Mokka-kaakaokeksit

Olen ihan täpinöissäni täällä! Eli terveisiä vain pikkuleipärintamalta, läpimurto on lähellä täydellisen reseptin metsästyksessä. Kokeilin  jälleen kikkailla pikkuleipien kanssa ja hioa ohjetta täydelliseksi. Täydellinen se ei vielä ollut, siitä kerron vähän ajan päästä mutta nyt ollaan lähellä. 



Valmistin sunnuntaina taikinan valmiiksi jääkaappiin. Kun taikinan antaa olla yön yli kylmässä, jauhot turpoavat ja taikina maustuu rauhassa. Lisäksi kunnolla kylmettynyt taikina on helpompi käsitellä. Suunnitelmanani on siis löytää paras tumma pikkuleipätaikina, joka sekä maistuu hyvältä että myös näyttää siltä. Ensiksi, tämän taikina maistui e r i t t ä i n hyvältä. Se jos mikä on lupaavaa. Mutta monesti käy niin että paistettaessa maku muuttuu ja lopputulos saattaakin olla tylsä. Tässä reseptissä ei käynyt niinkään. Maku oli edelleen mainio uunista otettaessa. Tuli maistettua kuumana, jäähtyneenä ja vielä seuraavanakin päivänä varmuuden vuoksi. Kyllä, hyvää on. Ihan superhyvää! 

Ulkonäköasioista jäin kriittiseksi sen vuoksi että keksit jäivät aavistuksen muhkuraisiksi, ja minä haen nimenomaan sellaista ohjetta että keksit ovat sileitä kuin paperi. Ulkomaalaiset pikkuleipäkonkarit ovat neuvoneet jättämään leivinjauheen pois mutta itse en ole sellaista vielä uskaltanut kokeilla. 
Muhkuraisuuteen vaikutti varmasti myös se että taikina oli hitusen löysempää kuin normaalisti ja tämä tarkoittaa vaikeampaa käsiteltävyyttä. Kun hitusen jauhottaa pöytää, ja hieman jauhottaa kaulinta ja taikinankin päälle huiskaisee aavistuksen jauhoa eikä kaulinta paina kovaa, leipomisesta kyllä selviää. Mutta vain hitusen, sillä liika jauhomäärä pilaa maun ja saa pikkuleivistä liian kovia. Kovin pientä tai pikkutarkkaa muottia en suosittele käyttää tässä ohjeessa, kokeilin pientä kahden sentin pupua tehdä mutta sen korvat jäi tietenkin muottiin jumiin ja ei kenenkään hermot jaksa sellaista kikkailua. Eli, ei pieniä muotteja. 



Mokka-kaakaokeksit
(n. 2 ½ pellillistä)

200g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
4½ dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
2 rkl ekstravahvaa kahvia

- Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. 
- Lisää kananmuna samalla vatkaten vatkaimen ykkösteholla. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokerivaahtoon yhdessä kahvin kanssa. 
Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja laita tiiviseen rasiaan yön yli jääkaappiin. 

Kauli jauhotetulla pöydällä (käytä jauhoja varoen!) ja ota muotilla pikkuleipiä. 
Ota reunapalat syrjään, ja lopuksi yhdistä ne ja ota loput pikkuleivät. Varo vaivaamasta taikinaa liikaa ettei pikkuleivistä tule sitkeitä. 

Paista uunin keskitasolla (uunista riippuen!!)
200-asteessa 8 minuuttia.

Käytä ajastinta! :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...