Valkosuklaa-parfait

Taas on tämä ihana vuodenaika jota ollaan odoteltu koko pitkä ja pimeä talvi. Siitä on haaveiltu monta kuukautta ja kuitenkin se yllättää joka kerta: kello on iltapäivällä jo vaikka ja mitä ja silti on vielä valoisaa. Kevät on saapunut jälleen luoksemme. Meillä ensiaskel kevääseen tulee heti joulun jälkeen aina samalla rutiinilla, joulukoristeet pois, pestään koko huusholli ja ostetaan pöytään iso kimppu tulppaaneja. Se on lupaus siitä että kevät on tulossa ja sitä jaksaa odottaa. Joka kerta ohi kävellessä maljakkoon päin on katsottava ja ihailtava kukkien tuomaa kauneutta. 

Kauniisti kotimainen kaunotar
Tulppaanit on kaikenlisäksi mukava kyläänvieminen, eleestä ilahtuu taatusti jokainen saaja. Vaikka ei olisikaan mikään viherpeukalo ei näiden hoitaminen vaadi onneksi sen kummempia taitoja. Tulppaanit ei vaadi kukkavirkistettä, mutta saadessasi kimpun näitä kaunokaisia leikkaa varresta pari senttiä pois ja aseta viileään veteen kääreessään tunniksi pariksi. Sen jälkeen poista kääre, aseta maljakkoon ja säilytä sellaisessa paikassa jossa ei aurinko paistaisi aivan suoraan maljakkoa kohti. Jos viitsii, maljakko kannattaa siirtää yöksi viilempään paikkaan niin kukat säilyvät pidempään. 
Itse pidän tulppaaneja viileimmän ikkunan edessa kaukana takkahuoneen lämmöstä, lisäksi ripottelen yksittäisiä tulppaaneja sinne tänne kotiin pikkumaljakkoihin tai pulloihin. Keväällä kun ei ole enään pakkasia laitan myös ulos ulko-oven eteen tulppaanikimpun ilahduttamaan, ei tarvita kuin muutama oksa joukkoon niin näyttävä asetelma on valmis ilman kukansitomistaitojakaan. 


Sirkkalehtimerkki
Suosi suomalaista! Sen lisäksi että tuet kotimaista työllistymistä niin kotimaiset kukat kestävät paljon pidempään kuin ulkolaiset joten varmista että ostaessasi kukkia kääressä on yllä olevan kuvan merkki. Saat rahoillesi vastinetta ja pääset nauttimaan kukkasista kauemmin. :) Lisää kukkavinkkejä, kuvia ja juttuja löydät sivulta www.kauniistikotimainen.fi sekä Facebookista täältä.


Saapuva kevät ja valtava tulppaanikimppuni sai inspiroitumaan myös jälkiruokapuolella. Auringon paistaessa siniseltä taivaalta alkoi tekemään mieli jotain hyvää raikasta ja kylmää jälkiruokaa, ja se sellainenhan on tietenkin parfait! Parfait on suussasulava jäätelömäinen jälkiruoka, johon suosittelen ehdottomasti käyttämään marjoja raikkautta tuomaan. Leikittelin makean ja kirpeyden yhdistelmillä: parfaitissani maistui sitruuna, valkosuklaa, vadelmat sekä jossain taustalla pieni aavistus marenkia. 






Sitruunavalkosuklaa-parfait
(4-6 annosta)

2.5 dl kuohukermaa
250g sitruunavalkosuklaata
4 munanvalkuaista
2 dl sokeria
250g vadelmia
 (jätä muutama koristeluun)
2 rkl marjalikööriä

- Kuumenna kerma ja valkosuklaa pienessä kattilassa pienellä lämmöllä kunnes suklaa on sulanut. 
Laita kattila sivuun jäähtymään. 
- Vaahdota valkuaiset suuressa kuivassa kulhossa sähkövatkaimella, lisää sokeria vähitellen ja vatkaa napakaksi vaahdoksi. 
- Nostele vaahdon joukkoon suklaakerma, vadelmat ja likööri ja jaa 2:n desin vuokiin tai käytä silikonista kakkuvuokaa. 
- Laita pakastimeen ja anna olla yön yli. 

Aseta jälkiruoka-astioihin, koristele vadelmilla ja tarjoa välittömästi.








Yhteistyössä:







Kommentit

  1. Ihana parfait! Nyt tosiaankin alkaa tekemään jo mieli kaikkea kylmää ja raikasta.:) Tulppaanit ja muut sipulikukat tuovat kevään tuntua. Ei tässä taida enää mennä pitkäkään aika, kun niitä puutarhaankin ilmestyy. Lumet ovat sulaneet pois vauhdilla. Tänä aamuna ei enää näytä olevan jäljellä kuin kolatut kasat.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän naapurissa kasvaa jo viitisen senttiä tulppaaninvarret, on sulanut jo ajat sitten lumet pois. Itsellä on kukkapenkkien päällä isot kasat vielä lunta mutta kyllä nekin jo sulaneet aikalailla vesisateiden vuoksi. Kohta pääsee kuopsuttamaan =)
      Parfait on ihana jälkiruoka, ja helppo vierasvarakin kun voi säilyttää huolettomasti pakastimessa. :)

      Poista
  2. Aivan ihanat maut ja niin kaunis annos! Rakastan kukkia ja ne todellakin tuo kevään kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy. Kukat on ihania päivän piristäjiä. Odotan jo malttamattomana kesää että niistä pääsee nauttimaan myös luonnossa. :)

      Poista
  3. Voi, kun tekisi mieli tuota herkkua! Sitruunavalkosuklaa kuulostaa jo niin hyvältä. Ja todella kauniit kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! :)
      Sitruunavalkosuklaa on ihanaa sellaisenaankin mutta kyllä se tuo ihanan vivahteensa näissä jälkkäreissä ja leivonnaisissakin. Sopii vadelman kanssa ihanasti yhteen!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Suositut tekstit