Omenaiset murupullat

Nyt on omena-aika parhaimmillaan. Lehdet ja netti ovat pullollaan omenaisia reseptejä että ihan iskee valinnan vaikeus mitä kaikkea tekisi. Sitä tahtoisi tehdä niillä jo hyviksi todetuilla resepteillä mutta uusiakin on kokeiltava. Tästä sain ajatuksen pitää Herkkuhovissa Omenaviikon! 

Omenaviikolla tullaan blogissa näkemään jokaisena päivänä jokin omenainen resepti. Saan kokeiltua itselle uusia reseptejä joista toivottavasti on myös teille iloa! Sen verran paljastan, että luvassa on herkkuja arkeen ja juhlaan, mutta pelkästään leivonnan puolelle ei mennä. Mutta nyt en paljastakaan enempää vaan menen ensimmäiseen omppureseptiin, nimittäin Omenaiseen murupullaan!



Olen löytänyt vuosia sitten jostain lehtileikkeleestä tai vastaavasta aivan ihanan pullareseptin, jota käytän täytettyihin pulliin. Pullista tulee ihanan pehmoisia kunhan vain pystyy olla lisäämättä ylimääräisiä jauhoja ja malttaa vaivata taikinaa kunnolla. Olen vuosia sitten jo luopunut koneellisesta vaivaamisesta, käsin saa paljon paremman sitkon ja onhan se aika terapeuttistakin vaivata taikinaa!

En tahdo nyt kuitenkaan antaa itsestäni mitään pullamestarin kiiltokuvaa sillä sitä en todellakaan ole! Välttelen ohjeita joissa vaivataan taikinat, ja sen kerran kun tartun tälläiseen ohjeeseen täytyy olla se sellainen tietynlainen leipomisfiilis. Muuten ei tule mitään. Korvapuusteja en tee kuin pienen erän lopputaikinasta omalle perheelle, ne ei vain kertakaikkiaan onnistu multa! Näin kävi tälläkin kertaa, korvapuustit oli jokikinen aivan erinäköisiä keskenään, milloin yksi oli levahtanut vasemmalle puolelle ja milloin toinen oikealle. Tai sitten ne on niin oudon mallisia että joku jo voisi epäillä onko se pulla ollenkaan! :D
 Joten siksikin pysyttelen mielelläni näissä täytetyissä. Tässä ohje joilla onnistuu varmasti!

Pehmeät pullat

5 dl täysmaitoa
50g hiivaa
1 muna
2.5 dl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl kardemummaa
14 dl vehnäjauhoja
150-200g voita

n. 5kpl omenoita
100g voita
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
kanelia

voiteluun: muna

- Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon. 
Vispaa joukkoon muna, sokeri, suola sekä kardemumma. 
- Lisää jauhoja hiljalleen, samalla vispaten. Kun taikina alkaa olla paksumpaa, jatka käsin. 
- Lisää lopuksi voi, ja jatka vaivaamista n. 8 minuutin ajan. Jaksaa jaksaa! 

Laita taikina kohoamaan hyvin peitettynä vedottomaan paikkaan, esimerkiksi mikro on hyvä paikka. 
- Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. 
Jaa taikina kahteen osaan, tee osista pötköt ja jaa ne 12 osaan. 
Leivo pulliksi, ja kohota liinan alla. 

- Kuori ja pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Paina mukilla kohoneisiin pulliin kolot (voit painella lisää vielä käsin), voitele reunat munalla ja ripottele koloihin omenakuutiot. Ripottele pinnalle kanelia ja lisää muruseos.

Paista 225-250 asteessa 10-13 minuuttia
 (uunista riippuen!) uunin keskitasolla. 


1. Paina pulliin kuoppa ja tarvittaessa jatka vielä käsin. Sen jälkeen voitelu!

2. Omenaa!

3. Kanelia!

Muruseos!

---> uuniin!

NAUTI! <3







6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköiset pullat. Pakko kokeilla.
    Olet varmasti tarkoittanut 14 dl vehnäjauhoja, eikä 1.4 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanja tarkkanäköisyydestä, mittavirhe korjattu! :D

      Poista
  2. Ihana ohje, luulenpa että näitä tulee tehtyä viimeistään viikonloppuna!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Meillä näistä tykätiin, poika sanoi että paljon parempaa pullaa kuin Nesteellä. En kyllä sitten tiedä kuinka iso tai pieni askel tähän kunniaan on että olivat parempaa.. ;)

      Poista
  3. Ihanat kuvat ja pullat.:) En ole minäkään mikään pullaleipuri, ja harvoin sellaista inspiraatiota saan, että viitsin alkaa sen taikinan kanssa tappelemaan. Myös minun korvapuusteistani tulee aina julkaisukelvottoman näköisiä. Aina ne levähtävät ja repeilevät uunissa, vaikka mitä tekisi. Onneksi se ei kuitenkaan makuun vaikuta. Tällaiset pullat onnistuvat yleensä kaikkein parhaiten.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja erittäin lohduttaa kuulla että muidenkin puustit levähtävät! :D
      Joskus olen kokeillut niinkin että paistan muffinivuoissa mutta sitten ne nousevat keskeltä ja ovat tötteröpullia :D Ehkä perus peltipulla olisi vaan kaikkein paras tähän keittiöön valmistettavaksi ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...