Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa ja Lihapullakuppikakut

Kun viime syksynä Liemessä-blogin Jenni ilmoitti tulevasta kirjastaan, melkein taputin innoissani käsiäni yhteen ja aloin jo silmäillä keittiön hyllyiltä paikkaa tälle uutuudelle. Parempaa roskaruokaa, aihe joka lupasi jo nimellään paljon. Lisäksi tiesin että nyt on tulossa kirja, jossa tulee olemaan aivan huikean kauniit ja ammatitaidolla napatut kuvat. 

Muutama viikko sitten kirja vihdoin ja viimein saapui postiin, avasin paketin malttamattomana ja innoissani. Kahlasin reseptit, tapani mukaan lopusta alkuun. Palasin alusta loppuun. Vielä muutama pläräys sieltä täältä ja hymy päälle. Upea! Tykkään kokkailla varsinkin viikonlopuiksi jotain herkkusapuskaa, kuten pizzaa, välillä tehdään hampurilaisia, pitaa ja erityisesti kaikenlaisia lisukkeita sekä kastikkeita. Tässä kirjassa on paljon ideoita juuri tälläisiin hetkiin, ja kaikkea ihanaa pizzapohjien ja jälkiruokienkin suhteen. Ihanaa kaivattua vaihtelua meidänkin keittiöömme! 
Huomasin heti, että tämä kirja sopii kenelle tahansa. Ammattitaitoisesta harrastelijaan ja kaikkea siltä väliltä, mutta aivan hyvin näkisin ostavani tämän kirjan lahjaksi vaikkapa ensimmäiseen omaan kotiin muuttavalle, jolla ei välttämättä ole niin kokemusta kokkailuista. Kirja suorastaan innostaa kokkailemaan parempaa roskaruokaa helposti ja ennenkaikkea hyvistä raaka-aineista. Reseptit eivät vaadi sitä metrin pituista ostoslistaa, vaan jo muutamista aineksista voit valmistaa uskomattomia herkkuja! 



Kirjassa on otettu kaikki huomioon. Bongasin ensimmäisenä nämä kivat "otetaan mukaan" ja "kaikilla mausteilla" yms välitekstit. :)





Kirja sattui tulemaan sopivasti vähän ennen kuopuksen syntymäpäiviä, joihin mietin kuumeisesti vielä jotain suolaista tarjottavaa joka kävisi niin lapsille kuin aikuisille. Kirjassa oli nämä herkulliset Lihapullakuppikakut joita päätin heti että teen. Ja kuinka nappiin osuinkaan. Näistä tuli juhlien varmasti yksi, noh ei voi sanoa kohutuin kun menee vähän jo dramaattiseksi mutta kehutuin leivonnainen nyt ainakin.                                                                                                      

Yksi asia mistä minä kokkina olin erityisen ylpeä ja innoissani oli se että ekaa kertaa ikinä sain pizzataikinasta täydellisen! Ja pieni paljastus tähän väliin että tein sen vielä kakkujauhoista.. 
Taikina oli aivan toisenlaista kuin olin tottunut, ja lisäksi se oli oikein hyvän makuista. Joten, jos etsit hyvää pizzapohjan ohjetta, hae kynä ja paperia tässä se tulee!


Pizzapohja

6 dl durumvehnäjauhoja tai vehnäjauhoja
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa

vehnäjauhoja taikinan alustamiseen

Tomaattikastike 
( vähän muuteltuna kirjan ohjeesta )

1 purkki (500g) paseerattua tomaattia
valkosipulinkynsiä
2 tl sokeria
suolaa, mustapippuria myllystä, ripaus chilijauhetta,
basilikaa, timjamia, oreganoa

Lisäksi: lihapullia, tuoreita basilikan lehtiä, pizzajuustoraastetta

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet ja vaivaa taikinaa 5-10 minuuttia. 
Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi vähintään tunnin ajan.

- Kuullota pieneksi hakatut valkosipulit öljyssä pannulla, lisää paseerattu tomaatti sekä mausteet ja sokeri. Tarkasta maku. Anna kiehua hiljalleen noin puoli tuntia ilman kantta.

Kauli levyksi ja ota muotilla ( tai muki, kulho..) halkaisijaltaan noin 12 sentin kokoisia ympyröitä.
Sudi muffinipelti öljyllä. 
Asettele muffinivuokaan taikinaa niin että reunat tulevat juuri ja juuri yli. Lusikoi pohjalle 2 rkl tomaattikastiketta. Lisää yksi lihapulla, pari basilikanlehteä ja ripottele päälle juustoraastetta. 
Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. 




Tein 4kpl:een koe-erän ensin, testasin irtoaako nämä minun muffinipelliltä hyvin. Laitoin vain yhden lusikallisen tomaattikastiketta, joka oli liian vähän kun reunat olivat "pelkkää pohjaa". Seuraavaan erään lisäsin jo sitten sen ohjeessa lukeneen kaksi ruokalusikallista, ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, lihapulla kun painetaan pohjaan kastike nousee reunoille saakka ja tekee tästä leivonnaisesta mehevän ja maistuvan. Eli, noudata ohjetta! ;)




Jos tahdot kirjan joka kauniiden kuvien saattelemana innostaa sinut kokkailemaan niin arkeen kuin juhlaan ihanaa ja parempaa roskaruokaa, suosittelen sinuakin tekemään sinne hyllylle tilaa ja hankkimaan tämä kevään yksi puhutuimmista kirjoista.



Kirja saatu arvostelukappaleena.

Kiitos Jenni!

17 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kivalta ja erilaiselta leivontakirjalta kuin mihin ehkä olemme viime aikoina tottuneet. Mahtuisikohan tämä meidän keittiön hyllylle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtuisi varmasti! :)
      Tämä kirja oli hieman toisenlainen kuin vain perus ruokakirja. Ohjeet ovat lyhyitä, selkeitä ja helposti toteutettavissa. Ja jo niiden kuvien vuoksi kirjaa katselee mielellään. :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihan mahtavalta kirjalta ja tuo ohje täytyy myös laittaa korvan taakse. Taas kerran... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on mahtava! Vaikeaa päättää mitä tekisi siitä seuraavaksi. Ketsuppia ainakin, mutta jotain sen kaveriksi.. :)
      Tämä ohje oli hyvä, ja helposti toteutettavissa. Tein kyllä kaksinkertaisena ja riitti siinä määrässä vähän näpertämistä, mutta lopputulos palkitsi.
      Eri täytevaihtoehtojakin olisi kiva jossain välissä kokeilla. :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Aivan loistava ajatus ja ohje, pakko tutustua tuohon kirjaan!

    VastaaPoista
  5. Hauskan näköisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli lastenkin mieleen, juuri ulkonäön puolesta. "Hassun näköiset pizzat", upposi kyllä aika vauhdilla ipanoille. :)

      Poista
  6. Mielenkiintoisen oloinen, kokeiluun menee jossakin vaiheessa :)

    VastaaPoista
  7. Upea kirja, ja herkulliset kuppikakut. En tiedä, miten tuo ohje jäi minulta kirjasta täysin huomaamatta. Täältä sen vasta hoksasin, ja ehdottomasti pitää joskus tehdä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli kyllä upea, ja niin paljon kaikkia ihania ohjeita joita aion kokkailla. :)
      Nämä oli kyllä hyviä ja sai paljon kehuja, aion seuraavaan pitsaan tehdä tuolla ohjeella pohjan, oli todella hyvä! :)

      Poista
  8. Mistä ja miten kirjaa voi ostaa? Nim.ekakertalainen täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiksi netistä täältä: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522208132
      Myös suomalainen ja akateeminen kirjakauppa myy. :)

      Poista
  9. Hyvän tuntuinen ohje, ajattelin viikonloppuna kokeilla. Montako kuppikakkua tuosta ohjeesta suunnilleen tulee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ohjetta lämpimästi, oli hyviä ja erilaisia tarjottavia. :)
      12 kpl tulee ainakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...