Kalkkuna-paprikapiirakka

Jatketaan suolaisten päivittämisillä. 
Tein juhliin kolme pellillistä suolaisia piirakoita, yksi oli tämä savukalkkunasta tehty piirakka. Savukalkkuna on Someron palvista, josta olemme tilanneet aina jouluksi kokonaisen kalkkunan. 

Pitopalvelua pyörittävä ystäväni tekee tällä ohjeella kinkku-paprikapiirakkaa, ja hän sanoi että tätä saa kyllästymiseen saakka tehdä sillä on erittäin suosittu suolainen! 
Itse vähensin tällä kertaa kerman ja juustonkin määrää täytteestä, ja korvasin munamaidolla. 

Cream Fraiche oli myös oma lisäykseni. Sen voi korvata myös Mascarponella. Suosittelen kokeiltavaksi, tulee ihanan pehmeä täyte. :)



1 pelti
( piirasvuokaan menee puolikkaalla ohjeella)

6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl voisulaa
2 dl vettä

- Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voisula ja vesi, sekoita keskenään ja taputtele pellille.

Täyte

300g savukalkkunaa
1 punainen paprika
100g Cream Fraiche
3 munaa
3 dl kermamaitoa
mausteet: pippuria myllystä, ripaus chilijauhetta
2dl Emmentaljuustoraastetta

Täytteen voi tehdä kahdella eri tapaa, sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Tai, lisää kalkkunanpalat ja paprikat pohjan päälle, sekoita loput aineet keskenään ja kaada päälle. 
Paista 200-asteessa 30 minuuttia.



Kommentit

Suositut tekstit