Ternimaitopannari

Pojat on poikia ja kolmevuotiaat kolmevuotiaita. Nämä kaksi kun on vielä samassa paketissa, voi seuraukset olla vaikka mitä. Esimerkiksi vaikka sulatettu pakastin! 
Lähdin etsimään pakastimesta mustikoita, avasin lokeron ja käteen osunut mustikkapussi oli ihmeen lötkö. Voi rähmäkäpänä ja pälä pälä. Sillain kaunisteltuna versiona siitä mitä suustani oikeasti pääsi. Pakastimessa oli poronjauhelihasta lähtien, kaikki meidän marjat ja kolme litraa pakastettua ternimaitoakin. Onneksi kaikki oli vielä kuitenkin kohmeisia eikä lämmenneitä, muutaman päivän päästä tilanne olisi ollut toinen.

Kun kuukausi sitten nuo ternimaidot oltiin saatu, tein siitä ensimmäisenä pannaria. Sen kummempia ohjeita etsimättä, tein oman vakioreseptini mukaan. Pannukakusta tuli oikein hyvää, mutta vasta jälkikäteen mulle selvisi että ei ternimaitopannariin tarvita munia. :D No, mitäs tuosta kun se pannari kuitenkin oli hyvää. Koostumuskin oli mukava.

Tähän seuraavaan pannariin osasin sitten etsiä ihan oikeaa ohjettakin. Nostin ternimaidon sieltä sulaneesta pakastimesta jääkaappiin sulamaan, ja seuraavana päivänä alettiin leipomaan. Ohjeen löysin Ailalta Heleen`s Hobbies-blogista jossa ternimaidosta oli kirjoitettu enemmänkin.



Ternimaitopannukakku
( 1 pelti )

5 dl ternimaitoa
3,5 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoa
2 tl suolaa
1 rkl sokeria

- Sekoita ainekset keskenään taikinaksi. Anna turvota ainakin puoli tuntia.
- Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista
200 asteessa noin 25 minuuttia. 
Tarjoa jäätelön ja vaikka mustikkahyytelön kanssa.




8 kommenttia:

  1. Ternimaidosta tulee paras pannari. Meilläkin sitä onneksi löytyy melkeinpä aina pakkasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pannari tuli, lapsetkin tykkäsivät. Uunijuusto oli myös oikein hyvää kun tein, ei helpommaksi jälkiruuan teko voi mennä :)

      Poista
  2. Mitä ihanuutta! Ternimaidosta tulee kaikkein parasta pannaria.:) Harmi, ettei saada enää naapurilta ternimaitoa.. Oi niitä aikoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää tuli kyllä. Ei ihan joka kulmalta tuota saa, ja kaupassakin on litrahinnat kohdillaan kun n.15€ maksaa..
      Sattumalta erään tutun kanssa tuli puhetta ternimaidosta ja hän tätä meille toi joltain opistolta. Ja kohtuuhintaan.
      Toivottavasti tekin jostain vielä tätä saisitte. :)

      Poista
  3. Täytyisi ottaa pakastimesta ternimaitoa sulamaan ja tehdä pannaria tai lettuja. Ihan parhaita tulee.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee. Uunijuustosta tuli hyvää kanssa, jonkin raikkaan marjan kanssa ihanaa :)

      Poista
  4. ihanaa herkkua...ei olla saatukaan ternimaitoa aikoihin(toki sitä löytyisi varmaan kauppahallista tai ahlmannilta) Äidin kautta maalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ternimaito on kyllä hyvää. Suhteita kannattaa kyllä käyttää hyödyksi jos vain mahdollista, kaupassa maksaa ihan törkeitä hintoja. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...