Heppa-punasipulipiirakka


Tein syntymäpäiville myös Heppapiirakkaa. Nämä hevosenpalat ovat sellaisia reunapaloja/kuutioita jotka poisheittämisen sijaan myydään kohtuuhintaan 500g:n pakkauksissa. Ensi kerraksi suunnittelin jonkinnäköistä kastiketta tai pizzaa näistä, mutta nyt tällä kertaa ne pääsivät piirakkaan. 
Ja heppa on ostettu Takaladolta josta aiemmin kirjoittelinkin. Siellä on nyt tehty jo toinen kierros, mukaan lähti mm. makkaroita, jauhelihaa nyt hieman enemmän sekä taivaallisen hyvää graavilohta! 

Hetken mietin mitä laittaisin hepan kaveriksi, sienet tuntui liian voimakkailta, aurajuusto myös, paprika oli jo toisessa piirakassa.. Päädyin puna- sekä ruohosipuliin. Hyvä päätös oli! ;)



1 pelti 
( tai puolitettuna piirasvuokaan)

6 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl voisulaa
2 dl vettä
½ tl suolaa

- Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voisula ja vesi, sekoita tasaiseksi. Taputtele pellille.

Täyte

500g hepoa
1 punasipuli
1 puntti ruohosipulia
3 munaa
3 dl kermamaitoa
100g tuorejuustoa
+ mausteet: mustapippuri, chilijauhe
2-3 dl Emmentaljuustoraastetta
pinnalle: Mozzarellajuustoraastetta

- Voit sekoittaa täytteen kaikki ainekset keskenään ja kaataa pellille.
Tai, ripottele pellille taikinan päälle hepat, silputut sipulit. Sekoita muut ainekset keskenään ja kaada seos päälle.
Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia



Kommentit

  1. Minä haluan lähemmäksi tuollaisen Takaladon! Mahtavat valikoimat näkyi olevan. Ei täältä vaan saa mistää villisikaa, biisonia, strutsia...:( Täytyisi pitkästä aikaa tehdä joku tuollainen suolainen piirakka. Ne tekevät aina kauppansa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pitäisi tehdä useammin kyllä, eikä aina vain juhliin. Ei ole pelkoa että kyllästyisi. :)
      Ei tuo Takalato ihan lähellä ole meitäkään, mutta onneksi aina välillä tulee siihen suuntaan menoa niin saa koukattua matkan varrella!

      Pääsiäisenä grillailtiin tuolta ostettuja makkaroita Oli hepanpätkää, chorizoa, tulikieppiä.. Oli aivan älyttömän hyvää! Ei maistunut sianpissalta eikä ollut nahanpaloja seassa niinkuin kaupan makkaroissa ruukaa olla.. :/
      Graavilohi oli kanssa suussasulavaa. Päällä oli punasipulia, roseepippuria ja tilliä. Namnam! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit