Kun aiemmin olin kokkaillut mokkaista sienikastiketta, sain idean että kastikkeestahan olisi myös piirakan täytteeksi. Hauduttelin ajatusta mimmoisen piiraan tekisin, liian raskasta tai juustoista en tahtonut ettei kastikkeen "juttu", eli mokkainen maku häviäisi. Tämä piti suunnitella tarkoin ettei sitä millään tavoin pilaisi.. ;)
Pidän leivonnaisista ja ruuista joihin on käytetty keltuaista ja valkuaisvaahtoa, joten päätin mennä sillä vaihtoehdolla..
Valmistin paksun sienisoosin, joukkoon laitoin yhden keltuaisen sekä valkuaisen kovaksi vaahdotettuna. Hetken epäröin että pitäisikö laittaa kaksi kappaletta mutta onneksi en laittanut.
Yksi riitti tälläiseen määrään oikein hyvin. Piiraan täyte kohosi kauniisti uunissa, mutta laskeutui kuitenkin kun jäähtyi hetken pöydällä.
Mokka-sienikastike
Pikkupannullinen suppilovahveroita
1 punasipuli
voita
jauhoja (runsaammin kuin kastikkeessa olisi)
3 dl kermamaitoa
suola, valkopippuri, rouhaus mustapippuria
n.2 dl vahvaa kahvia
1 keltuainen
1 valkuainen
pinnalle: juustoraastetta
- Paista sienet ja punasipuli voissa pannulla. Ripottele pinnalle jauhot ja paistele samalla sekoitellen.
Lisää kermamaito hiljalleen, mausta. Lisää kahvi ja tarkasta maku.
- Lisää kastikkeeseen munankeltuainen. Vaahdota valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää kastikkeeseen varovasti nostellen.
Ruispohja
3 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl voisulaa
1dl vettä
- Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voisula, sekoita ja lisää vesi. Sekoita tasaiseksi ja painele piirasvuokaan.
Kaada piirakan sienitäyte pohjan päälle, lisää juustoraaste ja paista
200-asteessa 30 minuuttia.
Tätä oli tarjolla ystävänpäivän kahvipöydässä. Ruispohja maistui vahvemmin kuin vehnäinen, ja tykkäsin oikein kovasti itsekin. Vaikka maku oli voimakkaampi ei se silti peittänyt täytteen makua. Kiva piiras eikä ollenkaan rasvainen ja liian tuhti. Juuri sopiva. :)
Ihana ja herkkulista...
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä!:)
VastaaPoistaOli hyvää, ei jäänyt kuin yksi pieni pala seuraavalle päivälle joten kai muutkin tykkäsi :)
PoistaRuispohja varmasti sopi hyvin sienten kanssa. Herkullisen kuulonen piirakka
VastaaPoistaRuispohja tuki mukavasti täytteen makua. Jauhovalinta oli alunperin vahinko koska vehnäjauhot oli loppu :D Mutta onneksi näinpäin, jatkossakin aion tehdä ruisversiolla.
Poista