Helppo piparkakkurasia

Jouluna on mukava yllättää ystävä, työkaveri tai muu läheinen itsetehdyillä lahjoilla. Hyvin suosittu lahja on piparkakusta valmistettu koriste, lyhty tai vaikka rasia jonka voi täyttää makeisilla esimerkiksi. Seinät voi liimata kuumalla sokerilla tai pikeerillä joka on hieman hitaampaa mutta eipähän tule palovammoja eikä roiskeita sinne tänne niinkuin minulla aina käy! Tässä rasiamallissa päästään todella helpolla, ei ole pystyyn koottavia seiniä vaan seinät ladotaankin päällekkäin. Koristella voi haluamallaan tavalla.

 Jos ei tahdo rasian reunan/sivujen jäävän näkyviin, sen voi peittää vaikka (marsipaani tms) nauhalla. 






Ota haluamallasi muotilla kansi, pohja sekä väliin tulevat osat. Väliin tulevista osista otetaan pienemmällä muotilla palat pois. Liimaa osat pikeerillä tai kaupasta saatavilla sokerikuorrutteella. 




Pienipäisellä tyllalla saa pursotettua pikeeristä ohutta nauhaa. Tee ruudukko, aloita viivojen teko keskeltä niin pystyt seuraamaan ettei kuvio lähde vinoon. Jos tulee ilmakuplia tai vino viiva, poista pikeeriraita hammastikulla. 





Rasian jaloiksi liimasin pyöreät mariannekarkit.



Pikeeri

tomusokeria
munanvalkuainen
tilkka sitruunanmehua

- Vatkaa tomusokeri ja munanvalkuainen sähkövatkaimen pienimmällä teholla. Lisää loppuvaiheessa sitruunanmehu. Pikeeri on hyvää pursotettavaksi kun se ei enään valu mutta on kuitenkin notkeaa, tee testi esimerkiksi kulhon reunaan.
Käytä pienintä terästyllaa, jos et sellaista omista niin kaupoista saatavilla kertakäyttöisillä pursotuspusseilla tai vahvoilla pakastuspusseilla voi aivan hyvin pursotella myös. Pussin kulmaan leikataan pieni reikä josta saa pursoteltua. 

Voit halutessasi värjätä pikeerin elintarvikeväreillä, tee tämä sekoitusvaiheessa. 






Lisäys: Olen aiemmin tehnyt samalla idealla Halloween-aiheisia kurpitsakeksejä namiyllätyksellä. Pääset katsomaan niitä täältä. :) 



Millä sinä täyttäisit piparkakkurasian? :)




10 kommenttia:

  1. Ihana idea! <3
    Minä täyttäisin..... pienellä runolapulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä meinasi laittaa pätkän joululaulua rullattuna, mutta kun oli ylimääräisiä pikkusydämiä niin laitoinkin ne. :)
      Tämä on kiva tapa tehdä rasia, kun liimaa pienellä pisaralla sieltä täältä, osat ovat helposti irroitettavissakin jos tämän tahtoo syödä. :)

      Poista
  2. Vau, todella hieno idea :) Tuonne sisällekin voisi sujauttaa vaikka mitä pikkuherkkuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Niin voisi, kuivatut hedelmät, banaanilastut.. mitä vain. Ja rasiasta voi tehdä oikein isonkin jolloin sinne mahtuisi konvehtejakin. :)

      Poista
  3. Aivan ihana, olet kyllä tosi taitava. Itse en oikein näissä näperryksissä koskaan onnistu.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunis rasia. Olet aivan huikean taitava!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...