cm irtopohjavuoka 
tai korkeampireunainen piirasvuoka )

Pohja
100g voita
1 dl Emmental juustoraastetta
½ dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ dl vettä

Täyte
150g kylmäsavulohta
1 punasipuli
1 puntti tilliä
2 dl kuohukermaa
1 dl ranskankermaa
3 kananmunaa
2 dl Emmental juustoraastetta
(mausteet: pippuria myllystä, ripaus cayennejauhetta jos pitää)

- Aseta irtopohjavuokaan pyöreäksi leikattu leivinpaperi. 
- Notkista voi pehmeäksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja taputtele taikina vuoan pohjalle. 

- Sekoita ranskankerma, kuohukerma, kananmunat, juustoraaste ja mausteet keskenään. 
Pilko sipuli, tilli ja kylmäsavulohi ja lisää täyteseokseen. 
Kaada täyte piiraspohjan päälle ja paista uunin toiseksi alimmalla tasolla
200 asteessa n. 30 minuuttia tai
kiertoilmalla 180 asteessa n. 30-35 minuuttia
kunnes pinta saanut kauniin värin. 

Ota kylmäsavulohipiirakka uunista ja anna jäähtyä ennen vuoasta irroittamista. 



10 kommenttia:

  1. Kylmäsavulohipiirakka on yksi lempipiirakoista. Juustoa sisältävä pohja on aina plussaa. Psst.. Ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvää. Juustoiset pohjat on hyviä, tätäkin olisi voinut syödä jo sellaisenaan ;)
      Kiitos! Kyllä hävettikin ottaa taas kuvia kun keikuin jälleen kerran keittiön ikkunalla pöydällä jalustan kanssa ja ihmisiä menee lenkillään ohi :D

      Poista
    2. Ha ha :) Osaan kuvitella, että olet ollut näky!

      Poista
    3. Onneksi tähän häpeän tunteeseenkin tottuu :D

      Poista
  2. Heissan, löysin tänne blogit.fi -kautta ja kuinka sopivasti! Ollaan mökille lähdössä ja mietin mitä suolaista mukaan, tätä!:)
    Tuo alempi suklaamoussekakku näyttää myös herkulta, sen laitan korvan taa tulevia lasten synttäreitä varten.
    Kiitos ja mukavaa vkl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sattuipas hyvin! Tämä onkin hyvä möksäpiirakaksikin ja yleensäkin evääksi tai lounaalle.
      Suklaamoussekakku oli menestys, lasten mieleen ja kyllä aikuistenkin.
      Mukavaa mökkiviikonloppua ja kiitti kommentistasi. :)

      Poista
  3. Totta, piirakassa pohja on todella tärkeä! ihanan kuuloinen piirakka, nyt kun syksy kolkuttelee jo oven takana, tekee taas mieli syödä suolaisia piirakoita (ja no, niitä makeitakin ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on kyllä suolaisten piirakoiden aikaa, yleensä jämähtää tekemään vain juhliin niitä mutta syksyllä sitä tulee aloitettua esimerkiksi sienistä piirakoiden teon. :)

      Poista
  4. Emmental-juusto piirakkapohjassa kuulostaa aivan täydelliseltä. Rakastan muutnekin juuri piirakoissa emmentalin makua, herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuo kivan maun pohjaan, piirakassa maistuu muukin kuin täyte. Emmental on kyllä hyvä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...