Mustikka-rahkapiirakka




Kävin nuoremman poikani kanssa sunnuntaina lenkillä, otin varmuuden vuoksi pari pikkuämpäriä mukaan jos jotain marjaa sattuisi löytymään matkan varrelta. Koukkasin metsänlaitaan ja siellähän niitä oli, mustikanoksat notkollaan marjoista. Ja ne oikeasti notkuivat marjojen painosta aivan maahan saakka sillä mustikat olivat aivan älyttömän suuria!





Kovin kauaa ei metsässä oltu kun ämpärini oli jo täynnä. Poimiessa piti välillä vilkaista missä pikkuapulainen menee, mutta eihän se mennyt mihinkään. Melkein koko ajan istui yhden puun alla ja söi marjoja. Jossain vaiheessa huomasin että pieni oli mennyt pötkölleen, pikkuämpäri vieressään josta poimi itsenoukkimiaan marjoja suuhun ja katseli pilvitaivasta. Se jos mikä on nautiskelua! :D

Jatkoimme nautiskelua eilen kun leivoin mustikoista piirakkaa. 


Mustikka-rahkapiirakka
( 1 pellillinen )

8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250g voita
2 dl ranskankermaa
2 munaa
8 dl tuoreita mustikoita 
( pakastemustikoihin lisätään n.2 rkl perunajauhoja )

- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sula voi. 
Jaa kahteen osaan. 

- Sekoita toiseen osaan ranskankerma ja munat ja levitä pellille. Ripottele pinnalle marjat.

Rahkatäyte

500g rahkaa
1 dl sokeria 
2 munaa
2 tl vanilliinisokeria

- Sekoita rahkatäyte ja kaada pellille marjojen päälle. 
Ripottele pinnalle muruseos. 
Paista 200-asteessa 30-40 minuuttia.








Seuraavaksi kypsyvätkin puolukat. :)









Kommentit

  1. Nam nam nam!! :)
    Se on oikein että nautiskelee luonnosta!!

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvännäköistä piirakkaa! Ja voi kuinka hyvälle tuulelle tulin tuosta, kun kerroit miten poikasi nautti luonnosta, makoili ja söi mustikoita :) Lapset on niin ihanan aitoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakka oli maukasta, piti laittaa äkkiä pakastimeen ettei tule popsittua kaikkea ;)
      Me aikuiset saisimme välillä ottaa mallia lapsista, he jos ketkä ovat aitoja ja aidosti. :)

      Poista
  3. Tällaista mustikkaista rahkapiirakkaa - tai rahkaista mustikkapiirakkaa :) - en olekaan vielä ennen tehnyt. Nyt on pakko lähteä viikonloppuna metsään ämpärin kera, tää pitää ehdottomasti testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan. Nyt onkin hyvin mustikkaa, ja isoja!
      En ollut muuten minäkään ennen tehnyt kai rahkaista mustikkapiirakkaa, tullut tehtyä mamman marjapiirakkaa eri versioin ja lisäyksin :)

      Poista
  4. Kiva ohje. Pitäisi kokeilla :-) Nam!

    VastaaPoista
  5. Hyvä resepti, tätä täytyy joskus kokeilla. Aivan ihanan näköistä piirakkaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata. Ensi kerralla laittaisin vielä enemmän mustikoita, tuoreina varsinkin ne on ihan älyttömän ihania!

      Poista
  6. Herkullisen näköistä.:) Mustikat ovat nyt isoja ja mehukkaita, kun ovat saaneet vihdoin sadetta. Metsässä kulkiessa niitä tulee samalla aina vähän syötyä. Kohta pääsee taas puolukoita poimimaan. Tuoremehuainekset pitää ainakin hakea.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mustikat tosi isoja, mukava poimiakin kun täyttyy ämpärit nopeampaa ;)
      Minä söin kanssa metsässä valtavat määrät, kotimatkalla toivoin että ei naama ole kovin sininen tai että ainakaan ketään ei tulisi vastaan. :D

      Poista
    2. Sitä tuoremehua onkin pitänyt tehdä, tänä syksynä aion tehdä. Pullokin varattuna :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit