Keväiset pikkuleivät saavat marmoroidun kuvion kaakaojauheesta ja päällensä kauniin sokerikreemiruusukkeen. Ruusukkeen voi maustaa halutessaan makuaromilla tai liköörillä. Näiden valmistuksen voi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen juhlia sillä pikkuleivät voidaan leipoa viikkojakin etukäteen, ja sokerikreemikin säilyy jääkaapissa usean viikon ajan. Juhlapäivänä hoidetaan sitten pursotus. Juhlien aikaan kun on paljon muutakin tekemistä, tälläiset leivonnaiset jotka voi etukäteen valmistaa ovat enemmän kuin tervetulleita.
Värjäsin keltaiset ja vaaleanpunaiset ruusukkeet elintarvikeväreillä ja ruskeat kaakaojauheella. Sanomattakin selvää että jälkimmäiset maistuivat parhaimmilta..
Pikkuleipien resepti on tämä hyväksi havaittu fantasiapikkuleipä resepti. Kaulitsin jääkaappikylmän taikinan levyksi ja jauhojen sijaan käytin tummaa kaakaojauhetta. Muovailin taikinan palloksi ja kaulitsin, niin kauan että kaakaojauhe oli tasaisesti taikinassa mutta kuitenkin säilyttäen vielä marmoripinnan.
Sokerikreemi:
250 g voita
2.5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl maitoa
(kaakaojauhetta värjäämiseen)
Vaahdota huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää puolet tomusokerista ja jatka vaahdottamista.
Lisää loput ainekset ja jatka vaahdottamista kunnes seos on tasainen.
Jaa sokerikreemi kolmeen astiaan, värjää jokainen haluamallasi sävyllä ja pursota pikkuleipien päälle (terästyllalla).
Säilytys jääkaapissa.
Tänään Keksipäivän kunniaksi laitan pystyyn herkullisen arvonnan: Ben&Jerry`s on tuonut markkinoille sen ihanan Cookie Dough-jäätelön lisäksi kokonaisen Keksijäätelöperheen! Siihen kuuluu: Cookie Dough Wich - jäätelöä kahden suklaahippukeksin välissä, Son of a` Wich monipakkaus - kahdeksan suupalan kokoista sisältävä jäätelöpakkaus sekä Cookie Dough S`Wich up - vastustamaton pläjäys vaniljakermajäätelöä, suklaahippukeksitaikinaa ja kaakaokeksinpaloja suklaisella keksiraidalla maustettuna. Eikö kuulostakin ihanalta?
Nyt sinulla, tai oikeastaan kolmella teistä on mahdollisuus saada näitä herkkuja maistaa sillä arvontapalkintoina on nippu Ben&Jerrys`s jäätelölahjakortteja! Nam!!
Osallistut arvontaan näin:
- Jätä kommentti tähän postaukseen sähköpostiosoitteen kera.
- Osallistumisaikaa on ensi tiistaihin 29.03 klo:12:00 saakka jonka jälkeen suoritan arvonnan. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti ja pliis muistakaa laittaa kommenttiin se sähköpostiosoite jotta tavoitan voittajan!!
Jos en saa voittajaan viikkoon yhteyttä, arvon tilalle uuden voittajan.
Onnea arvontaan!! :)
Keksijäätelöt meille tarjoaa:
Ihania, maistuisi. Kuten lahjakortille olisi käyttöä :D
VastaaPoistaOnpa ihania pikkuleipiä, nämä menevät kokeiluun :)
VastaaPoistaJa mukana arvonnassa, jäätelö maistuisi..
anrasnen@outlook.com
Upeat, kokeiluun ��
VastaaPoistasanna.kaaja@suomi24.fi
Kyllä maistuis sekä keksit että jätskit :D tiiylis@gmail.com
VastaaPoistaVarmasti herkkua! ! Viivikoponen@luukku.com
VastaaPoistaKylläpäs on herkullinen palkinto! elina.suomalainen@live.com
VastaaPoistaB&J:t on ehottomia jädesuosikkeja ja näitä uutuuksia ei oo tullu viä maistettuakkaan :)
VastaaPoistavauva2014@gmail.com
Näyttääpä hyvältä.
VastaaPoistapirpana-@hotmail.com
Ihania keksejä! Oot kyllä niin taitava. ♥
VastaaPoistaJa ilman muuta mukana arvonnassa. :)
kaapiolinna(at)gmail.com
Oi miten ihana arvonta ja kiva kreemiresepti. Hyvää pääsiäistä! telluk(♡)gmail.com
VastaaPoistaHerkullisen näköinen resepti! :) Kauniita!
VastaaPoistaArvontaan mukaan. piivoitto@gmail.com
No nyt on arvonta mun mieleen! Ja herkullisen näköisiä keksejäkin :)
VastaaPoistattiiat@gmail.com
Kauniita keksejä! Mulla on ollut tarkoitus kokeilla koristella keksit tällä tavoin jo jonkun aikaa, mutt aarvaapa olenko saanut aikaiseksi :) Ja tottakai mukana arvonnassa, mielelläni antaisin lahjakortin pojille yllärinä ;)
VastaaPoistahyvältä näyttää :) nyberg.hanna@live.fi
VastaaPoistaNam nam, mielelläni söisin sekä tekemiäsi keksejä että b&jb jäätelöjä :)
VastaaPoistahkoivisto83@gmail.com
Tyttäreni lempijätskiä :-) Mukana arvonnassa siis!! jo.ha.hu@hotmail.com
VastaaPoistaIhania keksejä! Kunpa viitsisin useammin keksejä leipoa, kuin vain joskus jouluna ja juhannuksena. Seuraavaa kertaa varten koitan muistaa nämä.:) Mukaan myös arvontaan. En ole vielä koskaan maistanut Ben & Jerry's jäätelöitä. Olisi jo korkea aika.:)
VastaaPoistaNam, ehdottomasti mukana makeassa arvonnassa :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Nam, ehdottomasti mukana makeassa arvonnassa :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Mukana arvonnassa. Hyvää pääsiäistä Herkkuhoviin. lamerinquecit@gmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa :) Hyvältä näyttää. maarit90@hotmail.com
VastaaPoistaMukana, ollappa nyt onni myötä!
VastaaPoistat. mallukka
marja-anneli@luukku.com
Blogisi lukijana minäkin osallistun arvontaan. ewqwq@mail.ru
VastaaPoistaHyvän näköisiä Pikkuleipiä! NAM.
VastaaPoistanousiainenjuuso205@gmail.com
Mukaan arvontaan ehdottomasti!
VastaaPoistakatatei79@gmail.com
Maistuis sekä jätskit että nuo pikkuleivät :)
VastaaPoistanelliina at yahoo.com
Ihania herkkuja,mukana ollaan.
VastaaPoistamalla.koivukangas@luukku.com
Tosi kauniita. Kiva idea koristella keksit kreemillä. Mukana arvonnassa! =) Ja ihanaa pääsiäistä!
VastaaPoistakakkumonsteri1 at gmail.com
Ihania herkkuja ja ihana arvonta! Ben&Jerry`s maistuu aina :)
VastaaPoistaT: Miukkis
birgit82@suomi24.fi
Herkullisen näköisiä pikkuleipiä! Innolla mukana arvonnassa :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Hennajenniina
VastaaPoistaIhana arvonta, Ben & Jerry´s jäätelö on herkkuani.
henna.holappa1@luukku.com
Ihana arvonta! Nuo B&J jäätelöt on niin houkuttelevia... vaan vielä on testaamassa ;)
VastaaPoistaIkunas maistanutkaan.. kuulostaa kyllä hyvältä! Rivin jatkoksi! wiiks@luukku.com
VastaaPoistaMiten houkuttelevan näköisiä pikkuleipiä... ja sokerihammasta kolottaakin sopivasti eli mukaan arvontaan!
VastaaPoistajanedoe65@luukku.com
Itse tykkään ihan perus "valion vanijlasta", mutta lapset vaativat Ben&Jerrys- herkkuja
VastaaPoistaaspyykko@gmail.com
Kisassa mukana vesi kielellä :)
VastaaPoistaIhania, maistuisi mulle,lahjakorttia huutaisi nuorisoni, irmaleipoo@gmail.com
VastaaPoistaKisassa mukana ehdottomasti :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaNam! Mukana! hiutale@hotmail.com
VastaaPoistaTäysin uusia mulle! laineetkivella@gmail.com
VastaaPoistaIhania pikkuleipiä, taas kerran <3 Tyttäreni rakastaa jädeä, ehdottomasti mukana :D
VastaaPoistaKiva idea pikkuleipien koristeluun. :) Ehdottomasti mukana myös lahjakortin arvonnassa :) katrin.viinikainen(@)gmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa. ;)
VastaaPoistaKauniit pikkuleivät! Ja mukana arvonnassa tietysti :)
VastaaPoistaMinäkin mukana
VastaaPoista