Sitruuna-lakritsikakku

Eilen blogini täytti 9-vuotta ja pitihän se kakku tehdä juhlan kunniaksi. Kakkuun päätyi suosikkimakujani: sitruunaa, lakritsia ja tietenkin suklaata. 

Suurin ongelma oli osata päättää miten nuo kaikki laitan samaan kakkuun, ensin mietin lakritsa- ja sitruunamoussea mutta kun niiden yhdistelmistä on tullut tehtyä jo useita kakkuja päädyin toisenlaiseen ratkaisuun. Sitruunamoussea maitosuklaarouheella, kahta eri kakkupohjaa, suklaakuorrutusta ja koristeluun runsaasti lakritsaa. 





Sitruuna-lakritsikakku
( 15-18hlö )

Pohjat:

Vaalea pohja
3 kananmunaa
1.5 dl sokeria
1.5 dl perunajauhoja
½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

- Voitele ja jauhota 17cm kakkuvuoka. 
- Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi munasokerivaahtoon. 
Kaada kakkuvuokaan, paista uunin alatasolla
175 n. 30 minuuttia
kiertoilma: 160 asteessa n. 30-35 minuuttia

Kaakaopohja
3 kananmunaa
1.5 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
½ leivinjauhetta

- Valmista kuten vaalea pohja. 


Sitruunamousse suklaarouheella

200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl turkkilaista jogurttia
6 liivatelehteä
1.5 sitruunan mehu
+ sitruunan kuoriraaste
4 dl kermaa
n. 1 dl sokeria (tämä oman maun mukaan)
1 tl vaniljasokeria
150g Fazerin sinistä suklaata

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Lisää tuorejuusto ja turkkilainen jogurtti kulhoon ja notkista ne. Lisää sokerit ja sitruunan kuoriraaste. 
Kiehauta sitruunanmehu, purista liivatelehdistä vesi pois ja laita ne mukiin. Lisää sitruunan mehua niiden päälle niin että ne sulavat. 
Kaada liivateseos nauhana valuttaen tuorejuustoseokseen samalla vispaten. 
Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi ja lisää varovasti nostellen tuorejuusto-liivateseokseen. 
Lisää lopuksi suklaarouhe.

- Leikkaa pohjat kolmeen osaan. (kaksi osaa jää yli, ne voi pakastaa)
Vuoraa kakkuvuoka kelmulla ja tee lisää korkeutta leivinpaperilla. 
Aseta pohjalle kakkupohja, kostuta ja lisää moussea. Jatka näin kunnes saat kolme täyteväliä. 
Laita pohjat niin että värit tulevat vuorotellen: vaalea ja kaakaopohja. 

Päällystä kelmulla ja anna hyytyä mielellään yön yli. 

Kakku kumottuna seuraavana päivänä


Sokerikreemi
400g voita
800g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl maitoa. 

Vaahdota pehmeä voi vaaleaksi. Lisää tomusokeria desi kerrallaan samalla hyvin vaahdottaen. 
Lisää tomusokeri ja maito samalla vatkaten. 

Levitä kreemiä kakkuun ensin ohuelti ja sen jälkeen lisää loput jotta kakusta ei irtoa murusia kreemin joukkoon. Laita kakku jääkaappiin.

Suklaaganache
50g tummaa suklaata
50g kermaa

- rouhi suklaa pieneksi ja kaada kulhoon. 
- Kuumenna, ÄLÄ keitä, kerma ja kaada se suklaarouheen päälle. Sekoita nuolijalla varovasti mutta varo ylisekoittamista ettei tule ilmakuplia. 
Anna hetki jäähtyä ja lisää ruokalusikalla kakun päälle ja päästä valumaan reunoille. 
Voit käyttää valumakohtiin apuna teelusikkaa. 

Koristele lakritsalla ja noitapilleillä. 






47 kommenttia:

  1. Onnea! Onpa hieno kakku ja ihana makuyhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hovkonditorn! Makuyhdistelmät olivat hyvät -miten vaikeaa voikaan olla niiden päättäminen aina :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Merituuli! Ajatuksissa oli kiertää lakuilla koko kakku mutta olisi tullut ehkä liiankin tuhtia syötävää, kreemikin kun on aikas makeaa.. :)

      Poista
    2. Ihan samaa ihastelin! Noitapillit ja lakut ovat raikkaan ja superherkullisen näköisiä!

      Poista
    3. Ne onkin aika superherkullisia, jokatoinen taisi mennä koristellessa suoraan suuhun.. ;)

      Poista
  3. Miten hauska kakku! Ja onnea yhdeksänvuotiaalle :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut blogille vielä tätäkin kautta! Herkullinen kakku! Tuo kahden pohjan yhdistäminen on kyllä hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! On ollut mielessä jo pitkään kokeilla kahta pohjaa kakkuun ja jättää sitten se mousse yhteen. Aion tehdä kyllä useamminkin, kiva kun samassa kakkupalassa on eri makuja. :)

      Poista
  5. Onnea vielä kerran! Aivan ihana kakku, aivan ihana.

    VastaaPoista
  6. Ihana makuyhdistelmä tässä kakussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli, suklaanpalat on kivoja pehmeässä moussessa. :)

      Poista
  7. Ihana kaakku ja tuhannesti onnea <3

    VastaaPoista
  8. Jestas, minkä näköinen kakku! Mä olen loputtoman kade niille, jotka osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minni. Onneksi näissä valumakakuissa ei ole niin osaamisesta kiinni, kunhan roiskaisee menemään ;)

      Poista
  9. Ai vitsi mä katselen aina ihan haltioituneena kuvia tällaisista kakuista! En ikinä kykenisi moiseen luovuuteen koristelussa. Oon ihan liian matemaattinen ihminen siihen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helinä! :D Heh.. ymmärrän tilanteesi sillä itsellä tietynlainen perfektionismi pilaa monta hyvää projektia kun tulee ajateltua asiat liian vaikeasti. :D

      Poista
  10. Onnea blogille! Hauskan näköinen kakku!

    VastaaPoista
  11. Whoa, mikä kakku! Sitruuna ja laku on erinomainen yhdistelmä. Hatunnosto blogille myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Sitruuna ja laku on kyllä mahtava yhdistelmä, rakastuin noihin Fazerin lakuihin joissa oli raikas sitruunainen täyte. <3

      Poista
  12. Onnea 9-vuotiaalle! upea synttärikakku :) laku ja sitruuna on yksi lemppariyhdistelmistäni.

    VastaaPoista
  13. Mahtavan näköinen ja makuyhdistelmäkin on just mun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maut olivat hyvät, ja suklaanpalat moussessa herkullisia. Ei ollut pelkkää pehmoista kakkua syötävänä. :)

      Poista
  14. Vau mikä kakku! Onnea blogille!

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. Haha en heti huomannut tuota kommenttiani ja ihmettelin et enkös jo kommentoinut tähän, ja olihan se siellä! Eli nevermind tuplakommentti :D

      Poista
  16. Tää on tosi veikeä!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  17. Onnea upeasta 9-vuoden blogiurasta, voit olla ylpeä! Ja mikä mahtava lakukakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni. Ja onnea vielä suomen parhaalle ruokabloggaajalle, olit sen todellakin ansainnut. <3

      Poista
  18. Tää alkaa mennä yhdeksi ylistykseksi, mutta tuo sun visuaalinen silmä vaan leivonnaisissa on aivan huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna. :) Itse en niin tähän lopputulokseen ollut tyytyväinen, tuli vähän muuta mitä suunnittelin mutta syödyksi se silti tuli.. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...