Vesiväriä ja kultaa


Mielessäni oli eräs tietynlainen pikkuleipä useamman viikon, jonka tahdoin vielä jossain vaiheessa toteuttaa. Siihen kuuluivat ihanat nonparellit joita kaupassa bongasin. Ajatelkaa että se inspis voi lähteä ihan jostain noin pienestä, nonparelleista. Eilen näin Instassa kuvan todella hienosta vanhasta ovesta ja ideat lähtivät kumpuilemaan...

Olin paistellut pikkuleipiä jo aiemmin isomman satsin kaappiin odottelemaan sopivaa aikaa ja inspiraatiota. Eilen tuli se hetki kun oli vihdoin aikaa joten kaivoin värit ja siveltimet esiin. Ja leimasimet tottakai. Pikeeripäällysteet olin laittanut sunnuntaina valmiiksi. Se mielikuva mitä nonparelli-pikkuleivästä olin nähnyt mielessäni ei sitten ollutkaan niin helppo toteuttaa joten siirryin suunnitelma B:n. Söin tuon pilalle menneen pikkuleivät ja päätin kokeilla jotain toista tyyliä. Samalla vaihtui koko värimaailma, ja lähdettiin vallan hempeilemään.

Maalailin kultatomulla mekon, henkarin ja töpsöttelin reunoille pesusienenpalasella tummempia sävyjä. Mekon helmaan painoin leimasimella kirjoitusta, huomaako kukaan? Ei aavistustakaan mitä siinä lukee mutta lähempää tarkasteltuna näyttää kivalta. Toivottavasti teksti on myös jotain kivaa..






 Kokeilin miltä näyttää vaaleanpunaisen ja kullan sekoitus tässä tekstissä, kuvissa ei kullan kimallus niin näy mutta livenä oli ihan kiva.





Vaikka olenkin ihan rakastunut ja ihan jumittunut suorastaan tuohon fontti-leimasimeeni niin kyllä nämä ankat olivat siltikin tämän setin suosikkejani. :)






                         Instagram: @herkkuhovi




4 kommenttia:

  1. Onpas kauniita jälleen. Oot taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura. Näitä oli kiva tehdä, alkuperäinen suunnitelma muuttui mutta ihan kivat näistäkin tuli. Vähän kullanhohtoa arkeen ;)

      Poista
  2. Ihanan näköisiä nämä sinun pikkuleipäsi. Lisäksi niin monenlaisia kauniita koristeluideoita. "Vesivärikoristelu" on niin in kakuissa ja kaikessa leivontakoristelussa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Taru! <3 Koristeluideoita on, ja tulee tehdessä aina lisää aina niin paljon että pitäisi saada jostain lisäaikaa kaiken toteuttamiseen!
      Vesivärikoristelu on selkeästi nyt in, upeita kakkuja näkynyt ja kivasti siinäkin toteutus tapahtunut eri materiaalein, ei aina massakakkuun vaan kreemattuihinkin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...