Hunajapaahdetut kanelimantelit


Löysin nämä herkulliset naposteltavat Maistuis varmaan sullekin!-blogista. Tein nämä jo ennen joulua, tarkoitus oli glögin kaverina näitä nauttia. No, unohtui ostaa se glögi ja kun saimme kahvivieraita tarjosin nämä sellaisenaan. Kuin huomaamatta kaikki meni. :)

Koska minulla ei samoja raaka-aineita ollut kuin alkuperäisessä ohjeessa, eli ruskeaa raakaruokosokeria, ja vaniljauutetta, korvasin ne kanelilla ja tavallisella sokerilla. Piparkakkumausteen jätin pois kun tuntui että koko joulukuun oli jo sitä tuoksua tuoksuteltu eri leivonnaisissa.. 

5dl kuorettomia manteleita
2-3 rkl juoksevaa hunajaa
1-2 rkl sokeria
2-3 tl kanelia

- Mittaa ainekset pannulle. Sekoita ja paahda kunnes mantelit saavat hieman väriä. Varo etteivät pala!
Levitä mantelit leivinpaperin päälle erilleen jäähtymään, säilytä lasipurkissa. 

*

Alunperin manteleita ostin kun piti kokeilla Sahramimanteleiden tekoa. Ostin elämäni ensimmäisen sahramipussin, ja maistoin sormenkärjellisen miltä maistuu. Oli kyllä niin pahaa että unohdin ajatuksen manteleista.. :D Ehkä ei olisi pitänyt maistella ihan suoraan pussista? 

Olisiko ideoita mihin sahramin voisin käyttää? Pulla olisi yksi. Lisää...?


Nyt on hyvä sauma vakuuttaa minut siitä että sahrami olisi muka hyvää! ;)

2 kommenttia:

  1. Kiva, kun kokeilit näitä manteleita.:)

    Sahrami on hyvää!:) Ehkä sitä ei vain tosiaan kannata mennä ihan sellaisenaan maistelemaan.;) Pullaan sahrami antaa hyvän maun ja hienon värin. Hieman nopeammin sahraminen pulla vain kuivahtaa. Paellaan tietenkin sahrami ehdottomasti kuuluu. Sahramigraavattua lohtakin olen joskus tehnyt, ja kalaruoille valkoviinipohjaista sahramikastiketta.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se pitää varmaan pullaa tehdä että vakuutun.. Toisaalta paellakin kiinnostaisi, pistetään idea muhimaan :) Kiitos myös kalavinkeistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...