Kirsikkakakku

Tällä viikolla on tullut herkuteltua kirsikoilla ihan mielin määrin, mutta on niistä riittänyt onneksi muuhunkin. Rommikirsikat ja kirsikkahillo on säilöttynä tulevia herkkuhetkiä varten, ja tänään paistui maukas kirsikkakakku. 

Mietin aamupäivän mitä ihanaa oikein kirsikoista leipoisin, jotain helppoa mutta kuitenkin hyvää. Olin muutama päivä aiemmin herkutellut naapurin mummon kahvipöydässä tosi hyvällä omenapiirakalla joka on tehty samalla ohjeella kuin hänen ihanat kahvikakkunsakin mutta siis nyt omenalisäyksellä. Kun hän kertoi ohjetta huomasin että se on lähes sama kuin Meren maku-kirjasta löytämäni hyvä kakkuohje josta tarkastin tähän kakkuun raaka-aineiden oikeat määrät ym.
 Olen tuolla Sarin reseptillä leiponut jo toistakymmentä kertaa, sillä tulee aivan ihanaa ja pumpulimaisen pehmoista kakkua! Rakenteeseen vaikuttaa se että reseptin voisula ja maito sekoitetaan keskenään ja lisätään sitten taikinaan. Siksi tämä kirsikkalisäyksen saanut kakku saikin nyt nimekseen Pumpulin pehmeä kirsikkakku. :)




Pumpulin pehmeä kirsikkakku
( 24cm irtopohjavuoka )


100g voita
2 dl maitoa
4 kananmunaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
5 dl kivettömiä tuoreita kirsikoita

- Sulata voi kattilassa ja kun se on jäähtynyt lisää maito. 
- Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. 
- Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan vuoronperään maito-voisulan kanssa. 
Voitele irtopohjavuoka ja kaada kakkutaikina sinne. Ripottele viimeisenä kirsikanpuolikkaat (jotka vajoavat pohjaan, kuuluu asiaan).

Paista kakkua uunin alatasossa 175 -asteessa noin tunti kiertoilmalla. 
Normaalilämmöllä n. 180 asteessa. 
(ajat uunikohtaisia!!)

Tee kakulle tikkutesti, jos taikinaa ei enään jää tikkuun on se kypsää. 
Ota kakku pois uunista. Anna hieman jäähtyä ennen reunojen irroittamista. 
- Kumoa lopuksi kakku tarjoilulautaselle jolloin kirsikat ovat pinnalla.

Nauti sellaisenaan tai vanilijajäätelön kera. 


8 kommenttia:

  1. Oi että mikä idea! Nyt pitää itsekin testata tämä kirsikoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mulla oli tuo sun kirja josta tuon reseptin sain haettua, toimii tosi hyvin myös näin!
      Aluksi luulin että kakku on mennyttä kun ne kirsikat upposi pohjaan, kun naapurissa omenanpalat oli päällä.. kunnes kumottuani kakun huomasin että ne oli nätisti laskeutunut pohjaan..
      Vaan nyt mulle iski kirsikkapuukuume! :D

      Poista
  2. Nyt herahti vesi kielelle! Marjasesonkina olen ihan hulluna juuri tuollaisiin kakkuihin, joissa on simppeli pohja ja paljon ihania marjoja. Tuo aiemmin postaamasi punaviinimarjakakku kuuluu samaan kastiin. Samoilla linjoilla ollaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tälläiset simppelit leivonnaiset on kivoja! Juuri eilen tästä kakusta puhuttiin ja sanoin että josen itse olisi leiponut voisi luulla että tämä on tehty vain perunajauhoihin, niin pehmoinen kakku tulee. Mutta ei kuitenkaan ollenkaan sellainen kuiva, seuraavanakin päivänä todella hyvä. :)

      Poista
  3. Ihanuus! Ostokirsikoilla ollaan herkuteltu, vaan niissä ont tahtonut olla se vika, etteivät säily niin kauaa, jotta ehtis tehä niisät jotain...noh, herkkua sellaisenaankin. Meillä istutettiin keväällä oma eka kirsikkapuu, joten runsasta (?) satoa tulevina vuosina odotellaan. Kunpa edes muutama kirsikka tulis jo ensi vuonna. Mitenhän tämä ohje toimis karviaisilla. Onkohan kukaan lukijoistasi tehnyt karviaisversiota? Niitä näyttää tulevan paljon ja isoja, enkä aio yhtään niitä pakastaa, vaan aikomus olis notain niistä tehä ja syödä parempiin suihin ihan sellaisenaan. Ihanan pumpuliselta rakenne näyttää....vähän niinkuin maitokakussakin. Omppuja kylä olis, joten joutuukohan tässä tänään vapaapäivän kunniaksi smpylöiden paiston jälkeen kokeilemaan tätä. Miehen synttäritkin on tänään ja täytekakun teko kiellettiin, vaan tämähän ei olekkaan täytskäri....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runsaita satoja kirsikkapuulle! Haaveilen kanssa omasta kirsikkapuusta, (joka tietenkin puskisi kamalasti satoa..) jo niiden kukkienkin vuoksi.
      Karviaiset varmasti toimisivat mainiosti myös, jos vähän halkaisee? Pitääpä kokeilal itsekin, vielä vähän karviaisia taitaa pensaasta saada.
      Tekaispas tälläinen kerta muita kakkuja ei kielletty.. ;)

      Poista
  4. Onnistuisikohan säilykekirsikoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos niistä pitää, eiköhän niilläkin onnistu. Eikös niitä käytetä kahvikakuissakin? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...