Kaikki jotka pitävät Bebe-leivoksista, pitävät myös näistä!
Tämän leivoksen sisällä on herkullinen hasselpähkinätäyte, eli "kiisseli" ja kaiken kruunaa päälle tuleva mokkakuorrute.
Herkkuleivokset ovat hieman työläitä valmistaa, mutta lisään loppuun pienen vinkin joka helpottaa hommia. :)
Lähdin viime talvena googlettamaan tälläisiin ohjetta ja päädyin
Mimmin blogiin, jossa oltiin tehty
Mokkaleipiä. Kommentteja seuratessa huomasin että
Pullahiiri oli valmistanut tuolla ohjeella leivoksia, joten koukkasin vielä hänenkin blogiin ja poimin ohjeen talteen.
Mokka-pähkinäleivokset
14- 16 kpl
250g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
250g vehnäjauhoja
Täyte
1 dl kermaa
2 keltuaista
3/4 dl sokeria
1.5 rkl Maizenaa
3 rkl vahvaa kahvia
60g jauhettua hasselpähkinää
100g voita
Kuorrute: 400g tomusokeria, vahvaa kahvia (ripaus kaakaojauhetta)
- Kuumenna ensin kattilassa kerma, maizena, sokeri, keltuaiset ja kahvi niin että seos sakenee. Lisää pähkinäjauho ja anna seoksen jäähtyä kylmäksi.
-Tee sillä aikaa pohjataikina vatkaamalla voi ja sokeri kunnolla.
-Lisää muna koko ajan vatkaten.
-Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, tee taikinasta tasainen. Anna tekeytyä hetki kylmässä.
-Painele taikinaa leivosvuokien pohjalle ja reunoille ohut kerros.
-Paista 170- asteessa n. 12-15 minuuttia.
Leivospohjien ei tarvitse saada väriä.
- Notkista täytteen rasva kulhossa vatkaamalla ja lisää "kiisseli" vähitellen joukkoon.
Täytä jäähtyneet leivospohjat täytteellä.
.- Tee kuorrute lisäämällä kahvi (ja halutessasi kaakaojauhe) tomusokerin joukkoon.
Tee kuorrutteesta helposti levittyvää mutta ei kuitenkaan valuvaa.
Levitä kuorrutusta leivoksen päälle, koriste nonparelleilla, kahvinpavuilla, hasselpähkinällä tms.
Minusta nämä ovat parhaimmillaan hieman kohmeisina.. ..mmmm....
Ja sitten se helpotusvinkki jonka luin myös Mimmin blogista.
Jaa työvaiheita eri päiville, valmista leivospohjat valmiiksi ja vasta seuraavana päivänä tee täyte ja kuorrutus.
Leivospohjat voi myös pakastaa.