Perjantaina oli kaunis ja lämmin päivä, kävin Nummelassa ruokakaupoilla ja tuntui että jokainen vastaantulija oli hyväntuulinen ja kaikkia hymyilytti. Ostosreissun jälkeen suuntasimme Lohjalle, jossa oli viime maanantaina avattu uusi kahvila entiseen juna-asemarakennukseen.
Tiedättekö sen tunteen, kun astuu sisään johonkin taloon tai rakennukseen ja siellä huokuvan hyvän tunnelman aistii heti? Tälläinen olo minulle tuli kun menin kahvilan ovesta sisään. Tuntui että samalla astuin ajassa menneisyyteen, omaan lapsuuteen. Kuopus liimautui heti jäätelötiskiin kiinni, ja muistin kuinka itse toimin samallalailla kun pappani kanssa mentiin 25 vuotta sitten johonkin kahvilaan ja meinasin kuolla tylsyyteen kuunnellessani niitä ukkojen jorinoita! Onneksi se papalta kinuttu jäätelö auttoi hetken kestämään..
Kahvilassa hääräili iloinen ja mukava omistaja joka kertoi että ensimmäinen viikko oli sujunut todella hienosti. Asiakkaita näyttikin riittävän sillä ovi kävi tuon tuosta, milloin ovesta astui sisään ohikulkenut pyöräilijä kahvitauolle, eläkeläisseurue kahville tai joku tuli muuten vain hakemaan suklaakakkua viikonlopun kunniaksi.
Kahvilan vitriiniin leivotaan paljon itse tuotteita, nytkin siellä oli sitä ihanan näköistä suklaakakkua, porkkanakakkua, mansikkakermakakkua.. Minä jouduin diettiruokavalioni vuoksi juomaan vain kahvin ja kotimatkalla lusikoin rahkaeväät autossa. Vielä me palataan takaisin ja ostan oikein ison palan kakkua minäkin..
Yhden jäätelön syömisessä ei mene kovin kauaa aikaa, ja pienen ihmisen jalat alkoivat jo malttamattomina liikuskella tuolilla edestakaisin. Ei auttanut muu kuin hörpätä kahvikuppi tyhjäksi, lopetella omistajan kanssa juoruaminen ja mennä ulos. Siellä odotteli resiina jossa oli mukava kiipeillä ja ihmetellä.
Tänne me tulemme vielä uudelleenkin!

Kahvilassa kunnioitetaan asemarakennuksen henkeä ja ajan patinaa, turhia remontteja tämä paikka ei kaipaakkaan. Minun mielestä sellaisilla vain rikottaisi tästä ihanasta paikasta tämä tunnelma ja se jokin, minkä vuoksi varmasti ihmiset tahtovat tänne tulla uudelleenkin. Tämä on kuin hyppäisi ajassa menneisyyteen. Tupakansavu vain puuttui, mutta se ei jäänyt harmittamaan..
Yhden jäätelön syömisessä ei mene kovin kauaa aikaa, ja pienen ihmisen jalat alkoivat jo malttamattomina liikuskella tuolilla edestakaisin. Ei auttanut muu kuin hörpätä kahvikuppi tyhjäksi, lopetella omistajan kanssa juoruaminen ja mennä ulos. Siellä odotteli resiina jossa oli mukava kiipeillä ja ihmetellä.
Tänne me tulemme vielä uudelleenkin!
Ihanaa kun tällaisia vanhoja paikkoja herätellään uuteen elämään! Täytyy pitää paikka mielessä kun ollaan Lohjan suunnalla liikenteessä.
VastaaPoistaNiin on, onneksi kaikkea ei uusremontoida tai pureta pois..
PoistaSuosittelen käymään! :)
Sama juttu, täytyy pitää mielessä kun siellä päin liikuskelee! Ihanan näköinen paikka!! :)
VastaaPoistaSuosittelen, kesällä varsinkin tämä paikka on kaunis. :)
PoistaHieno paikka avata kahvila.:) Nykyään noita asemarakennuksia onkin paljon tyhjillään, ja osasta on tullut ihan yksityisiä kotejakin. Täälläkään ei enää asemarakennus ole alkuperäisessä käytössään, vaan on myyty yksityiselle. Omistajalta vain on tainnut mennä remontointi-into, enkä yhtään ihmettele, koska paljon on joutunut tekemään turhaa työtä, kun nuoriso maleksii alueella ja hajottaa aina paikkoja. Rakennuksesta on jatkuvasti ikkunat rikki ym.:(
VastaaPoistaToi on kyllä sääli että niitä aletaan rikkomaan :(
PoistaTämä on kyllä ihana paikka, ja unelmatyö pyörittää pientä kahvilaa johon saa leipoa joka päivä kaikkea ihanaa. :)